|
Edelliskerta jäi minulta väliin. Olin Berliinissä ja palasin vasta torstai-iltana, Askon aikaistetun kommenttikierroksen jälkeen. Iltapuhteina Saksan vaalikamppailu-uutisten lomassa luin toki 11. laulun. Akhaijien riveistä kaatuu mies toisensa jälkeen ja sankaritaistelijoistakin monet haavoittuvat. Ei hyvältä näytä, valon pilkahdusta tarjotaan kuitenkin laulun lopussa, kun Akhilleus osoittaa vihdoin mielenkiintoa taistelun kulkua kohtaan. 11. Laulun siivekkeistä sanonnoista jäi erityisesti mieleen: "Tylsä on nuoli, min' ampuu mies epäkelpo ja kehno."
Uhreitta rakennettu muuri
Tämän kerran epistola alkaa kuvauksella sitä, mitä tuleman pitää. Eivät tule kestämään akhaijien laivojensa turvaksi rakentama muuri ja suojakaivanto. Nehän tehtiin jumalat unhoittaen, ei kuunneltu tai tarkailtu heidän merkkejään ja mikä pahinta, palveet taivahisille jäi toimittamatta. Lopullisesti muurin kaataa Apollonin ja Poseidonin järjestämä tulva. Mitähän voimia oli jätetty huomioimatta loppukesän Keski-Euroopan tulvissa? Saksan matkallani ajoimme Elben yli, tulvasta ei enää ollut sillä kohdin juuri näkyvää jälkeä, mutta iltayössä joesta ja rantapelloilta edelleen nouseva kostean tunkkainen kertoi menneestä tulvasta.
Akhaijien ankara ahdinko
Hektorin johdolla iliolaiset rynnivät kohti akhaijien laivoja. Kaivannolla tulee kuitenkin pysäys, hevoset eivät sen yli suostu menemään ja Pulydamaksen neuvosta hevoset päätetäänkin jättää kaivannon taa. Jalkamiehinä jatketaan vain Asios, houkkio, hän kohtaa hevosillaan kohtalon karsaan. Muilla rintamilla iliolaiset etenevät vääjäämättömästi. Hektoria ei pysäytä edes pelottava ennusmerkki - kotka, jota käärme puree. Akhaijien ahdinko on ankara, Aiaan mukaan: "miehet Akhaian kaikki nyt, heikoin kuin väkevinkin, kertapa keskinen myös - sill' ei tasavertoja taistoon kaikk' ole ottelijat - nyt on kullekin ylt'yli työtä." Taistelu muurilla jatkuu ja jatkuu, kunnes Hektor mahtavalla kivellä murtaa portin. Portista ja yli muurin tulvii iliolaisia, danaolaisten rientäessä laivoillensa.
|