Korpela Asko 
27 Pötköä, mutta sittenkin viehättävää

Joyce: Ulysses
Joyceltakin on pinna pettänyt: Loppulukuun ...

Joyceltakin on pinna pettänyt: Loppulukuun on laittanut ainakin minua miellyttävää tekstiä. Vain ulkoasullaan vieläkin ärsyttää. Pitää nyt kiekoilla tavalla tai toisella. Tietysti, tietysti: ajatus kulkee, hypähtelee ja rönsyilee, ei tunne sekään pisteitä eikä pilkkuja. 

Sananvuoron saakin Molly. Minä tosin vasta noin kymmenen sivua ihmetellen luettuani äkkäsin. Aloin ihmetellä, ettei tämän kertojaksi nyt oikein kumpikaan edellä esiintyneistä herroista sovi. Sitten jostakin selvästä asiayhteydestä valkeni: sehän on Molly - niin: Penelope. Mitkä nyt sitten lienevät yhtäläisyydet ja mitkä erilaisuudet. Mollyn ajatuksissa minua viehättää niiden selvä naisellisuus. Mainitteliko joku naisen logiikastakin tässä yhteydessä. Ehkä sitäkin, mutta minuun ei niinkään tämä aspekti iskenyt, vaikka olenkin varma, että sellainen eriskummallinen logiikan laji on olemassa. Niin siitäkin huolimatta, että olen perin juurin naisen ja miehen tasa-arvon kannattaja. 

Naisellisuutena pidän esim. Mollyn tarkkaa silmää ihmisten ulkonäön ja pukeutumisen suhteen. Myös sanankäyttö muutenkin on naisen. Yksikään Joycen mies ei varmaan kertaakaan ole käyttänyt sanaa 'ihana', jota minä itse muuten käytän vähän väliä lapsenlapsista. Ei kirjoittaja olisi Joyce, ellei seksistä otettaisi irti kaikkea mahdollista. Nyt naisen näkökulmasta. Tämä näkökulma on yleensä mieheltä salattu. Kerrotaan vain, että naisetkin siitä keskenään paljon puhuvat. Mutta miten on Joyce päässyt perille naisten seksijutuista, se jää arvoitukseksi, ihan vilpittömästi ainakin minulle. Miksi Joycelle olisivat kertoneet, kun eivät minullekaan kerro? Ehkä ero on siinä, että Joyce on oikein ottanut asiakseen selvittää, kun sen sijaan minä en ole koskaan tullut edes yrittäneeksi. 

Poldy ystävämme saa epäsuoria kehuja, kun Molly toteaa, että se ja se menee sänkyyn mutaiset kengät jalassa, mutta Poldy sentään, tekee nyt mitä hyvänsä, ainakin pyyhkii jalkansa mattoon sisään tullessaan, satoi tai paistoi ja kiillottaa muutenkin itse kenkänsä. 

Eipä tarvinnut kirjoitella muistiin latinan sen enempää kuin muunkaan vieraan kielen lauseita tai sivistyssanoja. Molly ei tällaista viisautta harrasta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20040209 (20040209) o o AJK kotisivu o Joyce