Korpela Asko 
06 Ystävät kohtaavat

Homeros: Ilias - Hektorin ja Andromakhen kohtaus.

Mitkähän on olleet tunteet kautta aikain? 

Tappamisen tahti sen kuin vain paranee:

'otsikon puhkaisten sekä otsan; luun läpi työntyi
vaskinen peitsen kärki, ja laskihe yö yli silmäin.'
(10-11)

Tätä jatkuu sivukaupalla. Olisipa mielenkiintoista tietää, millaisin tuntein tällaista on luettu sukupolvesta toiseen. Kuinka konkreettisena on silmien edessä tilanne kirjan lehdillä? Miten omakohtaisesti siihen on eläydytty? Mikä on osuus sankaruudella ja mikä pelkuruudella? Moniko on ryhtynyt ajattelemaan muita ratkaisuja? Tästäkö on syntynyt sodan 'esineellistäminen' tekniikkaa kehittämällä niin ettei olla enää silmätysten mies miestä vastaan, vaan pusikon suojassa ja tuhoa näkymättömään toiseen pusikkoon 'vihollisen' - ei ihmisen - niskaan singoten. Ei yökötä jälki, jonka minä aikaansaan, vaan jälki, jonka vihollinen saa aikaan. On tässä meillä poliittiset ratkaisut!

Sukututkimus saattaisi auttaa? 

Mutta sitten astuu sotanäyttämölle sukututkimus! 

"Tydeun urhea poika, sa miks sukujuurtani tutkit?"
Kuin kesälehtien kerrat, niin suvut ihmisienkin:
puistaa lehdet puist' alas tuuli, mut uusia versoo 
taas vihannoituva metsä, kun alkanut on kevätaika;
(145-148) 

Aikansa juuriaan puituaan, joudutaan yllättävään tilanteeseen.

Majaystävyys - lisää tätä! 

Miekankantajia yhdistääkin 'majaystävyys'. Ja majaystävien ei sovi toisiaan teräasein survoa! - Vihdoinko järki voittaa? Eikö tälle majaystävyydelle olisi sijaa nykyäänkin? Omalta kohdaltani koin herätyksen ilmeisesti juuri sotaväessä ollessani, vaikken sitä ehkä silloin niin tarkasti mieltänytkään. Ryhdyin opiskelemaan venäjää, ehkä kuitenkin aluksi enemmän lingvistisin perustein, mutta asiat kääntyivät muuksi, kun kielenopiskelu johti 'tositoimiin' eli tulkiksi 'pakonomaisten' seremoniaystävien välille. Seremoniaystävyydestä syntyikin todellista ystävyyttä tai paremminkin olemassa oleva sellainen paljastui, kun muodollisesta tehtiin konkreettista. - Miten se taas noin kuukausi sitten sykähdyttikään Karjalassa, matkalla, jonka sieltä väkisin pois ajetut tekivät synnyinseuduilleen. Siinä tunteet nousivat pintaan niillä, jotka olivat kohtalon kokeneet. Sen ymmärtää. Itsekin olen jättänyt synnyinseutuni, mutta vapaaehtoisesti. Kokonaan eri asia: ei tunnekuohuja. Sykähdyttävää oli sen sijaan nähdä ja kokea, kuinka 'nuo pahat ryssät' kohtelivat meitä. Vieraanvaraisuutta vailla vertaa! Kyllä kannatti opetella vihollisen kieltä! 
 

Taistosta väistyminen: häpeä, orjuus? 

Mutta:

"Rakkahin, myös mua huolettaa tämä kaikki, mut kntaa
Troian miesten en eessä, en vaimoin laahovaippain
voi häpeääni, jos arkana pois sotimasta ma väistyn. 
(441-443) 

Poliitikot päättävät puolestamme: sota on sopiva ratkaisu mielipide-eroille. Häpeä, jos emme tähän tyydy. Näinkö hyviä ovat poliittiset ideologiamme?
 

Palautetta 

Pirjopäivi Pihlanto: Inter arma silent leges

Pirjopäivi:  Pakostakin pohtii Lähi-Idän tilannetta Iliasta lukiessaan. Troiaa piiritettiin 9 vuotta, erilaisia sovitteluyrityksiä kai syntyi pitkin matkaa, mutta yhä uudelleen tartuttiin aseisiin. Agamemnonin perintö nykyaikaan? 
 

 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20020821 (20020819) o o AJK kotisivu o Ilias