Pirjopäivi Pihlanto
24 Ippolit jatkaa lukemistaan

• Naapuri
• Tohtorin lompakko
• Ukko kenraali
• Rogozin
• Viimeinen vakaumus
• Sivuraiteilla
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Naapuri

Kun Ippolit oli naapurin asunnossa nähnyt tuon pienen vainajan ruumiin ja oli naurahtanut, naapuri oli vain hiljaa osoittanut hänelle ovea ja sanonut "Menkää", ei muuta. Ippolit on kertomuksessaan pysähtynyt tämän tapauksen kuvaamiseen ja eksistentialistisesta näkökulmasta tuo tapahtuma on ollut käänteentekevä. Ippolit on tuon tapauksen johdosta tuntenut omien sanojensa mukaan halveksunnansekaista sääliä, mutta ulkopuolinen on valmis sanomaan, että häntä on oma käytöksensä hävettänyt. Tätä hän ei voi myöntää eikä tietenkään pyytää anteeksi, koska sairaus on siirtänyt hänet omasta mielestään normaalin käytöksen arvostelun ulkopuolelle, mutta se on joka tapauksessa saanut hänet ajattelemaan muutakin kuin omaa sairauttaan.

Tohtorin lompakko

Osoituksena siitä, että hänen maailmaansa mahtuu nyt hänen ja hänen sairautensa lisäksi muutakin on kertomuksen jatko: hän näkee kovasti vaivaa löytääkseen miehen, joka on pudottanut lompakkonsa. Lopulta hän tavoittaa miehen tämän asunnosta, jossa vallitseva surkeus saa Ippolitin säälin heräämään ja hän kuuntelee miehen tarinaa kokonaisen tunnin. Mies oli ollut lääkärinä maaseudulla, hän oli menettänyt paikkansa ja oli viimeisillä rahoillaan tullut Pietariin selvittämään asiaansa. Pudonneen lompakon sisältö oli miehen ja hänen perheensä ainoa toivo, siellä oli hänen asiansa koko dokumentaatio.

Tohtori oli päivällä saanut anomukseensa epäävän vastauksen ja perheen tilanne oli epätoivoinen. Ippolit päätti käyttää kouluaikaista kontaktia tohtorin ja tämän onnettoman perheen hyväksi ja lopulta tilanne ratkesi niin, että lääkäri sai virkapaikan toisesta kuvernementista, hänelle maksettiin muuttorahat ja annettiin avustustakin. Ippolitin koulutoveri järjesti tohtorille ja tämän rouvalle läksiäisetkin.

Ukko kenraali

Läksiäisten jälkeen Ippolit keskusteli koulutoverinsa kanssa vielä hyväntekeväisyyden roolista ja kertoi tässä yhteydessä kertomuksen vanhasta valtioneuvoksesta, jolla oli tapana käydä vankiloissa keskustelemassa rikollisten kanssa. Tämän kertomuksen kuluessa Ippolit itse on alkanut miettiä omaa viimeistä hyvää tekoaan.

Tänä koulutoverin kanssa vietettynä iltana Ippolitin mieleen on kylvetty ensimmäinen siemen hänen "viimeisestä vakaumuksestaan".

Rogozin

Yllättäen Ippolitin luokse on tullut Rogozin tiedustelemaan asioita. Sitten Ippolitn kertomus kuvaa joitain kuumehoureisia ajatuksia kristinuskosta ja jälleen saapuu hänen luokseen Rogozin. Kun vierailija ei puhu mitään, Ippolitin mieleen nousee epäilys, ettei tuo olekaan Rogozin vaan aave. Kun Ippolit oli aikansa ihmetellyt Rogozinin hahmoa ja seuraavana aamuna palvelustyttö toi teetä vasta kun Ippolit oli avannut tälle oven, Ippolit oli päätynyt siihen, että hänen huoneessaan ei ollut voinut olla ketään ja tämä johti hänen viimeiseen vakaumukseensaa.

Hän halusi tähdentää kuulijoilleen, ettei mikään logiikka ollut johtanut häntä siihen, vaan nämä täysin sattumanvaraiset kokemukset.

Viimeinen vakaumus

Ippolitin viimeinen vakaumus on, ettei hän voi jatkaa elämää, joka saa omituisia, häntä loukkaavia muotoja. Hän oli päässyt päättäväisyyden valtaan ja lähtenyt Pavlovskiin.

Sivuraiteilla

Ippolitin kertomus johtaa parissa kohtaa lukijan ajatukset sivuraiteille. Ensimmäinen koskee sitä, että tohtori ei voinut saada normaalia virkatietä asiassaan minkäänlaista oikeutta, mutta suotuisat kontaktit saattoivat asiat nopeasti kohdalleen. Voitaneen sanoa, että virkakoneistot kaikkialla, myös tässä meidän vähiten korruptoituneessa Suomessamme, ovat ilman vahvoja suosijoita ja tukijoita heikkoja jakamaan oikeutta vääryyttä kärsineille, mutta uskaltaisin väittää, että aste-eroja on ja että tilanne Venäjällä ei ehkä suurestikaan poikkea Dostojevskin Venäjästä.

Toinen sivuraide syntyy Ippolitin omassa kertomuksessa. Kertomuksensa alussa hän on sitä mieltä, että jokaisen onnettomuus on hänen omaa syytään, siis aito uusliberalistinen periaate. Auttaessaan lääkäriä hän on ehkä ajatellut, että kaikki eivät sittenkään itse ole syypäitä onnettomuksiinsa tai sitten hän on halunnut leikkiä kohtaloa ja päättänyt auttaa tohtoria, olipa tämä itse syypää viraltapanoonsa tai ei. Kuulijalle ei missään vaiheessa selviä, miksi lääkäri menetti ensimmäisen virkansa ja vaikuttaa siltä, ettei Ippolit syystä edes ollut kiinnostunut:"ties mikä juonittelu.."

Palautetta 

Lähetä palautetta!