|
Akhilleuksen uhrit
Akhaijien hädästä syvästi liikuttunut Patroklos saapuu Akhilleuksen luo.
Akhilleuksen kyynisyys kauhistuttaa häntä, ja armotonta ystäväänsä turmansankariksi nimittäen hän anoo lupaa päästä auttamaan. Nestorin taannoin hahmottelema suunnitelma toistetaan sanatarkasti. Akhilleus on edelleen tuimana, mutta koska taistelu on jo ennättänyt liki omia laivoja, hän myöntyy ystävänsä hartaaseen pyyntöön. Ei säälistä, ei ystävyyden tähden - oman maineensa ja kunniansa palauttamisesta mies vain puhuu. Nyt kelpaisivat jo taannoin halveksitut lepytyslahjatkin. Myrmidonit voidaan mobilisoida, valjakko ja varusteet lainata, mutta Akhilleus kieltää Patroklosta johtamasta joukkoja Troijaa valloittamaan, jos torjuntataistelu sujuu voitollisesti: "kosk' en käy kera itse; sa muuten mult' otat maineen". Pitkävihainen on sankarimme: hänen puolestaan kaikki muut joutaisivat kuolla, he vain kaksin Patrokloksen kanssa jäisivät sortelemaan kukistetun Troijan muureja! Tosiasiassa hän tietenkin odottaa, että häntä tultaisiin tämän episodin jälkeen pyytämään pelastajaksi oikein maassa madellen.
Tällä välin Hektor saa vihdoin Aiaan vastarinnan ja keihään murtumaan, ja ensimmäinen laiva ottaa tulta. Tämä saa tapahtumiin vauhtia: Patroklos varustautuu ja kuulut hevoset valjastetaan. Sillä välin isäntä itse kiertää käskynjaolla myrmidonien keskuudessa, missä kauan pidätelty sotainto kuohuu piripinnassa. 50x50 miestä järjestäytyy viiden päällikön johdolla, ja Patroklos ajomiehensä Automedonin kanssa asettuu joukon johtoon. Itse Akhilleus jää uhraamaan viiniuhrin Zeukselle huolellisin rituaalein pyytäen "sotaveljelleen" menestystä ja turvaa. Vaan kuinkas sitten kävikään…
Kuin tähdenlento
Jo kauan olemme tienneet, että Patroklos on kuoleva. Siksi hänen uljas sotaanlähtönsä vilpittömällä mielellä tuntuu uhrattavaksi joutumiselta. Akhilleuksen puheista saa sen vaikutelman, että tämä on nuoren miehen ensimmäinen todellinen näytön paikka, tilaisuus astua esiin suojelijan pitkästä varjosta. Aluksi kaikki sujuu mainiosti: polttajat häädetään pois, tuli sammutetaan, vastapuolen päällikkö surmataan heti kättelyssä.
Taistelu jatkuu kuitenkin kiivaana. Kaiken aikaa asetuiskeen alla olleet akhaijitkin saavat uutta puhtia, ja käyvät iliolaisten kimppuun kuin susilauma. Näiden on jälleen peräännyttävä etukaivannon taakse sekasorron vallassa, ja paettava kohti Troijan portteja.
Patroklos unohtaa Akhilleukselta saamansa ohjeet ja tempautuu täysillä tapahtumien vietäväksi. Hänen huippuhetkensä lienee Sarpedonin, lykialaisten päämiehen, kohtaaminen ja kukistaminen. Tilannetta seuraava Zeus harkitsee oman poikansa pelastamista, mutta antaa sitten Heren neuvosta asioiden kehittyä omalla painollaan edelleen. Sarpedon ehtii ennen kuolemaansa tappaa Akhilleuksen valjakon kuolevaisen varahevosen, ja huutaa kumppaniaan Glaukosta ottamaan päällikkyyden ja puolustamaan ruumistaan. Tämä saakin Apollon avulla aikaisemmin vammautuneen keihäskätensä kuntoon, ja Sarpedonin varusteista taistellaan raivokkaasti. Aseet ja herjat lentelevät kiivaaseen tahtiin pölyävällä kentällä. Zeus seuraa tilannetta herpaantumattomalla mielenkiinnolla ja leikittelee mielessään erilaisilla ratkaisuvaihtoehdoilla. Lopulta hän antaa akhaijien päästä voitolle, ja Hektorin joukkojen karkotessa Sarpedonin varusteet riisutaan ja lähetetään laivoille. Zeus kuitenkin huolehtii Apollon avulla siitä, että hänen kuolleen poikan
sa ruumis puhdistetaan, voidellaan ambrosialla ja saatellaan surevien sukulaisten haudattavaksi kotimaahan.
