08 Korkeakulttuurista keskustelua
Käytänkö oikeata termiä?Olen useampaan kertaan jo maininnut alatyylistä, jota mielestäni viljellään 'recklessly' korkealentoisen kulttuurikielen keskellä. Joudun tässä ihmettelemään, mitä oikeastaan alatyylillä tarkoitetaan. Kohta alussa olin valmis huomauttelemaan Saarikosken suomennoksesta, että käyttelee alatyyliä. Kielitaito ei riitä päättelemään, mikä alkutekstissä on alatyyliä, mikä ei. Kääntäjä on tietenkin tekstinsä vanki ja joutuu tavoittelemaan käännöksessä samaa tyylilajia kuin alkutekstikin on. Kerta toisensa jälkeen minulla on se tunne, että Saarikoski tässä suhteessa iskee käännöksissään naulan kantaan, erityisesti varoo hekumoimasta rivouksilla, toisin kuin aluksi luulin. Hän näyttää myös sujuvasti jättävän kääntämättä - mielestäni onnistuen - sanoja, joita ei sanakirjoista löydy. Tässä tekstissä sellaisia luulisin olevan ainakin: elemental (E237, S182) ollav (E236), peripatetic (E238) - 'kiertävä', lollard (E244), hierophantic (E280). Muutama käännös tuntuu myös 'paikalla murjaistulta' kuten: yankee yawp (E240) - 'jenkin julina', pampooties (E255) - 'kurpposet'. Ansioina näitä pidän enkä niistä suinkaan moiti. Minua suuresti miellyttää myös esim sellainen käännös kuin 'In lean unlovely English' - 'laihaan sulottomaan englantiin' (E238) tai 'Will we be there by candlelight? - 'Ehdimmekö sinne hämäränaikaan?' (E250). Tai 'Todistamisen vaiva' [Tavanomainen juristien termi: 'todistustaakka'] (S198)Tekee mieli vertaillaJoko tässä uskaltaisin vertailla Joycea muihin lukemiini maailmankirjallisuuden merkkiteoksiin? Dostojevski ja Cervantes tulevat hakematta mieleen. Joudunkin toteamaan, että aika kovaan kastiin on Joyce kurkottamassa.Dostojevski on ehdoton suosikkini. Kertaalleen olen kootut lukenut, Rikoksen ja rangaistuksen kolmeen vai neljään kertaan ja Karamazovin veljekset ja Idiootin ainakin kahteen kertaan. Odotan kärsimättömästi aikaa, jolloin ennättäisin lukea Riivaajat ja muutakin uudelleen. Dostojevskistä ei rivouksia löydy. Nykykirjallisuutta kohtaan minulla on ennakkoluulo: -kele, -tana, -ttu syndroomaa potevat. Joycessakin on rivoutta minun mielestäni turhan paljon. Sitä tietenkin puolustellaan sillä, että niin todellisuudessa puhutaan. Dostojevskin teksti on erittäin todentuntuista - ilman rivouksia. Mielikommenttini, en muista mistä olen lainannut, Dostojevskista: 'Ei ole kirjoittanut riviäkään, joka ei voisi olla totta.' Näin ankarilla rajoituksilla kuitenkin ykkössuosikki. Tietenkään en vastusta mielikuvituksen käyttöä. Siinä suhteessa huippu on Jules Verne: jatkuvasti joutuu ihmettelemään onko totta vai silkkaa fantasiaa. Dostojevskilla on myös vastineensa Joycen tajunnanvirralle. Melkein kaikki on ihmismielen liikkeiden kuvausta, mutta ajatus ja teksti etenevät loogisesti, eivät poukkoile - niin kuin todellisuudessa ilman muuta voi tapahtua ja tapahtuu. Cervantesin Don Quijoten olen lukenut ainakin kolme kertaa. Sen
ja Joycen pääero on mielestäni, että Joyce näyttää
edellyttävän lukijaltaan korkeata sivistystasoa ja lukeneisuutta,
jopa usean kielen taitoa (venäläiset, ennen muuta Tolstoi edellyttää
pääasiassa vain ranskaa, joka sekin on aina käännetty
alaviitoissa venäjäksi). Joycessa jätetään käännökset
lukijan huomaan - aika erikoista englanninkielisessä tekstissä.
Cervantes ei edellytä yhtään mitään, vaikka mielevä
hidalgo oikeastaan koko ajan viljelee tekstiä, jota hänen seuralaisellansa
Sancho Panzalla ei ole mitään edellytyksiä ymmärtää,
ainakaan siinä merkityksessä kuin isäntä sitä
käyttää. Usein tosin Sancho kääntää
itse asian hyvinkin napakasti ja osuvasti kansan kielelle. Eikä Cervantes
tietenkään viljele rivouksia, ei sinne päinkään
ja kuitenkin kieli on värikästä, kovin värikästä.
