Koskela Pirkko 
03 Strategiapeliä kunnian kentillä

Homeros: Ilias

Lähtöruutuun

Troijan sotajoukot saapuvat asemiinsa muuttomatkalla olevan kurkiparven lailla kiljuen, Agamemnonin miehet taas vaieten. Selityksissä puhutaan Troijan monikansallisuudesta, mutta eikö voisi olla kysymys myös kulttuurieroista sinänsä? Itä - länsi -asetelmahan tässä tavallaan on muotoutumassa. Eivätkö sotajoukot ole muuallakin huutaen ja aseitaan kalistellen taisteluhenkeään nostattaneet, keltit ja viikingit nyt ainakin… Kreikkalaisten ylväs hiljaisuus on toki vaikuttavaa, samoin toinen toisensa puolustamisen ajatus: pitääkö Homeros tässäkin omiensa puolta? 
 
 

Ensimmäinen siirto

Kummastakin joukosta astuu uljas sankari esiin, ja miten ollakaan: triangelidraaman molemmat mieshahmothan meille näin esitellään. Jumaluhkea Aleksandros on yhtä kuin Paris, jumalatarten kauneuskilpailun tuomari ja Helenen ryöstäjä ja Menelaos taas on petetty aviomies sekä Agamemnonin veli. Monimutkainen kuvio siis, sillä (sikäli kuin ymmärrän) myös nämä jumalatarten suosiot liittyvät tuohon muinaiseen missikisaan: voittaja Afrodite suosii tietenkin Aleksandrosta kun taas pettyneet Here ja Athene haluavat koko Ilionin, siis Troijan totaalista häviötä. Voimakastahtoiset ja vaikutusvaltaiset naishahmot löytyvät siis Iliaastakin, mutta eivät ihmisten vaan kuolematonten keskuudesta. Mutta ne motiivit! 
 
 

Pelistrategia muotoutuu

Troijan suurin sotasankari Hektor esittää kuihkojaveljensä puolesta reilulta kuulostavan tarjouksen: taistelkoot ne keskenään, joita asia koskee, muut tyytykööt kaksintaistelun osoittamaan sopuratkaisuun. Ei tämä mitään barbaarista sodankäyntiä ole, vaan tuntuu noudattavan kaikkien tiedossa olevaa vakiintunutta käytäntöä uhrein vahvistettavine rauhansopimuksineen. Kaikki toivovat loppua sodan surkeudelle. Tähän sankarien keskinäiseen välienselvittelyyn perustuvaan sotimiskäytäntöön olen joskus aikaisemmin törmännyt kelttiläisissä tarinoissa; niissä värikkäästi kuvattu vastustajan sättiminen ja halventaminen niin sankarien kuin bardienkin toimesta tuntuu kreikkalaisilta kuitenkin puuttuvan kokonaan. Taustalla tuntuu häämöttävän korkea kulttuuri: mitä nämä miehet täältä Troijan rannoilta loppujen lopuksi oikein hakevat? Lisää elintilaa? Uutta kauppareittiä? Uutta teknologiaa? Puuttuvia luonnonvaroja? Hellespontoksen herruutta ? Yhden miehen loukattu kunnia ei oikein tunnu riittävän selitykseksi näin suurisuunta iselle sotaretkelle. 

Tässä vaiheessa on jo pakko kaivaa hyllystä esiin A. Henriksonin Antiikin tarinoita, ja palauttaa mieleen, että miten se Troijan sota nyt taas käynnistyikään. Hänkin toteaa, että Homeros heittäytyy tapahtumiin in medias res -tyyliin, kuten kaikki olemme saaneet huomata. Tästä opuksesta saa ihan kohtuullisen tiivistelmän, mutta kyllä nimiä vilisee siinäkin, ja entistä enemmän säikeitä punoutuu mukaan tarinaan. Ja selitykset ovat jumalten maailmasta, myyttipohjaisia. Etsin toisenlaisia selityksiä 1950-luvun alussa julkaistusta Kansakuntien vaiheet -sarjasta, ja siellä sanotaan useimpien eeppisten runoelmien syntyneen vanhojen kulttuurien sammumisvaiheessa, olojen ja elämäntapojen muuttuessa. Nämä sankarit ovat jättäneet vaimot, lapset, kaupungit, karjan, viljelmät ja muut järjestyneen yhteiskunnan työt kauas taakseen ja seikkailleet meriä jo vuosikaudet - miksi? Tämä katkelma kaukaisesta muinaisuudesta on alkanut vaivata mieltä: onko tämä tarua vai totta, faktaa vai fiktiota? Miksi juuri tämä on kirjoitettu ja säilynyt? Mitä on menetetty, mitä olemassa tämän lisäksi? Kuvataanko tässä mykeneläisen - tai jonkun muun - kulttuurin kulta-aikaa vai sen hiipumisen aikaa? Ovatko eri aikojen runoilijat oikoneet mutkia ja yhdistelleet erilaisia tapahtumia? Miksi juuri Troija ja sen kohtalo on niin tärkeä? Kaikenlaisia kysymyksiä heräilee taka-alalla samalla kun heksametrejä tavaillen yritän hahmottaa itse kertomusta. 
 
