|
Ensin luin taaskin englanniksi
(E28-64)
ja sitten Saarikosken suomennoksen (S25-52). Tekstin alussa ollaan selvästi
koulussa. Vähitellen ymmärrän, että opettaja on ensimmäisessä
tekstissä esitelty Stephen. Häntä on siis seurattu aamiaiselta
työpaikalle. Poikakoulussa ollaan, koska tyttöjen nimiä
ei esiinny. Niinhän se viime vuosisadan alussa oli. Historian tunti
on menossa. Pojat osallistuvat vilkkaasti, jotkut osaavat hyvin, toiset
heikommin Rooman historiaa. Opettaja on kaikesta päättäen
hyvä jutunkertoja, koska pojat vaativat opettajalta juttua. Vai onko
vain tarkoitus kääntää puhe pois läksyistä.
Pojilla on kiire (maa)hockeytä pelaamaan, mutta opettaja esittää
vielä arvoituksen. Pojat vaativat vaikeata ja kilpailevat siitä
kuka saa yrittää ratkaista. Oikea vastaus on niin mielikuvituksellinen,
että siihen osuminen on yhtä todennäköistä kuin
66 miljoonan euron lottovoitto Italiassa.
Pojat menevät pelaamaan ja Stephen saa - ilmeisesti rehtorilta,
Deasy [viikko]palkkansa, 3 puntaa 12 shillinkiä, niin ymmärrän.
Olen itsekin ollut Englannin vanhan rahajärjestelmän kanssa tekemisissä.
Vuonna 1960 vietin kesän Liverpoolissa alkoholijuomia myymässä.
Piti olla tarkkana, kun oli tottunut kymmenjärjestelmään.
Siihen aikaan punta jakautui 20 shillinkiin, (guinea oli 21 shillinkiä),
shillinki 12 penceen, myös puolipenninen (half penny [lausutaan 'heipeni']
ja neljännespenni [farthing, ellen väärin muista] olivat
käytössä. Niin ja olihan vielä crown [5 shillinkiä]
ja half a crown ja mikä se olikaan se two pence half penny, joka lausutaan
hauskasti: tapensheipeni] - näinköhän näm olivat?).
Useammin kuin kerran annoin shillingistä väärin takaisin:
8 penniin päättyvästä ostoksesta kaksi penniä,
kun olisi pitänyt antaa neljä. Asiakkaat kyllä pitivät
puolensa ja huomauttivat.
Tämän selväkielisen alkukohtauksen jälkeen juttu
alkaa yhä enemmän kääntyä tajunnanvirraksi, ymmärtääkseni
nimenomaan Stephenin mielenliikkeiden kirjalliseksi esitykseksi. Englantilaista
lukiessani pieni paniikki iski: muuttuukohan tämä kokonaan tällaiseksi?
loput 700 sivua pelkkää tajunnanvirtaa? Ei ihme, että niin
monilta on jäänyt lukematta tai kesken. Olen muutamaa tajunnanvirtaesitystä
kokeillut. Keskenmenoja on tullut. Proustiakin olen yhden lukenut, ' Du
Côté de chez Swann', arvioksi harvinaisen nollan annoin, siihen
jäi. Tietysti osa ymmärtämättömyydestä menee
kielen piikkiinkin, niin kuin nyt tässäkin Joycen englanninkielisessä
- vaikka en olisi uskonut, kun yleensä ilman sanakirjaa sujuvan nopeasti
luen kuten kuka hyvänsä tätä nykyajan latinaa. Jotakin
saksalaistakin olen yrittänyt, ei maistunut. Sitäkin suuremmalla
epäilyksellä tartuin äskettäin unkarinkieliseen tajunnanvirtateokseen.
Mutta yllätyin: se on sellaista tajunnanvirtaa, jota pystyy vaivatta
seuraamaan, Meszterházi Lajos: Bánatos bohóc [ Surumielinen
pelle]. Tosin välillä, aika useinkin, on virta hetkeksi pysäytettävä
ja tutkittava sanakirjaa. Mutta niin on selkeästi kirjoitettu, että
on tullut mieleen: onko tästä tekijä vain laiskuuttaan jättänyt
otsikot pois ja tehnyt sivutolkulla pitkiä kappaleita. Mutta siitäkään
ei ole kysymys, kuten ei tässäkään Joycessa. Kyllä
tajunnanvirtatekstin yksi selvä tunnusmerkki on, että ajatus
hyppii aiheesta toiseen ilman ennakkovaroitusta. Silti se siis voi olla
niin loogista, että sitä lukijakin pystyy seuraamaan. Tuntuu,
että mielellään aika vauhdikkaasti lukien takertumatta yksityiskohtiin.
Selvästi heikommin ymmärsin Joycea englanniksi kuin tätä
unkarilaista, mutta - hokkus pokkus - Saarikosken teksti tuntuu aivan erinomaiselta.
Siinähän on aivan selvä juonen juoksu. Englanniksi lukiessani
spekuloin ajatuksella, että huomaisiko tekijäkään,
jos latoja olisi tehnyt jekkua ja jättänyt pois jotakin tai vähän
muuttanut sanoja tai järjestystä. Mutta tekijällähän
on tietysti käsikirjoitus. Useimmat taitelijat ovat kuitenkin äärimmäisen
tarkkoja alkuperäisen muodon suhteen.
Sen verran olen eteenpäin vilkaissut, että seuraavassa ainakin
alku näyttää 'ulkoaistein' välittyvältä ja
ymmärrettävältä eikä pyri iskemään suoraan
aivoon. Onkohan tässä siis odotettavissa ihan ymmärrettävä
ja juonekas kertomus, joka on vain paisutettu päälle 700-sivuiseksi
lisäämällä tajunnanvirtaa väliin? Jos kirjailija
kirjoittaa 10 sivua päivässä tavanomaista tekstiä,
paljonko sellaisen tekstin tapahtumiin voi liittyä tajunnanvirtaa?
Eikö mahda ajatus ennättää kymmenkertaisen määrän
harhailla ympärillä universumissa aikaan ja paikkaan sitoutumatta?
Jotkut yrittävät ja muutamat siis myös onnistuvat uskottavasti
vangitsemaan sellaista virtaa paperille ja sitä kautta toisiin tajuntoihin.
- Ihmeellistä. - Jättäisinkö minäkin väliotsikot
sikseen?
|
o AJK kotisivu o Joyce