|
Yön pimeimmät
tunnit alkavat jäädä taa. Bloom on jo aika hyvin tolkuissaan.
Steohen sen sijaan, hän vielä örveltää ja nyt
ovat haamut vuorostaan hänen kimpussaan. Haamuista ahdistavin oma
äiti käy kummittelemassa. Bloom on kuitenkin nyt Stephenin tukena
ja niin pysyvät sekä rahat, hattu että keppi tallella. Ilotalosta
poistuminen ei suju ilman kommelluksia, kun Stephen joutuu nokkapokkasille
sotamiesten Carrin ja Comptonin kanssa. Vähältä pitää,
ettei hän joudu kamarille, mutta onneksi paikalle osuva Corny Kelleher
vaikutusvallallaan hänet pelastaa. Vuodenaikaan sopivasti tuntuu kuin
lukisi kuvausta pikkujouluajan myöhäisten - tai varhaisten tuntien
- nakkikioskijonosta. Edellisten jaksojen synkeyttä päivitellessäni
pohdin jo, että miksi näin mustat pätkät pitikin osua
vuoden pimeimpään ja synkeimpään aikaan. No, nyt on
lunta maassa valoa tuomassa ja valoa päin näyttävät
Stephen ja Bloominkin kulkevan.
Stephenin uhkaava käsirysy englantilaissotilaitten kanssa on itsenäisyystaistelu.
Kuningas saa kuulla kunniansa, hän kulkee potta kourassa. Tai siis
oikeastaan muurarinämpäri, jonka kyljessää on eiryisesti
kielto ettei ämpäri pidä pottana pidettämän osoitten
näin ollen että juuri siihen tarkoitukseen sitä on käytetty.
Eikös muuten nykyinenkin kruununprinssi harrasta vessanpyttyjen keräilyä?
Tälläinen yksityiskohta on jäänyt mieleen jostain englannin
kuuntelutehtävästä. Villihanhi Henessykin, josta jo aiemmin
Pirkolle kommentoin vilahtaa.
Jakso ja pitkän pitkä luku loppuu vihdoin suorastaan herkkään
näkymään, jossa krapulapäisään kiemurteleva
ja lopulta vauvamaiselle sykerölle kiertyvä Stephen on Bloomin
mielessä kadotettu ja kaivattu Rudy.
|
o AJK kotisivu o Joyce