Korpela Asko 
09 Iltapäivän paikallisväritystä

Tähän saakka on ihastukseni tähän teokseen ja erityisesti sen suomennokseen tasaisesti kasvanut. Nyt tuntuisi olevan pieni notkahdus, ei niinkään suomennoksessa kuin itse teoksessa. Tässä jaksossa esiintyvä iltapäivän (kellon mainitaan olevan 15) kuvaus levähtää eräänlaiseksi paikallisväritykseksi ilman kiinteää liittymistä juonen etenemiseen. 
 
 

Juonen rönsyjä

Joyce on ottanut tehtäväkseen kertoa yhden päivän (19040616 [19 päivää ennen äitini syntymää!]) tapahtumat yhden miehen (Leopold Bloom) elämässä. Hallussani olevassa englanninkielisessä painoksessa on 933 sivua ja suomennoksessa 722 sivua. Malttaako pysyä yhdessä päivässä ja yhdessä miehessä? Mielestäni pysyy aikarajoituksessa selvästi paremmin kuin henkilörajoituksessa. Kyllä tekstissä muihin ajankohtiinkin viitataan, Irlannin historiaan vuosilukuineen tässäkin jaksossa. Lisäksi on mielenliikkeissä runsaasti takautumia, mutta ne ovat enimmäkseen ikään kuin ajattomia. Ja aikaan sidotutkin ovat asianomaisten henkilöiden kuitenkin sen päivän ajatuksia vanhemmista asioista. Onko muuten ollenkaan tulevaisuuteen viittaavaa tekstiä, tulevaisuuden suunnitelmia? 

Mutta jos kirjasta poistettaisiin teksti, joka ei kerro Leopold Bloomin elämästä, kirja ohenisi varmaan puoleen. Niin paljon kerrotaan muista kuin päähenkilöstä. Tosin voidaan ajatella myös niin, että päähenkilö onkin kirjailija itse eli James Joyce. Hänen alter egonsa on ymmärtääkseni yleisten tulkintojen mukaan paitsi Leopold Bloom myös Stephen Dedalus. Stephenistä kerrotaankin melkein yhtä paljon kuin Bloomista, joten Stephen mukaan lukien kirja puolikkaasta paljon paksunee. Tässä jaksossa Stephenin aivoituksia seurataankin paljon enemmän kuin Bloomin itsensä. Mutta likimainkaan kaikkea ei mielestäni mitenkään voida liittää näihin kahteen henkilöön. Vai voidaanko sittenkin? Luostarin esimies John Conmee osoittautuu henkilöksi, joka siunaa vainajan, Dignamin, jonka hautajaisiin Bloom osallistuu. Conmeeta kuvaillaan hänen matkallaan siunaustilaisuuteen. Hänelle sattuu siinä yhtä ja toista muutaman sivun verran. Sitten mainitaan Kelleher. Hän on ilmeisesti nikkaroinut arkun 'Dignam-paralle'. Entä tämä yksijal kainen merimies? Hänet kai voitaisiin jättää pois? Entä päärynänmyyjätyttö, tai Adalmino Artifoni? No, hän keskustelee Stephenin kanssa. Jotkut henkilöt liittyvät kirjakaupan, jotkut huutokaupan, jotkut ravitsemusliikkeiden, kuka mitäkin kautta Stephenin tai Bloomin elämään. Eli kyllä näitäkin rönsyjä on vaikea irrotella lillukan varsiin sotkeutumatta. Pitäköön Joyce rönsynsä. Mutta pystyykö pitämään lukijan mielenkiinnon? 
 
 

Missä Bloom?

Kuten jo todettu, Bloom on tässä jaksossa taka-alalla, hänen kaksoisolentonsa Stephen Dedalus sen sijaan on enemmän esillä. Varmaan on olemassa päteviä tulkintoja Stephenin ja Bloomin keskinäisestä suhteesta, mutta kuka hyvänsä pystyy tekemään monenlaisia havaintoja asiasta, kunhan on ensin saanut tietää tai oivaltanut, että molemmat ovat kirjailijan omiakuvia. Mahtavatko muuten koskaan kohdata? Eivät ole tähän mennessä kohdanneet, ellen erehdy. Olisiko niin, että Bloom on todellisempi Joycen omakuva, eräänlainen self-made man, joka on leipänsä ansainnut, kuten nykyään sanotaan: pitkän linjan miehenä. Stephen sen sijaan voisi olla se kuva Joycesta, jollainen hän haluaisi olla. Enemmän oppia ja sivistystä, paremmat kontaktit ympäristöönsä. Bloomhan juutalaisena on vähän ulkopuolinen joka paikassa irlantilaisten joukossa. Stephen sen sijaan on ymmärtääkseni alkuasukas, irlantilainen. Hänen ei tarvitse pelätä etnistä karsastusta. 
 

Where's the beef? 

