|
Paralleelejä reittejä…
Paralleelejä reittejä… …pitkin kohti Bloomin kotia kulkevat
Stpehn ja Bloom. Keskustelu käy laidasta laitaan, yön tunteihin
sopivan filosofoinnin aiheina mm naiset ja uskonta, roskiksiin puhe lienee
kääntynyt silmien mukana, mutta miten lie puheeksi tulleet paraheliotrooppiset
puut. Tuskin mitään aiheista kovin syvällisesti ehditään
pohtia niiden lukuisuuden, ajankohdan ja keskustelijoiden vireystilan vuoksi.
Joyce intoutuu kuitenkin raportoimaan Bloomin muut vastaavat öiset
keskustelut menneiden vuosikymmenien ajalta. Vuosiluvut ovatkin ensimmäinen
episodi jakson monista numeroita koskevista osuuksista. Leikkiikö
Joyce vain luvuilla vai onko niillä jotain syvällisempää
merkityista jäi minulle arvoitukseksi.
Bloomin ja Stephenin elämän paralleelisuutta, samankaltaisuuksia
ja eroavaisuuksia kysellään luvussa moneen otteeseen. Samaa pohdintaahan
ja peilinkatsomista on koko kirja ollut; jos peiliin katsoo Bloom kurkistaako
sieltä Stephen vai päinvastoin, vai onko peiliin katsoja Joyce,
joka näyttäytyy milloin Stepheninä milloin Bloomina.
Bloomin keittiössä
Avaimettomat miehet pääsevät lopulta Bloomin keittiöön.
Siellä on varsin kodikasta, tuli sytytetaan, pyykkiä roikkuu
kuivamassa. Vettä lämmitetään, käsien pesuun,
parranajoon ja teenkeittoon. Bloom kuvaillaan oikein veden ylimmäksi
ihailijaksi ja varmemmaksi vakuudeksi esitetään oikea veden ylistyslaulu.
Stephen on puolestaan hydrofobi, joka ei ole pesullakaan käynyt aikoihin.
Bloom pidättäytyy kuitenkin nyt neuvomasta Stepheniä hygienian
saralla vaikka aihetta tuntuisi olevan. Neuvojen sijaan Bloom osoittaa
suorastaan ylenpalttista vieraanvaraisuutta. Stephenille tarjotaan kaakaon
kyytipoikana jopa Mollyn aamiaiskermat. Voiko sitä pitää
jopa pienenä kapinan kipinänä, jonka yöllinen puhdistautuminen
ja parranajo valoi Bloomin mieleen?
Tyylistä
Tyyli vaihtuu tuttuun tapaan luvun myötä. Tuntui kuin lukisi
kysymyksillä höystettyä käyttöohjetta, niin tarkasti
ja yksityiskohtaisesti kuvataan joka asia, niinkin yksinkertainen asia
kuin vedenkeitto. Toki sen takana on mutkikasta tekniikkaa ja jopa huolta
vesipulasta. Pieni pisto tunto väistämättä sydämessä,
sillä teksti kyllä tuo mieleen huonon teknisen dokumentin. Toisaalta
tekstiä voisi verrata lasten kanssa keskusteluun, lapsi kysyy jotain
vastaat ja heti perään seuraa vastauksen herättämä
uusi kysymys. Vähän sananhelinältä alkaa etenkin loppua
kohti tuntua, loppuhuipennuksena vielä Puumuluun puhalirkki.
|
o AJK kotisivu o Joyce