|
Ollaankohan jo
menossa kohti uutta vai vajoamassa vielä syvemmälle synnin
syövereihin, jäin pohtimaan viikko sitten. Yhä syvemmälle
tuntuu suunta olevan, tekstin on väliin niin kuvottavaa, etten toista
kertaa viitsinyt edes lukea.
Tästä luvusta tulee mieleen Jumalan teatterin paskan heitto.
Oliko se taidetta ja onko tämä taidetta? Eikö pikemminkin
huomionherättämistä? Tällä on varmasti saatu aikalaisten
kulmakarvat koholle ja sen ajan yhteiskunta vastatoimiin sensuurin muodossa.
Äärimmäisyyksiin vievä normien vastainen toiminta tai
kirjoittelu tietysti auttaa puhkomaan yhteiskunnan mätäpaiseita,
vaikkei muutokset aina nopeita olisikaan, Toisaalta voihan yksilönkin
tasolla olla vapauttavaa ja traumoja purkavaa kirjoittaa moista tekstiä
ja ehkä jollekulle lukeakin, miten Leopold kieriskelee varsin mitättömistä
tapahtumista alkuunsa saaneiden mutta mielessä suunnatomiin mittoihin
kasvaneiden syntien kurimuksessa. Kova on rangaistus, Leopoldhan käytännössä
raiskataan ainakin ajatusten tasolla. Kannattaisiko puhua jollekulle, olisivatko
ystävät avuksi?
Jakson lopussa palataan taas todellisuustasolle ja Bloom muistaa tehtävänsä.
Hän ottaa taas huolehdittavaksi Stephenistä, joka on kylvämässä
vähiä rahojaan ympäriinsä.
|
o AJK kotisivu o Joyce