Koskela Pirkko
21 Koston ja kuoleman joella

Koston ja kuoleman joella Kuollos, ystävä , siis sinä myös! Virranjumala vihastuu Jumalat suusotasilla ja käsikähmässä Priamos avaa portin Palautetta Lähetä palautetta!   Koston ja kuoleman joella   Kuollos, ystävä , siis sinä myös! Akhilleus ahdistaa osan troijalaisista Skamandros-virtaan ja teurastaa heitä silmittömästi. 12 miestä hän kuitenkin ottaa elävältä, sitoo heidät kuin uhrieläimet miesten omilla vöillä ja lähettää laivoille odottelemaan Patrokloksen hautajaisia. Huono-onninen Lykaon, Priamoksen poikia, osuu jo toistamiseen Akhilleuksen tielle paetessaan aseettomana verilöylyä. Hän on tuskin ehtinyt takaisin kotikonnuilleen vapauduttuaan majaystävän avulla orjuudesta vieraalta maalta, jonne Akhilleus itse oli hänet lähettänyt. Turhaan hän syleilee Akhilleuksen polvia armoa pyytäen ja lunnaita lupaillen: ystävän kuolema on tehnyt nuoresta miehestä täysin tunnevammaisen ja kylmän omille tai muiden kärsimyksille. Toiste olisi voinut olla toisin, mutta nyt vastaus on vain: "Älä ruikuta suotta! Kuolihan Patrokloskin, vaikk' urohomp' oli paljon…aamu se joutuva on tai ehtoo tai sydänpäivä, jolloin hengen vie joku multakin kamppaelussa." Sinne vain kalojen ruoaksi!   Virranjumala vihastuu Taistelutantereen läpi virtaava joki muuttuukin äkisti henkilöityneeksi jumalaksi, joka kannustaa virtasyntyistä Asteropaios-soturia Akhilleusta vastaan. Eipä ole hänestä kuitenkaan vastukseksi, vaikka urhea onkin - ei auta kahden keihään heittotaitokaan Hefaistoksen takomilla varjeilla varustettua sankaria vastaan. Aseettomana hän ei jaksa edes irrottaa Akhilleuksen väkipeistä rantatörmästä, ja arvaahan sen, miten siinä sitten käy. "Peltirumpu"-elokuva vilahtaa mielessä, mutta tappaminen jatkuu. Sydämistynyt virta puhuu nyt ihmisen äänellä ja kieltää Akhilleusta saastuttamasta vesiään ruumisröykkiöillä, jotka estävät veden juoksun. Kun puhe ei auta, nousee valtava hyökyaalto, joka suistaa sankarin jaloiltaan. Rannan jalavan avulla tämä pelastautuu, mutta joutuu kiireenvilkkaa lähtemään käpälämäkeen yli kentän tulvan yhä ahdistaessa. -Onkohan niin, että akhaijeille nämä Aasian puolen joet olivat jo itsessään syvempiä ja vuolasvirtaisempia, ja niin ollen pelottavampia kuin omien saarten ja niemien matalavetiset purot? Toki joenjumalia on pitkä luettelo Kreikankin puolelta, ja onhan meilläkin näitä näkkijuttuja. Silti tuntuu oudolta, että joki on itse jumala, eikä jumalan asuinsija. Akhilleuksen luonnolle pakoon pötkiminen ottaa kovin. Hän vetoaa suoraan ylijumalaan: pitääkö tässä kuolla kuin paimenpoika talvisella purolla, vaikka äiti oli lupaillut sankarikuolemaa. Poseidon ja Athene käväisevätkin ihmishahmossa hänen luonaan apua ja hyviä neuvoja antamassa. Tästä rohkaistuneena Akhilleus kääntyy takaisin. Skamandros ei kuitenkaan tuosta taltu, vaan kutsuu vielä naapurijoenkin hukuttamaan Akhilleusta ja muita akhaijeja. Vesivuorten noustessa Here hälyyttää Hefaistoksen apuun, ja tämä onnistuukin liekkien avulla tukahduttamaan vellovat vedet. Skamandros luopuu leikistä tulen tuskissa: "Miks sotisinkaan heitä ma auttain?" Hän vannoo myös valan Herelle, ettei ikipäivinä enää asetu iliolaisten puolelle. Tämän kuultuaan Here kieltää rampaa poikaansa kiusaamasta kuolemattomia kuolollisten vuoksi.   Jumalat suusotasilla ja käsikähmässä Ei näistä Kreikan jumalista kyllä esikuviksi ole! Zeus vain nauraa makeasti katsellessaan miten Ares haukkuu Athenea kähykärpäseksi ja tämä heittää kaulaan tähdätyllä rajakiven murikalla seitsemän saran mittaisen sotahirmun ketoon. (No, myönnettäköön: meheviä yksityiskohtia!) Afrodite pelastaa, mutta Here yllyttää Athenen tämänkin kimppuun hyvällä menestyksellä. Sitten Poseidon haastaa Apollon ihmetellen kuinka tämä onkin asettunut iliolaisten puolelle vanhoista vihoista piittaamatta. Kauasampuja on kuitenkin realisti ja antaa korkealle sedälleen suosiolla luovutusvoiton. Artemis-sisko suivaantuu tuosta sättimään veljeään, ja kohta on Here antamassa saloriistan valtiattarelle ympäri korvia tämän omalla jousella ja nuolilla. Hermes kieltäytyy taistelemasta Leton kanssa, ja tämä rientää lastensa perään. Troijalaisten auttajat alkavat siis olla vähissä: kuka Olympon sairastuvalla, kuka Zeus-isän lohduteltavana, kuka muuten vain lannistettuna ja leikistä luopuneena. Tämäkin kohtausten sarja on kuin kapakkatappelua tai leikkiä verrattuna kuolevaisten epätoivoiseen taisteluun ainoasta elämästään siinä vieressä. Apollo rientää kuitenkin vielä Troijan linnoitusmuureille, muut ikivallat poistuvat paikalta - ilmeisesti kyllästyttyään tähän huviin.   Priamos avaa portin Vanha kuningas on seurannut tapahtumien kulkua tornista, ja Akhilleuksen yhä jatkaessa hirmutöitään hän käskee avata kaupunginportin pakeneville. Apollo yllyttää Agenorin viivyttämään Akhilleusta, jottei tämä pääsisi muurien sisäpuolelle. Usvaan verhoutuneena jumala jää itsekin seuraamaan tilanteen kehittymistä tammeen nojaillen. Värjyvin sydämin sympaattisen tuntuinen soturi odottaa lähestyvää tappokonetta, ja astuu häntä vastaan uljaasti pelkonsa niellen. On Apollollakin sentään sydäntä sen verran, että tämän miehen henki säästetään: jumala koppaa hänet sumupilvensä peittoon, ja harhauttaa Akhilleuksen seuraamaan itseään takaisin joelle päin. Näin troijalaiset voivat sankoin joukoin pelastautua kaupunkinsa muurien suojaan. Ei ole aikaa huolehtia edes kaatuneista.

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20021201 (20021201) o o AJK kotisivu o Ilias