Hellä Pirjo
13 Ruskeatukkainen blondi

Taas hyppäys uuteen ja tuntuu että nyt jää ajallisestikin jotakin väliin, niin huikea on muutos tunnelmasta toiseen Leopoldin hätäisestä pakomatkasta tyttöjen ja lasten rantaidylliin. Yksi ympyrä sulkeutuu, kun tapahtumapaikka, Sandymount Strand, on sama jossa Stephen kumppaneineen käyskenteli aamupäivällä.

 

Gerty

Luku on taas kovin kaksijakoinen ja alkuun tuntuu, että mitä tekemistä koko tekstillä on tässä kirjassa. Irralliselta tuntuu pikkupoikien leikkien ja kiistojen kuvailu ja ennen kaikkea Gertyn vaatteitten yksityiskohtainen selostus. Gerty on hieno nainen nuoresta iästään huolimatta, vaikka toisaalta vihjaillaan, että hän sittenkin alkaa olla jo siinä iässä että naimissa pitäisi melkein jo olla. Tekstistä käy tarkasti selville hänen vaatetuksensa, vaatteitten hankinta ja huolto. Gertystä luodaan yksinkertainen kuva, hän on kuin ruskeatukkainen blondi, paneutunut lähinnä vain ulkonäköönsä ja haaveilee tulevasta aviomiehestä. Gerty on toki kaunis ja herttainen. Siksi ensimmäinen yhteinen linkki hänen ja kirjan aiempien tapahtumien välillä, viime luvun rakkikoira Garryowen, tuntuu oikealta riitasoinnulta. Vähitellen tulee ilmi muutakin, hänenkin isänsä juo aivan liikaa, Gerty huolehtii vaatteittensa lisäksi muutenkin kodistaan. Ja halunsa ne ovat Gertylläkin, ja kaiken huipuksi selviää että Gerty on rampa. Se saa niin Leopoldin kuin lukijankin miettimään uudestaan suhtautumistaan Gertyyn.

 

Leopold

Niin, Leopoldkin on rannalla. Lapsilta karkaava pallo pyörii hänen jalkoihinsa ja pompauttaa ystävämme taas valokeilaan. Leopold taitaa olla toipumassa pubivälikohtauksesta, toisaalta hän ei taida uskaltaa mennä kotiinsa Blazes Boylanin takia. Maisema rannalla on seesteinen, Howth ja majakat kajastavat, mutta Leopoldin ajatukset harhailevat. Kova päivä hänellä on ollutkin. Illan tapahtumina ilotulitus ja tirkistely Gertyn hameen alle. Sitten pappilan käkikello lyö yhdeksän lyöntiään. Vaikka petetty oletkin, herää jo Leopold!

 

Palautetta 

Pirkko K.: Gertyn monet kasvot

Pirkko: 

Eikö oikeastaan tulekin sellainen vaikutelma, että tässä jaksossa on monta erilaista Gertyä? Madonnamainen murheellisten lohduttaja, huoliteltu naistenlehtidaami, kelpo perhetyttö, joka ei unohda kalkita huussia, yksinäinen ja onneton rampa raasu, joka alkaa jo olla ohi parhaan naimaiän, kuuma pikku pirulainen, vihreä omenanraakile, kärsimätön ja kateellinen ystävä jne. Todellinen tyttö hahmottuu vaikeasti näistä sirpaleista, jotka heijastavat enimmäkseen haaveita. Olisiko hän ehkä parikymppinen? Nykypäivien Gerty olisi kyllä nuorempi, käyttäisi napapaitaa ja strassikoristeisia stringejä ja saisi elämänohjeensa Frendeistä ja Demistä. Päässä voisi silti olla pumpulia yhtä paljon. Hohhoijaa.


 

Pirjo: Gertyn monet kasvot ja ikä

Pirjo: 

Pirkko K: "Eikö oikeastaan tulekin sellainen vaikutelma, että tässä jaksossa on monta erilaista Gertyä?" Tuopa oli aika hyvin sanottu. Gertyssä on puolensa vaikka hän alkuun vaikuttaakin kovin yksioikoiselta. Mutta ehkä hän kotiolojensa ja rampuutensa takia oli tavallaan tuomittukin aika näköalattomaan elämään. Jos Stephen Dedaluksen sisko kaiken kurjuuden vastapainoksi alkoi opiskella ranskaa, Gerty taisi suunnata kiinnostuksensa "hienona olemiseen" ja sen kautta paeta todellisuutta haavemaailmaansa.

Muistaakseni Gertyn iäksi sanottiin jossain kohtaa 21.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjo Hellä ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20031101 (20031101) o o AJK kotisivu o Joyce