|
Nyt ollaan kirjastossa, National Libraryn lukusalissa. Siellä en ole käynyt mutta kirjastosta ja Irlannista tulee väistämättömästi mieleen Trinity Collegen mahtava Long Hall, josta lauantain Hesarissakin mainittiin. Siellä tummien kattoon kohoavien kirjahylllyjen hämyssä ja merkkimiesten marmoripäiden hohteessa todella tunsi olevansa tiedon kehdossa.
Henkevää keskustelua
Stephen kumppaneineen käy kirjastossa henkevää keskustelua lähinnä Shakespearesta, mutta taas vilahtaa esiin myös ajatus irlantilaiseepoksesta, Irlannin omasta Shakespearesta. Mutta voiko sen saada se matkimalla aikaan. Ilmeisesti voi, jos tämä teos on Joycen vastaus tuohon haasteeseen ja puolestaan Homeroksen tietynlaista plagiointia.
Mitä tästä saa irti?
Joku taisi jo aiemmin arvella pidetäänkö lukijaa pilkkana. Tämä luku on minusta tähän mennessä himmein. Henkilögalleria on tuskin hallittavissa, hyppäys edellisen luvun Bloomin maailmasta Stephenin ja kumppanien Shakespeare keskustelun keskelle on kuin sukellus tuntemattomaan. Ehkä pitäisi lukea paremmin syventyen. Mitä tästä pitäisi oikein ajatella, kun tuskin kärryillä pysyy? Vaikka välillä vähän väkisin, kirja pitää kuitenkin otteessaan. Mihinkähän tämä oikein tulee päätymään? Ilmeisesti tässä ollaan yhdessä kirjan avainkohdista, kun Stephenin ja Bloomin tiet sivuavat toisiaan.
|