Korpela Asko 
17 Mikä on taiteen tehtävä?

Ei kai sitten voida asettaa rajoja taiteelle, eikä siis kirjallisuudelle? Kirjailija kirjoittaa mitä haluaa, voi jopa väittää kirjoittavansa vain itselleen. Muiden asia on päättää lukevatko vai eivät ja mitä siinä näkevät. Tälle rajalle tulee Joyce. Pian kaksikymmentä vuotta toiminut epävirallinen teatteriseurueemme on hyväksynyt rajoituksen: 'Teatterin tarkoitus on esittää jotakin joka kelpaa ylösrakennukseksi (1990-91).' Tätä rajoitusta ei mielestäni ainakaan tässä kohdassa Joycen Odysseus noudata. Mitään ylösrakennusta en pysty tästä saamaan. Tekstin trendi on kohti tunkiota. Mutta voihan olla, että kääntyy. Kesken ei enää heitetä, se on selvä se. 
 
 

Yhä sekopäisemmäksi käy näytelmä

Näyttämöllä on nyt väkeä kuin meren mutaa: pappeja, naisia, virkamiehiä, kaupustelijoita, katselijoita, medisiinarit esiintyvät, satiaisia, kansanjoukkoja, palokunta, lakki, gramofoni, Bloomin isä ja vielä muita ja myös maailmanloppu. 
 
 

Voiko näin pitkää ja yksityiskohtaista unta nähdä?

Niin, voiko näin pitkää ja yksityiskohtaista unta nähdä selvin päinkään, saati sitten juovuksissa? Sillä untahan tämän täytyy olla, tajunnanvirtaa. Mutta eikö silläkin pitäisi olla selityksensä, ajan ja paikan koordinaatit? Minä en ainakaan huomannut, miten koko illan kohtuullista raittiutta noudattanut Bloom olisi voinut tähän tilaan tulla. Vai pökertyykö juoksusta ja vaipuu koomaan ja tämä nyt on sen kuvausta? Muistuu mieleen Strindbergin Uninäytelmä. Siinä kuitenkin ollaan täysin irti arkipäivästä. Mutta paremminkin arjen yläpuolella, kun sen sijaan tässä piehtaroidaan mudassa arjen alapuolella. Mutta Joyce voi lyödä rintoihinsa ja sanoa: 'muistui vain mieleeni, jos ei miellytä, älä lue.' Kuitenkin on tekstissä jotakin, joka sitoo sen elämään ja houkuttelee lukemaan. 
 
 

Kielellinen iloittelu

Tällä kertaa Joyce yllättää käyttämällä vähemmän erikoista terminologiaa, niin että tekstiä on sivukaupalla ilman että ymmärrys jäisi roikkumaan tuntemattomista sanoista. Johtuisikohan siitä, että medisiinarit pysyttelevät taka-alalla. Hehän sitä suuta pieksevät ja sanarieskaa suoltavat. Vai johtuisiko siitä, että tässä 'näytelmässä' suluissa esitetyt 'ohjeet' ovat monin verroin pitemmät kuin näyttelijöiden varsinaiset repliikit. Jäämme odottelemaan päästäänkö tästä suosta vielä edes jotenkin kuiville jaloille.

 

Palautetta 

Pirkko K.: Bloomin tilasta

Pirkko: 

Voi olla, että ystävämme Leopold kärsii (medisiinarituttavan sanoin) akuutista reaktiivisesta psykoosista. Niinkin voi käydä, jos stressaantuneena liiaksi valvoo. Bloom heräsi anivarhain ja on ollut liikkeellä siitä pitäen, monenlaista on sattunut, ahdistus avioliiton tilasta asustanut alitajunnassa jatkuvasti. Kyllä ihminen voi sekoilla selvin päinkin, onhan näitä nähty.


 

Pekka Pihlanto: Ylösrakennusta kaivataan

Pekka: 

Asko: "Teatterin tarkoitus on esittää jotakin joka kelpaa ylösrakennukseksi.Tätä rajoitusta ei mielestäni ainakaan tässä kohdassa Joycen Odysseus noudata. Mitään ylösrakennusta en pysty tästä saamaan".

Pekka: "Ylösrakennus" on kuvaava termi. Itsekin olen kaivannut lukutekstiltämme jotakin tällaista, mutta sitä ei ole useinkaan löytynyt. Joyce oli kokeilija viimeisen päälle, mutta nämä sekoilut eivät ole oikein kestäneet ajan hammasta. Kuten olemme huomanneet, Joyce on kätkenyt teksteihinsä yhtä ja toista löydettävää. Niiden paljastaminen voi tuottaa löytäjän iloa, mutta erityisesti näitä vuoropuheluja lukiessa tuntee monesti tulleensa höynäytetyksi. Silti on mukava käydä tätä maailmankuulua teosta porukalla läpi ja antaa kritiikin huljan heilua. Yksin kyllä uupuisi tielle.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20031203 (20031125) o o AJK kotisivu o Joyce