01 Jumalia ja ihmisiä
Lukijan valitusTeoksen alku on mielestäni sekava. Ikään kuin tulisi seuraamaan televisiosarjaa kesken kaiken. Ensimmäisen sivun kuvaus on täyteen pakattu tiivistelmä siitä, mitä tuleman pitää, ja lisäksi runon rytmiikka on perin outoa. Jouduin siksi lukemaan ensimmäiset pari sivua moneen kertaan, ennen kuin asetelma alkoi valjeta. Lisävaikeuden tuotti se, että henkilöistä käytetään usein vain sanontaa "sen ja sen poika". Täytyy sanoa, että Kalevala oli alusta alkaen selvempi ja runorytmiltään ymmärrettävämpi - tietenkin helpottava seikka oli se, että sankarien (ja konnienkin) nimet olivat ennestään tutumpia kuin Iliaksen.Primitiivistä syy-seurausajatteluaEnsivaikutelmani Iliaksesta on, että suuri joukko monimutkaisen nimen saaneita ihmisiä ja jumalia sählää siinä keskenään, kaikkia inhimillisiä heikkouksia osoittaen. Ehkä huvittavin episodi on ylijumala Zeun ja hänen vaimonsa Heren perheriita. Keskeinen kuvio ensimmäisessä laulussa on Peleun pojan Akhilleun ja Atreun pojan Agamemnonin kiista. Jälkimmäinen näyttää olevan akhaijien (kreikkalaisten) kuningas. Akhilleus on tämän kanssa samalla puolella troialaisia vastaan käytävässä "Troian sodassa". Riidan taustalla on se, että Agamemnon kieltäytyy luovuttamasta Khryses-papille tämän tytärtä lunnaita vastaan ja vieläpä herjaa tätä. Tässä vaiheessa ei käy ilmi, missä olosuhteissa ja tilanteessa tytär on otettu vangiksi. Papin herjaamisesta närkästyy Foibos Apollo, "Leton poika ja Zeun". Kostoksi Apollo lähettää leiriin hirveän ruton ampumalla sinne ruttonuolia. Primitiivinen syy-seurausajattelu toimii tässä Edwin Linkomiehen arvion mukaan 700 eKr. kirjoitetussa, mutta vielä hyvin paljon vanhemmassa tarinassa: rut to on jumalien rangaistus, mutta perimmäisenä syyllisenä siis ihminen, Agamemnon, joka suututti jumalan.Valtataistelu peri-inhimilliseen tapaanAkhilleun ja Agamemnonin välisessä riidassa on pohjimmiltaan kysymys niin peri-inhimillisestä valtataistelusta. Akhilleus kaipaa tunnustusta ja kunniaa - varsinkin kun hän tietää elämänkaarensa lyhyeksi. Agamemnonin "syyllisyys" ruttoon lienee vain tekosyy Akhilleun vihaan. Viha jatkuu, vaikka Agamemnon päättää palauttaa vangin, joka oli välikappaleena koko tragediassa. Agamemnon kostaa Akhilleuksen haukut ottamalla takaisin Akhilleuksen saaman kunnialahjan eli neidon. Tämä on viimeinen pisara ja saa Akhilleuksen vetäytymään yhteistyöstä sekä kääntymään itkien äitinsä Thetiksen, "aavojen äijän tyttären kuuleajalan", puoleen. Tällä on hyvät suhteet ylijumala Zeukseen. "Akhilleus-sankari" menee jopa niin pitkälle, että pyytää voittoa vihollisille, troialaisille. Näin Agamemnonin valta-asema saisi kohtalokkaan kolauksen ja Akhilleuksen tähti nousisi. Zeus nyökkääkin äidille myöntymisen merkiksi. Äidin apuun tukeutui toinenkin mammanpoika, Lemminkäinen.Tarina tarkentuu ja kiinnostus herääTarina tarkentuu koko ajan - erityisesti siinä vaiheessa kun Akhilleus kertoo äidilleen sotaretken vaiheet ja vangitun tyttären palauttamiseen liittyvän jälkinäytöksen. Itse kannattaisin selvää kronologiaa, kuten käynee ilmi alkuvalituksestani. Mitä tulee kertomuksen sisältöön, oikeastaan ensimmäinen aidosti nautittava kohta laulussa on purjehdukseen lähtö:"Nostivat maston taas, levähyttivät valkean purjeen.
Kiinnostukseni teokseen alkoi ensimmäisen laulun loppua kohden edetessäni vähitellen herätä, mutta en ainakaan vielä suitsuttaisi siihen sellaista ylistystä kuin Edwin Linkomies "suureepoksen" neljännen painoksen esipuheessa.
|
||
PalautettaAsko Korpela: Naulan kantaan: Lukijan valitus
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020820 (20020713) o 
o AJK kotisivu o Ilias