|
Ippolit on kirjoittanut edellisena yönä jotakin, jonka hän haluaa välttämättä lukea paikalla oleville siitä huolimatta että ketään ei tunnu kiinnostavan. Eikä ihme, melkoista tajunnan virtaa teksti tuntuukin olevan.
Ippolit vakuuttaa kuulijoille, että teksti on silkkaa totuutta, vaikka ehkä ei kovin järkevää, sillä hän on kuullut, että keuhkotaudin loppuvaiheessa potilas menettää toisinaan järkensä.
Tässä totuuden puuskassa Ippolit tunnustaa, että kuuluisa lääkäri ei olekaan häntä tutkinut, vaan suorasukainen ylioppilas Kislorodov. Tämä oli pöläyttänyt Ippolitille suoraan, että Ippolitin elinaika on noin kuukausi.
Ippoit kertoo painajaisunensa, jota tässä saattaisi käydä tulkitsemaan. Unessa Ippolit oli pelännyt kammottava petoa, ja oli ihmetellyt, kuka sen oli hänen luokseen lähettänyt ja mikä salaisuus siinä piili. Näin maallikkona toteaisin, että painajaisen peto on Ippolitin kuolemanpelko. Painajainen oli päättynyt siihen, että Ippolitin oma koira oli hyökännyt pedon kimppuun ja samassa olikin ruhtinas astunut Ippolitin huoneeseen ja Ippolit oli herännyt.
Kuulijat kommentoivat aina välillä kuulemaansa ja tässä kohdin Lebedev sähähtää:"Olette aivan liian kiinnostunut itsestänne." Huomio, jonka jokainen on varmaan joutunut tekemään sairaan lähimmäisen kohdalla: sairaus kääntää ihmisen ajatukset häneen itseensä.
Ruhtinas kehottaa Ippolitia antamaan käsikirjoituksen pois ja menemään nukkumaan, mutta
tähän ei Ippolit suostu.
Ippolitin selvitys jatkuu ihmetyksellä, minkä tähden hän todella alkoi elää vasta silloin, kun oli saanut tietää sairaudestaan. Ippolit kuvailee köyhiä naapureitaan, joita hän ei lainkaan sääli, koska nämä ovat terveitä, ja heidän elämänsä laatuun vaikuttaa vain heidän oma tarmokkuutensa. Kolumbuskin oli Ippolitin käsityksen mukaan onnellisimmillaan vuorokautta ennen kuin löysi uuden mantereen.
Ippolit erittelee "viimeistä vakaumustaan" tuskaillen, ettei saa ilmaistua kaikkea, minkä haluaisi,"aina jää jotakin, mikä ei ota lähteäkseen ulos pääkopasta vaan pysyy siellä ikuisesti."
|