 

Tärkeät nappulat takarivissä

Jumalten sanansaattaja Iris noutaa myös itse Helenen mukaan tarinaan. Hän seuraa tilannetta kaukaa tähystyspaikalta kaupunginportin luota yhdessä Troijan vanhan polven päälliköiden kanssa, ja pystyy kertomaan hallitsija Priamokselle kuka kukin on. Helene tuntuu katuvan Aleksandroksen matkaan suostumistaan, mutta Priamos panee (kumma kyllä) koko tilanteen jumalten syyksi, ja vapauttaa Helenen henkilökohtaisesta vastuusta ystävällisin sanoin. Tuskin hänellä juuri on ollutkaan valinnan mahdollisuutta, kun ajattelee ensimmäisen laulun naistensiirtoja - ja eikö yläkerran Afroditella mahtanut olla sormensa pelissä vahvasti myös. Kunnioittavaan sävyyn Priamos puhuu myös vastustajistaan, vaikuttaa vanhalta gentlemanilta. 
 
 

Reilua peliä?

Valat siis vannotaan, uhrit vuodatetaan ja taistelu voi alkaa. Tamineet kuvataan tarkasti: vaski ja nahka tuntuvat olevan varusteina, vähän hopeaa koristeena. Ilionin hepourhon kypärän jouhitöyhdöllä tuntuu olevan suuri merkitys. Raudasta sen sijaan ei mainita yhtään mitään: pronssikauttako vielä eletään? Jonkun näkemäni lähteen mukaan nämä sotatapahtumat ajoittunevat n. vuoden 1200 eKr. paikkeille, ja raudan käsittely tuli itäisen Välimeren alueelle vasta n. 100 vuotta myöhemmin. Kaupan kautta arvokkaaseen uuteen metalliin kai kuitenkin oli jo päästy tutustumaan. 

Menelaos on jo voittamassa taistelun, kun Afrodite pelastaa suojattinsa kiidättäen hänet Helenen helmoihin. Tämä vastustelee aluksi, mutta jumalatar saa hänet uhkauksin tottelemaan tahtoaan. Helene soimaa vieläkin Aleksandrosta ja usuttaa häntä uuteen yhteenottoon tai luovuttamaan suosiolla, mutta miehellä on muuta mielessä. Sänkyyn siis, vaikka taistelukumppania etsitään kentällä joka paikasta. Ei tämä mies nyt miltään varsinaiselta hengen ja aatteen jättiläiseltä vaikuta, kuva-urholta ja hamesankarilta ennemminkin. Agamemnon julistaa lopulta Menelaoksen voittajaksi selvälleen, mutta eihän tämä vielä mikään selvä juttu ole! Aleksandros tuntuu ajattelevan, että taistelua voi jatkaa sitten joskus joutaessaan, vaikka sopimusehdot olivatkin yksiselitteiset. Katoamisen taistelukentältä voisi kai sitten jotenkin selittää parhain päin, vaikka se vaikuttaakin selkeästi luovuttamiselta ja rintamakarkuruudelta. Tuskin tästä hyvä tulee. 

 

Palautetta 

Asko Korpela: Mikä on motiivi?

Asko: 

"Taustalla tuntuu häämöttävän korkea kulttuuri: mitä nämä miehet täältä Troijan rannoilta loppujen lopuksi oikein hakevat? Lisää elintilaa? Uutta kauppareittiä? Uutta teknologiaa? Puuttuvia luonnonvaroja? Hellespontoksen herruutta ? Yhden miehen loukattu kunnia ei oikein tunnu riittävän selitykseksi näin suurisuunta iselle sotaretkelle."

Tätä pidän tärkeänä pohdintana. Miksi sotaan mennään? Valtiolliset syyt? Yksilötason syyt? Mikä riittävän suuri syy?


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20020826 (20020724) o o AJK kotisivu o Ilias