Agamemnon ei saa untaAkhaijien ankea asema painaa Agamemnonin mieltä. Uni ei tule silmään ja niin hän kutsuu koolle parhaat miehensä öiseen neuvonpitoon. Syvä ahdinko on tainnut pehmittää Agamemnonin mieltä kun hän neuvoo Menelaosta kehottamaan sotureita valppauteen "suomalla sukumaine, kunnia kullekin täys." Aikaisemminhan hänen johtajatyylinsä on ollut vallan toisenlainen. Sotureita on haukuttu paljon huonommiksi isiään. Neljännessä laulussa Agamemnon nuhteli taistelua väisteleviä "Kehnot akhaijit kerskuvasuut, häpy missä on teiltä?" Kahdeksannessa laulussa jatketaan samaan tyyliin. "Voi häpeäänne akhaijit, voi, kuvasankarit kurjat."Öistä sodankäyntiäTähän mennessä Iliaan soturit ovat laanneet taisteluista iltaisin ja nukkuneet yönsä kuka huonommin kuka paremmin. Yörauhaa on kunnioitettu niin että parhain taistelun melskekin on saanut jäädä kuten Hektorin ja Aiaan kaksintaistelussa päivän laskiessa. Toisin on nykyajan sodissa, jossa pommitukset tuntuvat keskittyvän nimenomaan yöntunteihin. Tahti muuttuu nyt kuitenkin Iliaassakin kun sekä Agamemnon että Hektor lähettävät vakoojansa vastapuolen leiriin. Dolon ressukka joutuu aimojen Odysseuksen ja Diomedeen saaliiksi kerrottuaan ennen kuolemaansa lunnaitten toivossa tietonsa troialaisten leirin järjestyksestä. Eikä Hektorinkaan suunnitelmissa ollut antaa Dolonin mahdollisesti ryöväämiä Akhilleuksen hevosia. Diomedes onkin sitten varsinainen Rokka teurastaessaan koko thrakialaisten leirin. Ehjin nahoin ja hevosten kera omaan leiriinsä palaavatkin sitten Diomedes ja Odysseus eikä Dolon.Tuttuja tapoja, sattuvia sanontojaHymyn kare hiipi väkisinkin suupieleen, kun vanha Nestor herätettyään Diomedeen käskee Diomedestä nuoremmakseen hakemaan myös Aiaan neuvonpitoon. Kuinkahan monta asiaa minäkin olen lapsena nuoremmakseni saanut hoitaa, kipaista hakemaan sitä tai tätä. Kyllä sitten tuntui mukavalta, kun pääsi pikkusiskoa samoin komentamaan…Ajaton neuvo niin työ- kuin yksityiselämän varalle taas on "Kahden kulkien toist' äly toisen on auttelemassa, kaikk' edut oivaltain; mut' yksin jos mitä miettii, aatos on ahtaamp' aina ja harkinnat hatarammat." Sitä neuvoa sopii noudattaa rauhanomaisemmissakin olosuhteissa ja leppoisammissakin töissä kuin Diomedeen ja Odysseuksen sissiretki.
|
||||
PalautettaPirkko: Hektorin valhe
Pirjopäivi: Akhilleus. Jäärä
|
||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20020912 (20020912) o
o AJK kotisivu o Ilias