|
Nyt yllättäen pääosissa ovat päällisin puolin elottomat oliot, joet. "Syvä ja kuohuva Ksanthos", yli pääsi vain kahlaamosta. Ja kuitenkin antiikin asiantuntijoiden mukaan sotaa käytiin vain kesäaikaan, jolloin nykytilanteessa moni joki on pelkkää pohjakivikkoa. Homeroksen tulkitsijoiden enemmistö tulkitsee sodan tapahtuneen noin vuonna 1200 e. Kr., jolloin Välimeren alue oli vielä aluetta metsäistä ilmeisesti tasaisemmin sadejakautumin kuin nykyisin.
Kosto on julmaa
Joessa harppova Akhilleus surmaa troijalaisia veteen ja viskoo rannalta tavoitettujen ruumiit ankeriaitten ruuaksi. Patrokloon kuolema kostetaan moninkertaisesti. Henkensä saa heittää armoa aneleva, entinen alamainen, Lykaonkin. Kaksitoista nuorukaista pyydystetään elävinä. Tosi upea keksintö surmata heidät sitten Patrokloon hautajaisissa.
Jokien vastalause
Ksanthos alkaa huolestua täyttymisestään troijalaisten ruumiilla. Aluksi hurjimusta vastaan lähetetään jokisyntyinen poika. Lopulta Akhilleun kimppuun iskee tuhotulva, apuna sisarjoki. Tarvitaan Hefaistoon generoima tulivuorenpurkaus (?) sankarin pelastamiseksi.
Nyrkkivallan aika jumalyhteisössä
Keskenään taistelevat jumalat eivät ole kovin yleviä esikuvia ihmisille. Myös sanan ruoska vingahtelee. Mistähän Otto Manninen on saanut päähänsä haukkumanimen kähykärpänen. Kahukärpänen toki on olemassa, paha viljojen tuholainen. Ja Artemiskin on julkea narttu.
Miten on mahdollista, että kahta jumalaa, Apollo ja Poseidonia on voitu käyttää orjina Ilionin muurien rakennustyömaalla? Zeus on ollut jumalallisille alaisilleen oikullinen tyranni, aikansa Idi Amin.
Jumalten taistellessa keskenään pakokauhuinen troijalaislauma pyrkii turvaan kohti kaupungin muurin porttia. Tämä onnistuu, kun Akhilleus erehtyy jahtaamaan jäniksenä toiminutta Agenoria, joka lopulta häipyy Apollon kehittelemään sumuun. Tämähän on antiikkista scifiä!
|