Pirjopäivi Pihlanto
26 Rakastaa, ei rakasta

Dostojevski: Idiootti

Aglajan mieliala vaihtelee lievästä ärtymyksestä ylevään innostukseen. Ruhtinas kertoo, että Ippolit ampui itseään ja Aglaja ihmettelee, kuinka ruhtinas tuollaisen tapauksen jälkeen pystyy nukkumaan. Kuitenkin hän vaatii ruhtinasta tarkkaan selostamaan edellisen yön tapahtumat, keskeyttäen kuitenkin alituiseen ruhtinaan kertomuksen. Kun ruhtinas kertoo, että Ippolit on vaatinut ruhtinasta antamaan Aglajalle kopion "ripistään" Aglaja hämmästyy kovin.Ja moittii ruhtinasta, ettei tällä ole sitä mukanaan. Ruhtinas arvelee, että Ippolitin eloon jääminen on saattanut muuttaa tilanteen.

Aglaja moitiskelee ruhtinasta nukkumisesta ja suostuu vain vaivoin ymmärtämään, ettei ruhtinas ole nukkunut lainkaan viime yönä. Ja sen vähän mitä on puiston penkillä nukahtanut on nähnyt levotonta unta Nastasjasta. Aglajaa kuitenkin kiinnostavat hänen omat asiansa. Hän haluaa ruhtinaasta uskottunsa, hän on aikonut karata kotoaan ja tehdä jotakin järkevää, tanssiaisissa kulkeminen on hänestä arvotonta ajan hukkaa.

Hän on valinnut ruhtinaan työtoverikseen ja tehtäväkseen lasten kasvattamisen. Ruhtinas pitää suunnitelmaa järjettömänä ja Aglaja kertoo siinä tapauksessa karkaavansa ja menevänsä naimisiin Gavrila Ardalionovitsin kanssa.

Aglajaa huolestuttaa se, että hän ei ole nähnyt eikä kokenut mitään, hän on aina asunut kotonaan ja jos hän nyt menee naimisiin vanhempien suunnittelemalla tavalla, se on kuin menisi suoraan pullosta naimisiin.Aglaja vaatii selitystä ruhtinaan lähettämään rakkauskirjeeseen ja ruhtinas kiistää jyrkästi kirjoittaneensa rakkauskirjettä. Kirje on ruhtinaan mielestä ollut mitä kunnioittavin kirje, jonka hän on kirjoittanut elämänsä raskaimmalla hetkellä mielessään valona loistaneelle Aglajalle.

Aglaja väittää rakastavansa Gavrilaa, ruhtinas ei sitä usko, ruhtinas tunnustaa rakastaneensa Nastasjaa, mutta nyt enää säälivänsä tätä, Aglaja valehtelee Gavrilan rakkaudenosoituksista, tämä on muka polttanut sormensa osoittaakseen Aglajalle rakkautensa, ruhtinas vaatii Aglajalta kohtuutta Nastasjan arvostelemisessa, Aglaja tivaa ruhtinaalta, onko hän tullut Pavlovskiin Nastasjan tähden ja ruhtinas kertoo rakastaneensa Aglajaa.

Aglaja kertoo Nastasjan kirjoittavan hänelle lähes päivittäin. Hän antaa kirjeet ruhtinaalle. Ruhtinas lupaa vaikuttaa Nastasjaan niin, että tämä lopettaa Aglajan ahdistelemisen.

Aglaja vaatii ruhtinasta matkustamaan Nastasjan kanssa pois ja ruhtinas arvelee Nastasjan ylpeyden rakkautta suuremmaksi tunteeksi. Nyt Aglaja huomaa, että ruhtinas on aivan kalpea ja heikkona unen puutteesta. Kun Aglaja vaatii ruhtinasta uhkailemaan Nastasjaa kuritushuoneelle, jos tämä vielä lähettää kirjeitään, ruhtinas kauhistuu, Aglaja vakuuttaa, että näin hän ajattelee ja siinä samassa paikalla onkin Lizaveta, joka vaatii selityksen käydystä keskustelusta.

Aglaja ilmoittaa menevänsä naimisiin Gavrila Ardalionovitsin kanssa ja karkaavansa hänen kanssaan kotoaan ja Lizaveta vaatii ruhtinasta antamaan selitystä.

Luvun alkupuolen hyppelehtivä keskustelu on mielestäni oiva kuvaus nuoren Aglajan ailahtelevasta mielenlaadusta. Ruhtinaan voimattomat vastaukset kuvannevat hänen uupumustaan. Käsitys Lizavetan "eksentrisyydestä" voimistuu entisestään, kun hän vaatii ruhtinasta tilille tyttärensä oikuista. Minusta olisi ollut parempi, että ruhtinas olisi mennyt kotiin nukkumaan ja Lizaveta olisi tyytynyt tenttimään tytärtään.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Pihlanto Pirjopäivi 20080127 (20080127) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster