|
Aamiaisen valmistelua ja luonnekuvia
Sama aamu, toinen todellisuus. Nyt sukelletaan Leopold Bloomin maailmaan. Ero nuoren miehen mietteiden ja tämän tajunnan välillä on aikamoinen. Keski-ikäisen, perheellisen ja kohtaloonsa tyytyneen miehen ilo löytyy pienistä asioista arkiaamussa: kissa pyörii jaloissa, ulkona leppoisa ilma, vaimo nukkuu vielä tavalliseen tapaansa. Munuaista tekisi mieli.
Matkalla lihakauppiaan luo on hyvä miettiä niitä näitä, nähtyä, kuultua ja koettua. Ei filosofisia kysymyksiä, ei abstraktioita: Bloomilla on kuvamuisti. Tuttua kapakanpitäjää pitää tervehtiä: kuuluu tapoihin sanoa jotain ympäripyöreää. Naapurin tyttö on ehtinyt ostoksille ensin: jonottaessa on mukava silmäillä hänen kurvejaan ja lukea käärepaperiksi tarkoitettuja vanhoja lehtiä. Vapaata assosiaatiota näiden välillä myös. Tyttö menee menojaan, mutta munuainen onneksi jää.
Kotimatkalla joutilas tuumailu jatkuu, mutta kesken kaiken viiltää kuolemankauhu: päivemmällä on ystävän hautajaiset. Päättäväisesti Bloom nitistää moiset ajatukset, hänellä on konstinsa. Takaisin aamuiseen kotiin: posti hallista, vaimolle aamiaista sänkyyn, sotkuisen makuuhuoneen siivoilua. Kiltti mies. Liiankin kiltti ehkä. Mikä se on tuo kirje, jonka Molly oitis käsialan nähtyään piilottaa tyynynsä alle? Rouvasta saa ensiesittelyssä jokseenkin homssuisen käsityksen. Hän antaa tyynesti miehen passata itseään ja selittää roskaromaanin liian vaikeaa sanaa, kunnes munuainen on vähällä kärventyä pilalle.
Arjen iloja
Oma aamiainen onkin sitten silkkaa nautiskelua. Kirje tyttäreltä tosin herättää myös lieviä isällisen huolestumisen oireita, mutta ne huuhdotaan alas teetilkalla. Tämä Bloom osaa hallita tunteitaan ja ajatuksiaan varsin hyvin. Kyllä kai tyttö pärjää, nainen jo melkein. Viisitoista vuottaan on hän juuri täyttänyt ja kiittää lahjoista. Työkin alkaa jo sujua. Ilmeisesti on ollut toinenkin lapsi, mutta hän on kuollut jo nuorena. Isän käyttämän lempinimen silly Milly Saarikoski on kääntänyt Milly Pillyksi säilyttääkseen sanaleikin: näinhän sitä on omienkin lasten nimiä tullut väänneltyä!
Aterian jälkeen Bloom ottaa kaiken irti myös huussissakäynnistä. Lukemista mukaan ajankuluksi, niinhän sitä tehdään. (Opiskeluaikana yhdellä tutulla oli minikokoisessa vessassaan kirjahylly ja edellisen asukkaan jättämä kristallikruunu!) Voisihan sitä itsekin kirjoittaa tarinoita lehdessä julkaistavaksi. Tai vaikka perustaa kasvimaan pihan nurkkaan. Taas huolestuneita ajatuksia pyrkii mieleen: onko se Boylan lintu vai kala, sekä vaimo että tytär puhuvat hänestä. Rahaa sillä ainakin on. Ei voi olla varma. Ja ne hautajaiset, mihin aikaan mahtavat olla?
Mielevä herra Bloom
Tämä Bloomin päivänavaus on kirjoitettu suorastaan yltiörealistiseksi, hänen mukanaan tosiaan voi kuvitella kulkevansa. Saarikosken käännös ei minusta ihan tavoita sitä jollain lailla vanhanaikaista juhlavuutta, mikä hänen toimiinsa on englanniksi kirjoitettu. Tulee sellainen mielikuva, että Bloomin sinänsä vaatimattomassa hahmossa on kuitenkin jonkinlaista arvokkuutta ja suuruutta. Aika hyvä ihmiseksi. Hänen juutalaisuuttaan ei mitenkään korostetusti tuoda esiin, mutta mukana kuvioissa sekin on. Edellisen luvun Mr. Deasyn uhkakuvat käyvät entistä naurettavammiksi.
|
o AJK kotisivu
o Joyce