- Tässäpä olisikin oiva teos lukupiiriin! On yksinäisen
hahmon ritarissa eräänlaista tajunnanvirtaakin. Aina sitä
ei oikein ymmärräkään, tai ainakin joutuu ihmettelemään,
että mikä on herran ajatuksenjuoksun tarkoitus - useimmiten jokin
moraalisesti ylevä toiminta. Kuitenkaan ei Don Quijoten ajatus kulje
poukkoillen, vaan hyvinkin verkkaisesti soutaen, mutta aina eteenpäin,
vaikkakin aika usein myös sivuraiteita pitkin.
Irlantilaista tänä iltanaTätä kirjoittamaan ryhtyessäni olen juuri tullut Kaupunginteatterista katsomasta 39 hääpäivän kunniaksi irlantilaista näytelmää Marie Jonesin 'Kiviä taskussa'. Erittäin erikoinen näytelmä. Kaksi miestä esittää kymmenkuntaa henkilöä vaihtaen rooleja lennossa, siis alle sekunnissa. Paljon yhtymäkohtia Joyceen. Ensin tuntuvat herkuttelevan pelkillä rivouksilla ja kaikenlaisella helppohintaisella huumorilla. Yleisö joutuu nauraa räkättämään tyhjänpäiväisyyksille. Irlantilaiselokuvaa John Waynen 'Vaitelias mies' hengessä tehdään, jopa samassa kylässä kuin tämäkin, onpa pari siinä näytellyttä paikallista avustajaakin mukana. [Onpa tullut käytyä paikan päälläkin! - Vihreätä on ja harmaata kuten kaikkialla siellä päin Irlannissa. Vihreätä 40 sävyä kuten näytelmässä sanotaan. Harmaata? - Kiviä, kiviä, kiviä - enemmän kuin Savon pelloilla, ja se on paljon] Vähitellen paljastuu vakavampia sävyjä. Avustajia komennetaan kuin karjaa, mutta maksetaan aika hyvin, 40 puntaa päivä. Se tekee työttömät avustajat nöyriksi. Sitten paljastuu, että hukuttautunut nuori mies on tehnyt epätoivoisen tekonsa juuri sen takia, että häntä ei oltu hyväksytty avustajaksi filmiin. Seuraa aikamoinen ristiriita rahan ja uskonnon, ihmisyyden välillä, kun hautajaiset ovat samaan aikaan kun loppukohtaus pitäisi filmata. - Tähän kuulumattomana irlantilaisuuden lisänä tulkoon vielä mainituksi, että silloin tällöin vietämme hääpäivää suomalais-irlantilaisen pariskunnan kanssa. Heilläkin se on tänään - tosin vasta 33.Muutenkin teatterin ystävän sydän iloitsee. Tämänkertaisessa
tekstissä Shakespearen tuotantoa pohditaan kovin monipuolisesti ja
mielestäni erittäin osuvasti eli olen valmis tässä
esitetyt arvioiinit allekirjoittamaan. Melkein kaikki mainitut olen myös
nähnyt näyttämöllä, en ole Shakespearea lukenut
kuin paria näytelmää yrittäessäni seurata television
esitystä alkutekstistä. Se on epätoivoista hommaa, sillä
tekstiä on yleensä muutettu ja lyhennetty. Esitys karkaa helposti
teille tietymättömille. Joutuu selaamaan tekstiä edes takaisin
kunnes sitten taas pääsee kiinni. Muistuu kyllä mieleen
lause lapsen heittämisestä pesuveden mukana. Lear on ylivoimainen
suosikkini - tyttärien isä kuten minäkin.
KäännöksiäKuten sanottu, kielitaitoa lukijalta edellytetään. Tämänpäiväisessä tekstissä on ainakin latinaa, italiaa, ranskaa, iiriä (uskoisin), saksaa, ties vielä mitä muuta. Tekee mieli briljeerata kielitaidolla ja poimia muutama kääntämättä jätetty rivi. Saarikoski välttää yhden tyylikarikon, kun ei tarvitse kääntää lausetta 'Ed egli avea del cul fatto trombetta'(E236, S181). Ylätyyli - vai onko?: 'Ja hän teki pepusta trumpetin'. Alatyyli: niin no, kuka mitäkin keksii… 'Was du verlachst wirst du noch dienen.' - Mitä nyt pilkkaat, sitä tulet vielä palvelemaan. [varmaan takautuma Sukkanauharitarikunnan tunnuslauseesta 'Honi soit qui mal y pense. - Hävetköön ken siitä pahaa ajattelee.']' (S193) 'nel mezzo del cammin di nostra vita' - 'elämämme puolitiessä' (S203). 'Encore vingt sous. Nous ferons de petites cochonneries. Minette? Tu veux?' - 'Vielä 20 souta. Harjoitamme pientä porsastelua. Minette? Tahdotko?' (E258).. 'Gelindo risolve di non amar S.D. ' - 'Gelindo päättää olla rakastamatta S.D:tä' [Tarkoittaako siis S. D. Stephen Dedalusta? - Gelindo on miehen nimi!]. (S206) - [Vrt Sanasto - Excel, jos haluat kätevästi itse noteerata lisää sanoja]
|
||||
PalautettaPirkko K.: Syngen kurpposet
Asko Korpela: Kurpposet
|
||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20030928 (20030928) o 
o AJK kotisivu o Joyce