Pihlanto Pirjopäivi
21 Ikivallat mukaan

Homeros: Ilias

 

Patrokloon surma on edelleen kostamatta

Taistelu jatkuu, Akhilleus ajaa iliolaisia takaa virran rantaan ja surmaa vihollisia miekallaan, ottaen kuitenkin kaksitoista nuorukaista vangiksi Patroklon sovitukseksi. Akhilleus kohtaa vastapuolen riveissä Priamon pojan Lykaonin, jonka hän jo kertaalleen oli voittanut jossain aikaisemmassa taistelussa ja toteaa, että on ihme ja kumma, kun iliolaiset nousevat manalaisten alhojen yöstä. Ei auta, että Lykaion kietoo Akhilleun polvia ja tarjoaa lunnaita, Akhilleus on taipumaton:"Kuollos, ystävä, siis sinä myös! Älä ruikuta suotta! Kuolihan Patrokloskin, vaikk' urohomp' oli paljon.."Ruumis työnnetään virtaan kalojen ruuaksi.

Virta tuimistui ja mietti mielessään, miten voisi estää Akhilleusta ja auttaa iliolaisia, virtahan on, kuten olemme saaneet huomata, jumalaista syntyperää, Zeun lapsia!

Uusia voimia astuu taistelutantereell, mm. Pelegonin poika Asteropaios, joka on siitä vaarallinen, että pystyy yhtä hyvin käyttämään kumpaakin kättään ja heittääkin samalla kertaa kaksi peistä.

 

Jumalainen Skamandros yhtyy taistoon

Virta esittää Akhlleukselle suoraan vaatimuksensa jättää vedet rauhaan, kun aallot ovat jo kukkuroinaan täynnä vainajia eivätkä vedet pääse vierimään meren mahtavan helmaan. Akhilleus hyväksyy vaatimuksen ja pyrkii siirtämään taistelun kaupunkiin päin, astuu kuitenkin taas, ehkä vahingossa, virtaan, joka yllättäen käykin nyt hyökkäykseen velloen vihan kuohussa ja nostaen korkean aallon hukuttaakseen Akhilleun. Virran ylivoima on niin suuri, että Akhilleun täytyy jo pyytää apua Zeulta. Poseidon ja Athene jo rientävätkin paikalle. Virta vain hautoo yhä kostoa ja huutaa viereisenkin joen, Simoeis-joen avukseen Akhilleuksen joukkojen hukuttamiseksi.

 

Ikivallat taiston tuoksinassa

Here huomaa vaaran ja hälyttää Hefaistoksen apuun. Tulellaan Hefaistos saakin virran jo anelemaan armoa. Hefaistos sammuttaa tulensa ja jättää virran rauhaan, mutta nyt ovat jo Olympon jumalat päässeet taistelun makuun ja Zeus saa ylhäisessä katsomossaan naureskella jumalten käydessä toistensa kimppuun. Ainakin Ares, Athene, Afrodite, Here, Apollo, Poseidon ja Artemis, myöhemmin vielä Leto ja Hermes, ovat sotkeutuneet jupakkaan. Poseidon ehdottaa, että Apollo nuoremmakseen alkaisi taiston. Apollo puolestaan tuumii, että olisi aivan järjetöntä kuolollisten vuoksi taistella Poseidonin kanssa ja ehdottaa, että annettaisiin kuolollisten taistella omat sotansa. Artemis pitää peräytymistä raukkamaisena, mutta Here riisuu väkipakolla Artemiksen aseista ja ripsuu vielä Artemista ympäri korvia tämän omilla jousella ja nuolilla. Artemis perääntyy itkien ja kantelee Zeulle Heren kurjasta käytöksestä. Apolloa lukuunottamatta muut ikivallat kokoontuvat tämän nujakan jälkeen Olympokselle.

 

Troijalaiset muurien suojaan

Vaikka Apollo niin suurpiirteisesti ehdotti Poseidonille, että annettaisiin kuolollisten taistella keskenään omat taistelunsa, hän kuitenkin itse sotkeutuu sotatoimiin arvioituaan troijalaisten tarvitsevan vahvistusta ja saakin Antenorin pojan Agenorin yllytetyksi urotekoihin, kun muut iliolaiset yrittävät päästä muurien suojaan. Juuri kun Akhilleus on surmaamaisillaan Agenorin Apollo tempaa tämän sankean sumun suojassa turvaan kamppailusta. Akhilleus yrittää takaa-ajoa (?) ja sillä aikaa iliolaiset rientävät kaupunkiin. "Eivät rohjenneet etupuolelle he muurien lainkaan jäädä ja katsoa, keit' oli kaatunut kamppaelussa, keill' elo säilynyt..."

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20021127 (20021127) o o AJK kotisivu o Ilias