Salaperäinen Venäjä
Tiedämme, että teosta kirjoitettiin jatkokertomukseksi. Se kuultaakin läpi teoksen rakenteessa. Paikoitellen tuntuu, että sivuille marssitetaan väkeä, joilla ei oikeastaan ole niillä mitään tekemistä, kun taas päähenkilöt jäävät loppuun asti arvoituksellisiksi.
Kuvaukset illanvietoista ja muista tapaamisista ovat eloisia ja antavat varmaan aidon kuvan 1800-luvun venäläisestä seuraelämästä.
Toisaalta olen miettinyt, oliko ruhtinaan niin vaikeaa ymmärtää lähimmäisiään sen vuoksi, että hän oli Sveitsissä oleskelunsa aikana jo niin ”länsimaalaistunut”, että venäläinen temperamentti oli hänelle outo ja ihmisten reaktiot aiheuttivat jatkuvasti hämmennystä. Ruhtinas on kuitenkin todellinen patriootti, hänhän Jepantsinien juhlissakin suorastaa ”munaa” itsensä vaatimalla yhteiskunnan hyväosaisilta uhrautuvaisuutta ja palveluhenkeä, jotta Venäjä voisi kukoistaa, jotta maa saataisiin nostettua takapajuisesta tilastaan.
Esimerkiksi Lebedevin käytös on aivan käsittämätöntä: joka käänteessä hän yrittää hyötyä ruhtinaasta ja loukkaantuu, jos ruhtinas ei uskoudu hänelle, tunnustaa lisäksi juonittelunsa ja olettaa ilmeisesti, että tällä tunnustukselle kaikki on kunnossa- niinkuin onkin, ruhtinaan taholta!
Romaanihenkilöistä
Tunnekylläinen vuosi Venäjällä on liikaa ruhtinaalle, hän vaipuu katatoniseen tilaan eikä ota enää vaikutteita ulkomaailmasta.
Nastasja saattaisi olla hyväksikäytetyn lapsen muotokuva. Jos on joutunut lapsena hyväksi käytetyksi, siitä ei voi toipua, ei voi pitää itseään muiden veroisena vaan ajautuu itsetuhoiseen käytökseen.
Rogozinin mielenlaatua minun on kaikkein vaikeinta ymmärtää. Onko kyseessä niin hillitön omistamisen vietti, että hänen on surmattava Nastasja varmistaakseen, ettei tämä enää edes haaveile ruhtinaasta?
Jepantsinit lienevät yhteiskuntansa normaaleja edustajia, Aglajaa lukuunottamatta. Aglaja taitaa olla ”moderni” henkilö, haaveilee naisten yhteiskunnallisesta roolista ja halveksii vallitsevia normeja ja niinpä hän ajautuukin seikkailijan ja huijarin seuraan. Kenraalitar kauhistelee ”naisasiaa” ja pitää sitä kaiken pahan alkuna ja lieneekin Aglajan kannalta tässä kohdin oikeassa.
Ganjan perhe jää Koljaa lukuunottamatta sivurooliin, vaikka synnyttääkin teoksen monet värikkäät kohtaukset. Kolja, joka on kaikkialla aina silloin kuin tarvitaan, jää lopulta kuitenkin varjoon.
Yllättävästi lopulta jäävät mieleen Jevgeni Pavlovits ja Vera Lebedeva henkilöinä, joilta riittää mielenkiintoa yleisiin ja yhteisiin asioihin.
|