Koskela Pirkko
07 Nälkäisen näkyjä

• Pöytään ja vuoteisiin
• Menneisyyden sirpaleita
• Leopold Bloom, kunnon mies
• Ahdistavat väistöliikkeet
• Mitä vielä?
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Pöytään ja vuoteisiin

Bloom on kadulla taas, ja nälkä alkaa tuntua. Lounasaika lähestyy. Tämä pätkä pursuilee ruokaan liittyviä mielikuvia ja aistimuksia. Niistä ajatus livahtaa helposti seksiin, ja merkillisen paha olo tuntuu kuristavan miespoloista. Ajan kuluminenkin ahdistaa. Onko Leopold onnen kerjäläinen, niin kuin leipomon huuruja haisteleva katupoika? Toiset mässäilevät, toiset elävät aliravitsemuksen partaalla - arkipäivän realismia vai symboliikkaa vai molempia yhtä aikaa, kenties. O' Connellin sillalla hän tuntee hetken yhteenkuuluvuutta sattumista elävien lokkien kanssa ja ruokkii niitä pennin kakuilla, mutta kiittämättömyys on maailman palkka. Molly ei ole välittänyt siitä enää Rudyn jälkeen. Vain kaikki muut syleilevät, suutelevat, verhoutuvat silkkeihinsä, nauttivat mehevistä hedelmistä. Arki on julma ja karkea.

Menneisyyden sirpaleita

Bloomien aikaisemmasta elämästä saadaan tässä jaksossa paljon hajanaisia tietoja. Mystinen kirjeystäväkin on näköjään Leopoldin lehti-ilmoituksella hankkima "konekirjoitusapulainen". Välähdyksiä menneisyydestä: entisistä työpaikoista, vanhoista kotiosoitteista, menneistä huvituksista, lasten syntymästä. Ennen oli onnellisempaa, mutta kaikki tuntuu muuttuneen pikku Rudyn kuoleman aikoihin. Oliko se syy vai seuraus jostakin jo tapahtuneesta, sitä emme saa tietää. Ehkä Mollylla oli jo silloin rakastajia, ihailijoita ainakin muistuu Bloomin mieleen. Toisaalta oli myös ehjän onnen hetkiä: Millyn kylvetys, myöhäinen illallinen kotona - ja tietysti unohtumaton kohtaaminen Ben Howthin sananjalkojen ja rhododendronien suojassa liian kauan sitten. Pienimmätkin yksityiskohdat ovat painuneet syvälle mieleen - miten toista on nyt!

Leopold Bloom, kunnon mies

Leopold Bloom nähdään myös ikään kuin toisten silmin. Kunnollinen, vakaa mies, jolla on omat omituisuutensa. Hän on kiltti eläimille, hän auttaa sokean kadun yli, juttelee myötätuntoisesti vaimon vanhalle ystävättärelle, jolla menee vähän huonosti, lupaa käydä katsomassa yhteistä tuttavaa, jonka synnytys tuntuu pitkittyvän kohtuuttomasti, on kohtelias Dublinin kylähulluillekin, ei edes ryyppää itseään humalaan - mutta mihinkään hän ei sitoudu, ei pane nimeään paperiin. Ja olisiko vielä vapaamuurarikin, millä hän oikein tulee toimeen? Yleisvaikutelmaksi jää: ei hassumpi.

Ahdistavat väistöliikkeet

Tekstijaksossa on monta kohtaa, joissa Bloom tekee hätäisiä väistöliikkeitä päästäkseen eroon ahdistavista ajatuksista, puheenaiheista tai tilanteista. Hän ei anna itsensä joutua paniikkiin, vaikka se on lähellä. Ongelman nimi tuntuu olevan Blazes Boylan. Leopold tuntuu olevan varma, että juuri tänään iltapäivällä Molly saa Boylanilta muutakin kuin nuotteja. Se tulee mieleen yhä uudestaan, Mainoksista: entäs jos Boylanilla on tippuri? Kuusta: käsikynkkää konsertin jälkeen, joko silloin? Silkkisukista: ei kannata mennä takaisin nyt, ei edes lahjojen kanssa. Burtonin ravintolassa: miehiä, miehiä, miehiä, jotka latkivat olutta ja hotkivat lihaa, röyhtäilevät ja kuolaavat kuin eläimet. Äkkiä pois. Davy Byrnen säädyllisessä krouvissa Bloom tilaa vain lasin punaviiniä ja sinihomejuustoleivän. Yllättävä valinta, mutta burgundi helpottaa oloa kummasti. Pian ajatukset palaavat kuitenkin vanhoille raiteille. Baarin kello on kaksi: ei vielä. Kuudelta kaikki on jo ohi. (Mistä ihmeestä hän voi sen tietää???) Kiihottavia Red Bankin ostereita: hän oli aamulla siellä - se oli kai sitten se hautajaisvaunun ikkunasta nähty vilaus.

Pahin on kuitenkin vielä edessä. Bloom on jo paljon paremmalla mielellä menossa kirjastoon etsimään avainlogoa Keyesin ilmoitukseen, kun itse herra Boylan tulee vastaan Kildare Streetillä. Ei onneksi huomaa, ja Bloom pelastautuu päätä pahkaa museon turviin. Sydän hakkaa, henki ei kulje kunnolla. Taikakalut palauttavat mielenrauhan, tavalliset arkiset jutut: taskujen sisältö. Mutta sitä perunaa minä edelleen kummastelen, vaikka Irlannissa ollaankin.

Mitä vielä?

Tuntuu kuin vielä pitäisi mainita jostakin. Ehkä vähitellen alan vähän ymmärtää tämän merkillisen opuksen mosaiikkimaista rakennetta ja kertautuvia teemoja. Lukijaa ei päästetä helpolla, koko ajan saa selata ja etsiä murusia, jos haluaa ymmärtää. Mutta toisaalta tosi riemastuttavaa, esim. kun Bloom miettii että mikä sen yhden miehen nimi olikaan, ja sitten se pulpahtaa esin monenkymmenen sivun jälkeen: Penrose. Ja todella tärkeisiin asioihin ilmeisesti palataan niin monta kertaa, että hidasjärkinenkin lopulta huomaa. Tässä luvussa on politiikkaa aika vähän, mutta kyllä se mukana kulkee. Parnellin veli, homeruuliaurinko, Sinn Fein. Isiin ja poikiinkin muistetaan viitata. Aina on pätkiä niistä vanhoista rakkauslauluista ja muista viisuista, muita musiikkijuttuja myös. Ja Shakespeare!

Dublin elää elämäänsä taustalla, mutta varsin köyhänä ja ankeana se yhä näyttäytyy. V. 2000 kesäkuun auringossa Dublin tuntui olevan paljon hauskempi paikka. Tämän osuuden kaduilla olen itsekin kulkenut, ja taisin syödä sen juustoleivänkin. National Museumista en muista mitään alastomien jumalattarien patsaita, mutta ne uskomattomat esihistorialliset ohuenohuet kultakaulukset kylläkin. Intressinsä kullakin…vai oliko se edes sama museo?

Palautetta 

Lähetä palautetta!