Kohtalo niittää viljaa
Zeun tahto käy yli ihmisten aikeitten. Taivahiset johtavat Patroklosta kuolemaan, vaikka hän luulee tavoittelevansa mainetta ja kunniaa ajaessaan troijalaisia takaa "jumalaimona". Troijan muureilla on vastassa itse Apollo, joka torjuu hyökkäyksen kerran toisensa jälkeen -varmaankin Zeun käskystä, vaikka sitä ei erikseen mainitakaan. Sitten Apollo yllyttää Hektorin Patrokloksen kimppuun. Patroklos onnistuu kuitenkin kaatamaan Hektorin ajomiehen Kebrioneen, vieläpä pilkaten, ja hänen ruumiistaan käydään taas vimmaisesti vääntäen ottelu, johon muut pian osallistuvat joukolla. Tämän taistelun tiimellyksessä jumalat yhtäkkiä riisuvat Patrokloksen aseista ja jättävät tyrmistyneen miehen iliolaisten surmattavaksi. Euforbos antaa ensimmäisen iskun, Hektor viimeistelee työn voitonriemuisesti kerskuen. Kuoleva Patroklos ennustaa Hektorin itse pian saavan surmansa Akhilleuksen lyömänä, mutta eihän sankari häntä usko. Halveksivasti ruumista polkien hän irrottaa peitsensä käydäkseen ajomiehen kimppuun: kuolemattomat hevo
set olisivat näköjään tässä tapauksessa arvokkaampi sotasaalis kuin sotisopa. Valjakko kiitää kuitenkin pois turvaan.
Näin siinä sitten kävi, niin kuin käydä piti. Murheellinen tapaus. Palaset ovat nyt loksahtaneet kohdalleen, shakkinappulat oikeissa asemissa: Zeun suunnitelma on lähellä lopullista toteutumistaan. Kovin vähän tässä on vapaalla tahdolla sijaa, vaikka ihmissankarit kuinka kuvittelevat toimivansa omilla ehdoillaan ja tekevänsä omia ratkaisujaan. Alunperinhän Zeus vain tuli nyökänneeksi päätään polviaan syleilevälle Thetikselle; siitä päätöksestä tässä viime kädessä on kysymys. Akhilleuksen viha, Patrokloksen henki tai Troijan kohtalo ovat sivuseikkoja. Jumalten oikuille ei tarvitse hakea rationaalisia perusteita. Toki elämä on usein käsittämätöntä nykyisinkin, mutta meillä on kai kuitenkin taipumus hakea syitä ja selityksiä ja yrittää ymmärtää tapahtumien kulkua. Iliaassa kaikki yritykset kariutuvat aina jumalien aivoitusten selittämättömyyteen. Ilmeisesti muinaiset kreikkalaiset näkivät maailman juuri näin. Tällainen näkemys jättää paljon tilaa jossittelulle, varsinkin kun jumalten mielenlaatu tuntuu olevan
niin inhimillisillä heikkouksilla kyllästetty. Kohtalo vaikuttaa olevan jumaliakin mahtavampi, mutta jumalilla on valtavasti manipulointikykyä ja -halua. Ennen olympolaisia jumalia vallankahvassa olivat kai titaanit, joiden aikaan maailma oli vielä paljon kaoottisempi. Olisipa kiinnostavaa kurkistaa tulevaisuuteen muutaman tuhannen vuoden mentyä: millainen mahtaa maailmanselitys olla silloin?
Vieläkö jumalat ja kuolevaiset isät uhraavat poikiaan, ja mistä syystä?
Tekstini päättyy taas kerran kysymysmerkkeihin. Kenties juuri siksi tämä teos on säilynyt läpi vuosituhansien.
|
o AJK kotisivu
o Ilias