Koskela Pirkko
18 Seppäjumalan taidonnäyte

Tuskan pilven alla Äidin osa Peljättävä ilmestys Lepo vaikka väkisin Seuraelämää Olympolla Eläviä kuvia! Palautetta Lähetä palautetta!   Tuskan pilven alla Turhaan Akhilleus toivoo, ettei ennustus täyttyisi: kaattu on Patroklos. Viestintuoja vain vahvistaa sen, minkä sankari itsekin aavistaa. Tuska purkautuu rajuna. Akhilleus heittäytyy maahan, raastaa hiuksiaan, ripottelee tuhkaa päälleen, tavoittelee veitsellä kurkkuaan ja voihkaisee lopulta niin kovaa, että äiti-Thetis kuulee sen kauas meren aaltojen alle. Yhdessä nereidisiskojensa kanssa tuo veen emonen rientää itkevää lastansa lohduttelemaan, mutta mikään ei auta. Akhilleus puhuu Patrokloksesta kuin kuolleesta rakastetusta eikä ystävästä. Niin suuri on suru, että koston tarve on elämänhalua väkevämpi; jalon maineen hän kuitenkin aikoo itselleen hankkia ennen väistämätöntä kuolemaansa. Väkisinkin on nyt suistaminen viha riehuvan rinnan, niin makea kuin se onkin: on Akhilleuksen sotaanlähdön aika.   Äidin osa Thetis tietää, mitä kohtalo on heidän osakseen säätänyt. Oman murheensa valtaan hän antautui hetkiseksi kotiluolassa, nyt hän voi vain hyväksyä poikansa päätöksen. Hän lupaa myös hankkia Akhilleukselle uudet varusteet Olympon seppämestarilta Hefaistokselta seuraavaan aamuun mennessä; sitä ennen pojan ei pidä lähteä taisteluun. Nereidit saavat tehtäväkseen palata meren laajaan helmaan kertomaan kaikesta tapahtuneesta kantaisälle, vetten vanhukselle.   Peljättävä ilmestys Varsinaisella sotanäyttämöllä Hektor on uudelleen päässyt joukkoineen laivojen luokse, ja akhaijit ovat menettämäisillään Patrokloksen ruumiinkin heille. Edes Aiaat eivät jaksa sitä enää puolustaa. Silloin Heren mitta on täynnä, ja hän lähettää Zeun tietämättä Iriin yllyttämään Akhilleusta edes näyttäytymään. Athene ennättää puvustajaksi, ja lainaa aigista miehen hartioille sekä kietoo pilvestä liekkikruunun päähän. Komeassa kohtauksessa (ukonilma taustakulisseissa?) kaivannon reunalle nouseva Akhilleus huutaa kolmasti vastaten kaukaa kantautuvaan Pallas Athenen sotahuutoon (kaiku?) ja saa troijalaiset sellaisen kauhun valtaan, että kaksitoista miestä survoutuu kuoliaaksi omien jalkoihin. Patroklos saatellaan paareilla laivojen luo ja surutyö alkaa.   Lepo vaikka väkisin Heren tahdosta (tai ukkospilven takia?) ennen aikojaan lankeavan pimeyden ansiosta taistelu keskeytyy. Maltillinen Pulydamas neuvoisi taas troijalaisia vetäytymään kaupungin muurien suojiin ja puolustautumaan sieltä käsin. Saman syntymäyön lapsi, hurjimus Hektor, tyrmää ehdotuksen totaalisesti - niin kaunopuheisesti, että saa riemuitsevat joukot puolelleen. Runoilija toteaa kuivasti, että Pallas Athene oli ottanut heiltä älyn. Akhaijit puolestaan surevat joukolla Patrokloksen kuolemaa kaiken yötä. Ruumiita on tullut röykkiöittäin päivän mittaan, mutta tämä yksi pestään nyt lämmitetyllä vedellä, voidellaan öljyillä ja lääkevoiteilla ja peitellään vuoteeseen puhtain liinoin. Akhilleus vannoo, ettei hautakumpua rakenneta ennen kuin siihen voidaan tuoda myös Hektorin pää ja varusteet sekä kahdentoista jalosyntyisen troijalaisen ruumiit. Sitten vasta rovio sytytetään. Kosto elää, vaikka Patroklos on kuollut.   Seuraelämää Olympolla Zeus ei ole juuri millänsäkään, vaikka Here on taas toiminut hänen selkänsä takana. Pientä puhetta asiasta kuitenkin pidetään puolisoiden kesken. Thetis saapuu Hefaiston linnalle, missä seppien seppä on juuri taontatöissä ja hänen viehkeä puolisonsa Kharis ottaa vieraan vastaan. Kohteliaisuuksien lomassa saamme kuulla, että ontuva jumala on sopivasti kiitollisuudenvelassa, koska Thetis on yhdessä Eurynomen, Okeanoksen tyttären kanssa auttanut hänet pälkähästä aikaa sitten. Niinpä hän lupaa empimättä takoa kaikkien aikojen asevarjeet, vaikka onkin tietoinen Akhilleuksen tuhokohtalon kolkkoudesta. Hefaistoksen kuva hahmottuu eloisana ja värikkäänä: suunnaton sysipeikko ontuu paikalle puhkuen, hintelät jalat alla heipaten. Ruskeakarvaiset ryntäät ja jänterä kaulakin mainitaan. Mahtisepän sorja vaimo ja apuna häärivät kultaiset kuvaneidot muistuttavat ilman muuta Kalevalan Seppo Ilmarisesta. Nyt olisikin hauska tietää, esiintyvätkö nuo aiheet jo vanhoissa runoissa, vai ovatko ne sivistyneen Lönnrotin tekemiä lisäyksiä oman seppähahmonsa somistukseksi.   Eläviä kuvia! Monesti kaipaamani kuvaukset tavallisten ihmisten arkisesta elämästä muinaisessa Kreikassa onkin kaikki niputettu tänne Akhilleuksen kilven koristuksiin! Seppäjumalan takoessa syntyy elokuvamainen kavalkadi, jossa lukija saa tutustua käsitykseen maailmankaikkeuden rakenteesta, iloisiin häämenoihin, oikeudenkäyntitapoihin sakkorangaistuksineen päivineen, kaupunkien väliseen sodankäyntiin veronkanto-oikeudesta ja karjanryöstöön. Sitten kuvataan peltotöitä kynnöstä sadonkorjuuseen, työmiesten virvokkeita unohtamatta. Nuori talkooväki astelee virpisine vasuineen tanssiaskelin viininkorjuuseen iloisessa kohtauksessa, mutta sitten leijonat hyökkäävät laitumella olevan härkälauman kimppuun ja vievät sonnin paimenista ja koirista piittaamatta. Lopuksi päästään vielä lammaslaitumelle ja isolla joukolla karkelotanhua seuraamaan: seppelepäiset neidot ja pojat kultamiekka vyöllä tanssivat käsikkäin piirissä. Mutta missä on Ariadnen lanka? Tätä kaikkiin aisteihin vetoavaa kuvausta on todella hauska lukea, mutta lopussa o lo on vähän häkeltynyt: ai että kilpi? Kilpihehkutuksen jälkeen sotisopa, kypärä ja säärisuojukset valmistuvat taiten, mutta vähin sanoin. Thetis muuntautuu haukaksi ja liitää alas lumiharjaiselta Olympokselta raskasta lastiaan kantaen. Moninaisissa tunnelmissa viipyillyt laulu loppuu kuin leikaten.

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20021108 (20021108) o o AJK kotisivu o Ilias