Koskela Pirkko
05 Dignam-paran viimeinen matka

• Herrat hevoskärryissä
• Muukalainen saattojoukossa
• Elämän ja kuoleman puutarhassa
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Herrat hevoskärryissä

Pienen aikaharppauksen jälkeen ollaan matkalla Paddy Dignamin hautajaisiin. Viina vei ja sydän petti vanhan kaverin. Ilmeisesti Bloom tosiaan kävi kylvyssä tässä välillä, saippua on tarttunut kiinni paperiin ja jalat puhtaan tuntuiset. Vaunuissa on tuttua väkeä, jutellaan niitä näitä. Aluksi erillään kulkeneet polut risteävät: Bloom näkee ikkunasta Stephen Dedaluksen (tulossa rantakävelyltään?) ja käy ilmi, että yksi herroista onkin Stephenin isä Simon, meluisa omapäinen mies. Kovin erilaiselta vaikuttaa kuin poikansa. Isä-poika -kuvio toistuu Bloomin mietteissä, kun hänen ajatuksensa kulkeutuvat pienenä kuolleeseen Rudy-poikaan ja edelleen omaan isään, jonka kaima poika taisi olla. Niin sattumanvaraisesti se alkaa, niin äkisti loppuu. Elämä.

Äijät höpöttävät omiaan siinä vierellä, säästä ja tuttavista, välillä joku asiaankuuluvan hurskas kommentti vainajastakin, sitten taas muista asioista. Bloom osallistuu keskusteluun vain ajoittain. Blazes Boylanin hahmo vilahtaa kadunvarressa: ilmeisesti toistenkin tuntema tyyppi, mutta Bloomille pahin mies Dublinissa. Mielessä jo valmiiksi: onko vaimo uskoton? Power sohaisee arkaan paikkaan itsemurhaajat tuomitsevalla repliikillään: käy ilmi, että Bloomin isä on ottanut myrkkyä. Martin Cunningham toppuuttelee: hän tietää. Hänkin lipsauttaa juutalaisiin kohdistuvan herjan, mutta Bloom vaihtaa tyylilajin tavanomaiseksi tarinaniskennäksi. Tiettyjä kertautuvia teemoja kehitellään tässäkin lähes huomaamattomasti. Viittauksia Irlannin historiaan: suurmiesten patsaita, teuraskarjaa, joka rinnastetaan maastamuuttajiin. Eikö asioita voisi hoitaa jotenkin paremmin? Ainahan on kuitenkin kapakka, siellä voisi saattoväkikin hukuttaa murhettaan paluumatkalla perinteiseen tapaan. Vaikuttaa siltä, että Joyce on perin juurin pettynyt ja kyllästynyt kotomaansa kasvoihin. Katujen kuvasto kertoo ankeasta näköalattomuudesta. Kaikki on niin pientä, sankarit eivät palaa haudan takaa.

Muukalainen saattojoukossa

Hautausmaalla tavataan lisää vanhoja tuttavia. Mikä näitä miehiä oikein yhdistää? Lisää small talkia ja odottelua. Bloomin yksinäisyys ja ulkopuolisuus on silmiinpistävää, katolinen ruumiinsiunaus vieras seremonia vailla todellista sisältöä. Hän polvistuu kuitenkin rukousasentoon siinä missä muutkin, mutta polveen koskee ja ajatukset menevät menojaan. Leopold-paran mieliala tuntuu laskevan kuin lehmän häntä. Hautajaisissa on pakko ajatella kuolemaa, jos ei ole henkilökohtaista suremista tai vastuuta siitä, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Simon Dedalukselle muistuu vaimovainaja mieleen, omaiset surevat Dignamia ja omaa epävarmaa tulevaisuuttaan. Joku järjestää jo avustuskeräystä. Hautausmaan vartija yrittää virkansa puolesta hiukan keventää tunnelmaa. Kantajat ja haudankaivajat tekevät työtään. Bloom ei löydä hengenheimolaista, hän on ajatustensa armoilla.

On siellä toinenkin ulkopuolinen, jota kukaan ei tunne. Outo hontelo mies sadetakissa, nimi ei ole tiedossa, vaikka tuleekin väärinkäsityksen vuoksi kirjatuksi M'Intoshina. Onko hän Bloomin alter ego vai mikä? Kuolema?

Elämän ja kuoleman puutarhassa

Vainajaa hautaan saatettaessa Bloom pohtii vartijan rakkauselämää ja eloperäisen aineksen hajoamista hautuumaaolosuhteissa. Kaiken lihan tietä alusta loppuun. Välillä hänen käytännöllinen mielensä puntaroi teknisluontoisia ongelmia, välillä käväistään taas perimmäisten kysymysten äärellä. On niin monia vaikeita asioita: vaimo, tytär, poika, isä, äiti. On monia tapoja epäonnistua, ja kuoltava on. Mutta elämänhalu voittaa: ei hänestä tehdä raatoa vielä tällä sisävuorolla. On vielä paljon nähtävää ja kuultavaa ja tuntemista.

Lopussa palataankin takaisin maailmaan. Puhutaan vähän politiikkaa. Ehkä nämä hautajaisvieraat ovatkin olleet saman puolueen miehiä, itsenäisyysaktivisteja, koska he kutsuvat Parnellia päällikökseen. Asianajaja Menton suhtautuu Bloomiin jotenkin alentuvasti. Ettei vain hänkin olisi nuorena kosiskellut Molly-rouvaa sireenien kukkiessa? Bloom veti pitemmän korren - vai vetikö sittenkään? Loppu on vähän arvoituksellinen, mutta ehkä tähänkin palataan vielä. Useinhan Joyce pudottaa ensin jonkin merkityksettömän tuntuisen pikkujutun, johon sitten palataan myöhemmin uudestaan. On totta, että tässä on jotain musiikista tuttua.

Homeroksen Odysseus kävi Manalassa saadakseen ohjeita kotimatkaansa varten. Mitenkäs Bloom? Hänen suuntansa tästä eteenpäin ei tunnu juuri selkiytyneen, mutta vaellus jatkuu. Tämä Menton tuo mieleen Aiaan, joka ei myöskään vanhojen kaunojen takia halunnut ryhtyä puheisiin Odysseuksen kanssa. Ja olivathan ne Haadeen valtakunnan verta latkivat haamut tavallaan yhtä karmeita kuin Bloomin ruumislannoitus- ja matomietiskelyt.

Palautetta 

Lähetä palautetta!