Oliko se Jimmy Carterin presidentinvaalikampanjan aikaan, kun otsikon kysymys putkahti yleiseen kielenkäyttöön. Missä on paksun purilaisen pihvi? Eli missä vaalipuheiden todellinen asia? Jos tämänkertaista lukujaksoa erillään tarkastellaan, ei tämä otsikon kysymys ole mielestäni ihan aiheeton. Kertomuksen juoni leviää taivaan tuuliin kuin varpusparvi. Bloomin ja Stephenin aikaisemmin hyvinkin tiheät omat ajatukset korvautuvat heidän ympäristöönsä kohdistuvalla hakuammunnalla. Ei tosin varmaan olisi mielenkiintoinen sellainenkaan juoni, joka etenisi yhtä suoraa viivaa pitkin lähtöpisteestä maalipisteeseen. Elämä noudattaa pikemminkin normaalijakaumaa, poikkeamia suorasta etenemisestä tapahtuu ehkä Gaussin käyrän mukaan, kaksi kolmannesta pysyy yhden standardipoikkeaman päässä keskiarvon molemmin puolin ja 95 prosenttia kahden standardipoikkeaman päässä. Pihviä tässä kertomuksessa pitäisi siis ehkä kuitenkin olla tarpeeksi höhöpullan välissä. 
 
 

Ylpeys käy lankemuksen edellä

Edellisellä kerralla häädyin ylpeilemään kielitaidollani. Jo silloin olisi pitänyt huomata, että kahta tässä tekstissä esiintyvää kieltä en ollenkaan osaa: iiriä ja latinaa. Mahtoiko edellistä vielä esiintyäkään tekstissä, jälkimmäistä kyllä. Nyt latina on entistä korostetummin esillä. Itse asiassa elättelen sellaista käsitystä omasta kielitaidostani, että 'melkein ymmärrän' myös latinaa. Pärjään nimittäin aika hyvin sen 'jälkeläisissä' ranskassa, italiassa ja espanjassa. Tässä kuitenkin on pari aika tärkeän tuntuista latinankielistä lausetta, joista en ole ollenkaan varma. Sitä paitsi yksi lause on sellainen, etten sen kielestäkään ole varma. (Se el yilo nebrakada femininum! Amor me solo! Sanktus! Amen.) Aika paljon muistuttaa espanjaa, mutta ei ole ainakaan ihan aitoa Kastilian espanjaa, jota kirjakielenä käytetään. Ei oikein maistu latinaltakaan. Olisiko siis jotakin katalania tai mitä? Eipähän muuten ole tässä käytetty italiakaan ihan puhdasta yleiskieltä eli Toskanan kieltä. Sen paljastaa esim sana 'giovine'. Nykyitaliassa se on 'giovane'. On muuten käännöksessä selvä painovirhe: 'Anch'io ho avuto questa idee', po 'Anch'io ho avuto queste idee'. Jos olisi 'questa', pitäisi olla 'idea' siis molemmat yksikössä. Alkuperäisessä tekstissä on monikko. 

Suomennoksen kieliasusta kehtaan narista, vaikka olenkin aivan ihastunut yleisesti ottaen. S225 viidennellä rivillä sanotaan 'kuudentoista numeroita' ('sixteens'). Mielestäni numeroita ovat vain 0..9. Myönnän, ettei oikein hyvältä kuulosta 'kuusiatoistia', ei 'kuusitoistasia', eikä myöskään oikein 'lukuja kuusitoista'. Varsin kummallinen on S228 käännös 'Se oli manhoolissa.' Alkuteksti on E298 alh 'It was down a manhole.' Asiaa vielä selitetäänkin, joten mielestäni käännöksen pitäisi olla jotenkin: 'Se oli alhaalla huoltokuopassa.' (Siis miehen mentävässä syvennyksessä.) Toivottavasti en saa niuhottajan mainetta, mutta vielä kolmannenkin huomautuksen teen: S239 'pyllyine kukkaroine kaikkineen' (E314 'arse and pockets'). Eikö pitäisi olla: 'pyllyineen, kukkaroineen, kaikkineen'? 

Tätä kohtaa tutkiessani huomaan yllättäen kaksi samanlaista lausetta: '- Terve Simon, isä Cowley sanoi. - Mitä kuuluu? - Terve Bob, terve, herra Dedalus sanoi ja pysähtyi.' kahdessa eri kohdassa (S235,S238). Nämä eivät suinkaan mene Saarikosken piikkiin eivätkä suomalaisen latojan tai kustantajankaan piikkiin sillä sama on alkuteoksessa (E308,E313). Tässä siis kaksi nimeltä mainittua henkilöä tervehtii toisiaan, siis sama kohtaus kahdesti muutaman sivuin välein. Perässä seuraa kuitenkin aivan erilaista tekstiä. Jommankumman täytyy minun mielestäni olla 'misplaced'.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20031005 (20031005) o o AJK kotisivu o Joyce