Pihlanto Pekka
23 Patroklon tuhkaaminen ja muistokisat

Homeros: Ilias

 

Olympian kisojen edeltäjä?

Lienevätkö Olympian kisat saaneet alkunsa tällaisista sankarin muistoksi järjestetyistä mittelöistä? Kuuluisien urheilijoiden muistokisoja pidetään meilläkin - Paavo Nurmen kisat esimerkiksi, tuossa läheisessä Urheilupuistossa. Samoin moottoripyöräilyväki taisi pitää äskettäin Jarno Saarisen muistokisat.

 

Ruumiin ympäriajo

Ennen kisoja suoritetaan Patroklon ruumiin ympäriajo valjakoilla ja samalla itketään sankaria. Akhilleus herjaa vielä Hektoria heittämällä hiekkaan ruumiin kasvoille. Sitten on vuorossa "peijais-atrian runsaan" laadinta. Siinä sentään meillekin tuttu hautajaisrituaali. Akhilleus ei suostu pesemään verta yltään ennen kuin on saanut Patroklon roviolle ja luonut kumppanin kummun sekä leikannut hiuksensa surun merkiksi.

 

Tovereiden luut samaan uurnaan

Akhilleus pyytää tai oikeastaan kehottaa Agamemnonia käskemään miehiä hankkimaan koin noustua puita roviota varten ja muutakin tarpeellista, mutta ensin ateria ja unet. Seuraa eepoksen (ainakin) toinen unikohtaus: Akhilleus näkee Patroklon haamun, joka moittii häntä nukkumisesta, kun vainaja joutuu hautaamattomana harhailemaan liki Hadeen porttia. Taas kerran Akhilleus saa kuulla tulevasta kohtalostaan. Haamulla on erikoinen toivomus: "luummekin sulkekohon sama säilytysuurna". Mikäli haamun esiintymiselle halutaan antaa "luonnollinen" selitys, syynä siihen olisi Akhilleun huono omatunto: jos hän olisi ryhtynyt taisteluun ajoissa, Patroklon henki olisi ehkä säilynyt. Herättyään Akhilleus saa aiheen todeta sielun ja hahmon säilyvän Hadeen maillakin.

 

Ihmisuhreja hautajaisohjelmassa

Hautajaismenot kuvataan tarkasti. Eräs yksityiskohta on Akhilleun kutrien leikkaaminen ja niiden laittaminen Patroklon käsiin roviolle. Muut toimenpiteet ovat nykyihmiselle vastenmielisempiä: härkien, hevosten ja koirien uhraaminen sekä huippuna kahdentoista vangin teloittaminen miekalla ja heittäminen roviolle. Primitiivisen kostonhimoista väkeä! - Hektorinkin ruumis saa huomiota osakseen: Afrodite suojelee sitä koirilta ja voitelee ihoöljyllä. Apollo avustaa. - Tuli ei tahdo polttaa Patroklon rumista, vaan tarvitaan "taivaan tuulia kaksi, Läntinen ja Pohjoinen", jotka lietsovat tarvittavan tulen. Jälleen henkilöidään luonnonilmiöitä.

 

Lopuksi kevyempää ohjelmaa

Kun sankarin tuhka on kerätty "uurnaan kultaiseen" ja kumpu noussut, alkaa kevyempi ohjelma, "kilpakisat". Hieman samaan tapaan viime vuosisadan alkupuolella New Orleansissa, jazzin syntysijoilla oli tapana, että hautaussaaton kulkiessa hautausmaalle, mukana oleva jazz-bändi soitteli surumarsseja, mutta paluumatkalla se jo veteli hilpeää dixielandia. Akhilleus, hautajaisten järjestäjä, lahjoittaa palkinnot ja ohjaa muutoinkin muistokisojen kulkua. Näistä kisoista puuttuu hartaus kokonaan. Sen ajan rallikisassa Nestorin pojan Antilokhon epäillään pelaavan vilppiä. Jumalatkin sotkeutuvat peliin: Apollo iskee Diomeden kädestä ruoskan, mutta Athene auttaa. Katsomossakin uhkaa syntyä tappelu Aiaan ja Idomeneun välillä. Lieneekö ollut viinitarjoilua?

 

Antilokhon protesti hyväksytään

Kaiken huipuksi Akhilleus aikoo antaa toisen palkinnon viimeisenä itse vaunujaan maaliin kiskovalle Eumelolle, mutta hyväksyy nauraen Antilokhon protestin. Mainitun vilppisyytteen torjumiseksi Menelaos vaatii Antilokhoa vannomaan Poseidonin kautta valan, ettei saanut voittoa Menelaoksesta kieroudella. "Leppyös, oi Menelaos; nuor' olen vielä, se muista, paljoa suuremp' on ikä, kuntokin, valtias, sulla. Tiedähän, miten yltiöpää mies nuori on aina; kiihkeä hällä on mieli ja harkitsee hatarasti", lausuu nuorimies viisaasti. Menelaos leppyy, mutta tekee selväksi, että toinen palkinto olisi kuulunut hänelle, koska hänellä oli paremmat hevoset kuin toisena maaliin tulleella Antilokholla. Nestorkin saa palkinnon, vaikka ei osallistunut koko kisaan. Se tulee aikaisemmista ansioista. Nestor toteaa Akhilleun antamien kehujen jälkeen: "Noin olin kerran kelpo, mut nuoremmillepa jääkööt nyt väkikilvat nuo; minut vanhuus kolkko jo painaa pakkons' alle; mut mies olin muinoin urhoja uljain".

 

Suurpiirteistä sääntöjen tulkintaa

Kisat jatkuvat. Nyrkkeillään, painitaan, juostaan, taistellaan peitsin, heitetään kiekkoa, ammutaan jousella ja suunnitellaan heitettävän peistä. Athene sotkeutuu juoksukilpailuun ja sen seurauksena Aias saa "suut, sieraimet hän täyteen härkien lantaa" ja voiton sekä sekomaljan vie "jalo jaksaja, oiva Odysseus". Akhilleus tulkitsi jo edellä suurpiirteisesti kilpailusääntöjä aikoessaan antaa viimeiseksi tulleelle toisen palkinnon ja myöntäessään Nestorille palkinnon aikaisempien suoritusten perusteella. Lopuksi hän jakaa Agamemnonille ensimmäisen palkinnon peitsenheitossa ilman ottelua, kun kaikki kuitenkin tietävät tämän muita etevämmäksi! Ehkä siinä oli Akhilleulta tuittupäisyytensä pientä hyvittelyä kansojen päälle.

Tämä urheilupitoinen laulu olisi ollut täysin rauhanomainen ja veretön, ellei sotavankeja olisi uhrattu.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20021211 (20021211) o o AJK kotisivu o Ilias