09 Lakki kourassa
Agamemnon ahdingossaAkhaijeilla on tukalat oltavat linnoitusmuurinsa takana. Merellisin kuvin tämä tehdään meille selväksi heti alkusäkeissä: meltemi-tuuliko se sieltä pohjoisen vuorilta puhaltaa, sama tuuli, jonka Göran Schildt kertoo luovan valtavia kieppuvia vaahtoenkeleitä Egeanmeren kalliorantojen suojanpuolella? Agamemnon myöntää vesissä silmin tulleensa huijatuksi ja ehdottaa nyt ihan tosissaan kotiinpaluuta. Kokousdemokratian pelisäännöt antavat Diomedekselle oikeuden suorastaan herjaten vastustaa ylipäällikköään: mene sinä kotiin, jos haluat - me taistelemme, kunnes Troija kaatuu! Muutkin ovat nyt yllättäen samaa mieltä, sulo-syntymämaa ei enää houkuta. Nestorkin neuvoo nuorempaansa: ole se johtaja, joksi sinut on valittu. Kutsu vanhimmat koolle, syödään - ja etsitään paras mahdollinen ratkaisu hankalaan tilanteeseen!Nestorin neuvo ja lepytyslahjatNestorilla on jo selvä käsitys asiasta, ei siinä muiden neuvoja tarvita. Akhilleuksen apua tarvitaan nyt, ja siksi mies on lepytettävä laatuisin lahjoin ja sulosuisin lausein. Nöyrtynyt Agamemnon myöntää olevansa vastuussa tilanteesta ja lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista välittömästi ja vielä runsaammat lahjukset myöhemmin kotipuolessa. Briseiskin on ihan koskemattomana palautettavissa ja hätäpäissään Agamemnon lupaa jopa yhden tyttäristään Akhilleukselle puolisoksi. Niin ovat naisihmiset kauppatavaraa siinä missä pesumaljat ja kattilajalatkin… Lähetystön valitsee käytännössä Nestor, tuo oiva strategi, ja erityisesti hän yllyttää silmää vinkaten Odysseusta panemaan parastaan. Rantaa pitkin marssitaan sitten Akhilleuksen laivain luo, jumalienkin apua hankkeelle muistetaan anella viiniuhrein ja rukouksin.Lämmin vastaanottoJo kauas kuuluu soitto: joutilas Akhilleus musisoi ystävänsä Patrokloksen iloksi laulaen muinaisten urhojen urotöistä. Nämä miehet toivotetaan tervetulleiksi rakkaina kumppaneina: Akhilleuksen viha on varattu yksin Agamemnonille. Uudemman kerran syödään selyslihaa ja tuoretta leipää, viiniäkin juodaan ja vähin erin päästään varsinaiseen asiaan. Akhilleukselle esitetään kiteytetty tilannekatsaus: hukka meidät kohta perii, kun ikivallat suosivat iliolaisia. Muista isäsi neuvot ja historian opetukset: pelasta, auta, voi! Agamemnonin sovintolahjaesitykset luetellaan sanatarkasti, mutta mitään anteeksipyyntöä ei kuitenkaan esitetä - eihän sellaisesta toki ollut puhetta kokouksessakaan. Ovela Odysseus katsoo parhaaksi lisätä, että jos tämä kaikki ei tyydytä, niin muista toki meitä kaikkia muita - ja myös kuolematonta kunniaa, joka sinua odottaa.Katkera AkhilleusAkhilleus ei suostu leppymään. Halveksivasti hän toteaa: "Hadeen portteja niin en viero ma kuin sitä miestä". Mitä kannattaa taistella, kun siitä ei saa palkkaa, ei kunniaa: ettäs kehtasi viedä minulta, minulta yksin, antamansa kunnialahjan! "Eiköpä lempine ihmiset muut kuin Atreun poiat puolisojaan?" Perin inhimilliseltä kuulostaa tämä vuodatus! Syvä katkeruus tässä puhuu: luottamus on mennyt eikä sitä voi saada takaisin. Akhilleus uhkaa lähteä aamun koittaessa kotimatkalle laivoineen ja muistaa myös äitinsä ennustuksen: elät, jos lähdet - kuolet, jos jäät! Kunnian sijasta hän valitsee elämän: ihmisen sielua ei saa takaisin, jos se hampailta haihtuu! Agamemnonille hän lähettää tylyt terveiset: lahjojasi ja tytärtäsi en huoli, mene tuhoosi tai keksi joku muu keino pelastautua! Kasvatusisäänsä Foiniksia Akhilleus pyytää jäämään laivalle yöksi ja lähtemään kanssaan kotimatkalle, mikäli tämä vain haluaa.Turhat vetoomuksetVanha maanpakolainen Foiniks murehtii tilannetta kovin ja yrittää vedota kasvattipoikaansa opettavaisella tarinalla entisajoilta: sankari Meleagros oli kiukkuinen äidilleen eikä tullut aitolialaisten avuksi kureettien hyökätessä kaupungin kimppuun, mutta heltyi lopulta sukulaistensa pyyntöihin vihollisten jo tunkeutuessa kaupunkiin. Palkka jäi kumminkin sankarilta saamatta, ja tarinan opetus onkin: tule lahjojen aikaan, ettei tarvitsisi jälkikäteen katua! Akhilleuksen pää ei tästä käänny, hän pyytää vain uudestaan Foiniksia jäämään luokseen, sen sijaan että puhuu vihamiehen suulla. Aias sanoo jo Odysseukselle, että ei kannata enää yrittää, mutta nuhtelee kuitenkin Akhilleusta kovapäisyydestä yhden turhan tytön tähden. Tämä vastaa luvaten kyllä puolustaa omaa laivaansa itse Hektoriakin vastaan, vaikka tämä polttaisi kaikki muut. Ei muuta. Lähetystö lähtee paluumatkalle tyhjin toimin, Foiniks jää Akhilleuksen laivaan. Akhilleus käy yöpuulle uuden kukkeakulmansa kanssa, petikaveri on löytynyt myös Patrokloksel le. (Mitähän nämäkin naiset tekevät kaiket päivät?) Agamemnon saa masentavat uutiset, Diomedes tuon sanoiksi virkkaa: Voi, kun ei oltaisi pyydetty ollenkaan: nythän tuo vasta ylpistyy entisestään! Vaan ei auta itku, pakko on sitten taistella ilman Akhilleusta. Nukutaan siis, mutta syödään ja juodaan ensin. Näin myös tapahtuu. Tässä laulussa valokeila on akhaijien leirissä koko ajan, henkilöt piirtyvät nyt selkeästi yksilöinä, joilla on omat luonteenpiirteensä kullakin. Vähän samanlaista intiimiä kuvausta, kuin taannoin Hektorin käydessä kotona. Alussa tuntui, että Homeros -tai runotar- on akhaijien puolella, mutta nyt näkökulma vaihtuu tuon tuostakin, ja ihmisparkoja riepotellaan jumalten oikkujen mukaan. Epämääräinen säälin tai sympatian tunne heräilee mielessä taas: tämäkö se on ihmisten osa? Onko meillä sellaiset jumalat, jotka ansaitsemmekin? Kumpi on toisen mielen heijastama kuva?
|
||
PalautettaKorpela Asko: Juoni selkenee
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020907 (20020907) o 
o AJK kotisivu o Ilias