23 Patroklon peijaiset
Eläköön symmetria!Mahtoiko Elias Lönnrotin sisintä kutkuttaa, kun hän asetteli "pyylypoian häitä" Kalevalan hännille? Kohtaushan on aihepiiriltään ja sijainniltaan hyvinkin samankaltainen kuin käsillä oleva Iliaan laulu! Kovin suuret ovat kuitenkin kulttuurien erot: meillä luonnonjumalaa hyvitellään simaisin suin elämän jatkumisen turvaamiseksi, kreikkalaisessa kulttuuripiirissä taas avaintuntemuksia vaikuttavat olevan pelko ja kosto primitiivisessä silmä silmästä -muodossaan. Hyvin voimakkaana kuuluu molemmissa lauluissa pitkänpitkä perinne, josta laulaja kertoo ikään kuin sivullisen näkökulmasta, kaikkia merkityksiä sisäistämättä. Hautajaismenothan ovat kaikkein ensimmäisiä kulttuurin merkkejä ihmiskunnan aikakirjoissa: jo neandertalilaiset hautasivat vainajansa kukkien kera. Kun vain tietäisi miksi… Itse muistan ylioppilastyttönä Itävallassa hirveästi kummastelleeni opiskelijavaihtotyöpaikkani pakanallisilta vaikuttaneita katolisia juhlamenoja, joissa polvistuttiin ja noustiin salamyhkäisen kaavan tahdissa, heiluteltiin suitsukeastiaa, kierrettiin hyistä hautuumaata talviviimassa hymnejä hymisten….ja sitten mentiin Gasthausiin hehkuviinituoppeja nostelemaan ja urkurivainaan muistoksi lauleskelemaan! Luultavasti tarkoitus oli ihan sama kuin Patroklon peijaisissakin: surulla on aikansa, mutta eläville pitää saada muuta ajattelemista ja tekemistä, paineenpurkuväyliä.
Polttohautauksesta ja kohtaloon alistumisestaIhmeen asiallisesti Akhilleus suhtautuu omaan vääjäämättömään kohtaloonsa. Patroklos ilmestyy hänelle yöllisessä haamunäyssä ja esittää toivomuksensa: kasvinkumppanin luut on saatava samaan säilytysastiaan. Hautaus on kuitenkin toimitettava pikaisesti, sillä vainaja ei ennen pääse lepoon. Heti taistelun jälkeisenä aamuna, kun hiukan on hengähdetty ja surun pintakuohu on laskenut, lähdetään kokoamaan puita polttoroviota varten Agamemnonin käskystä. Hiuskaunot uhraavat suortuvansa poltettaviksi sankarin kanssa, ja roviolle joutuu myös suuri joukko karjaa, hunajaa,rasvaa, hevosia, koiria…ja sitten vielä ne 12 joesta ongittua troijalaista ihmisuhria. Monet kansathan ovat aikain saatossa laittaneet vainajilleen eväitä ja varusteita sekä palvelijoita mukaan tuonpuoleiseen: tässä tuntuu olevan hiukan samaa ideaa. Tietenkin voi ajatella myös realistisemmin, tulen syttymisen kanssahan on vaikeuksia. Pitää hakea suuret tuulet avuksi, ennen kuin roihu kunnolla yltyy. Tässäkin suomentaja pudottelee sanoja suvereenisti: enpä ole kuullut kuu-sanaa käytettävän eläimen rasvasta muualla kuin Yliperän Lapissa! Muut taistelussa kaatuneet saavat ilmeisesti edelleen lojua kasapäin kentällä. Patrokloksen ruumiilla on keskeinen merkitys tarinan kannalta, ymmärtäähän sen. Aikaisemmin kuitenkin jo kävi ilmi,että yleensäkin kaatuneille pyrittiin järjestämään ainakin jonkinlainen polttohautaus. Kun rovio on palanut, se sammutetaan viinillä(!) ja luut erotellaan haudattaviksi erilliseen kumpuun. Taaskin Akhilleus kuin ohimennen toteaa, ettei kumpua kannata luoda kovin korkeaksi, koska se pian joudutaan avaamaan hänen luitaan haudattaessa.
Kahdeksanottelu Patrokloksen muistoksiSitten tarvitaan sitä muuta ajateltavaa näissäkin hautajaisissa. Tunnelma muuttuu kuin taikaiskusta, kun aletaan kisailla kilpa-ajoissa, nyrkkeilyssä, painissa, juoksussa, kiekonheitossa, ammunnassa ja peitsen- ja keihäänheitossa. Mitkäs näistä nyt olivatkaan myöhemmin olympialajeja? Sankarit heittäytyvät kisaan veren maku suussa, kallisarvoisista palkinnoista ja kunniasta taistellen. Jo aikaisemmin kunnostautuneet kunnostautuvat jälleen. Iällä ja päällikkyydellä on oma arvonsa, jossain määrin arvostetaan myös taitoa ja oveluutta. Mutta kyllä se voima on, joka jyllää tässä hikeä ja testosteronia pursuvassa mittelössä. Akhilleus jakelee omaisuuttaan suruttomasti pois. Millään ei taida enää olla mitään väliä. Toki hän seuraa innostuneena tapahtumien kulkua eläytyen jännittäviin tilanteisiin, mutta pohja on poissa. Jumalatkin ilmestyvät vielä kerran kuvioihin aiheuttaen tyypillisesti päättömiä tilanteita: juoksija liukastuu uhrieläinten lantaan naamalleen, ruoska lentää ohjastajan kädestä jne. Minäkin taidan syytellä bittijumalia, kun tietokone tilttaa seuraavan kerran! Tässä laulussa tulee kaupanpäällisinä aika paljon asiaa rauhanajan käytännöistä tämän sotaisan eepoksen kylkeen. Näistä pitkin matkaa löytyneistä murusista voisi ehkä alkaa hahmottua jonkinlainen yleiskuva, repaleinen tosin, mutta kuva kuitenkin. Ihmiset elävät jo joka tapauksessa omaa elämäänsä, kuten monissa muissakin pitkissä kertomuksissa. Vaan kuinkas sitten kävikään…
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20021214 (20021214)
o 
o AJK kotisivu
o Ilias