Ippolit tarinoi kenraalittaren kanssaKenraalitar kuulee Ippolitilta, että Lebedev on ollut ruhtinasta panettelevien juttujen keksijä ja hänen keksintönsä Keller on lisännyt ruhtinasta käsittelevään herjakirjoitukseen. Kenraalitar on loukkaantunut ruhtinaan puolesta ja paheksuu, että ruhtinas seurustelee moisen lieron kanssa. Lebedev vakuuttaa, että ruhtinas antaa hänelle anteeksi. Kenraalitar on periaatteen ihminen, hän ei halua edes ostaa Puskinin runoteosta Lebedeviltä.Kenraalitar Lizaveta antaa vielä närkästyksensä kaatua uudestaan Ippolitin päälle, kun tämä alkaa hermostuneesti hihittää. Ippolit vakuuttaa kunnioittavansa kenraalitarta, mutta myöntää ihmetelleensä, että tämä jäi tällaiseen, hänelle täysin sopimattomaan seuraan. Tarkoitus oli tietenkin kiristää ruhtinasta ilman että tällä olisi yhtään liittolaista paikalla. Nyt jo kenraalikin hermostuu ja napauttaa Ippolitille, ettei tämän asia ole arvioida, mitä kenraalittaren sopii tehdä eikä myöskään sitä, mitä hänen, kenraalin kasvoista näkyy. Kenraali vakuuttaa Ippolitille, että vain säälistä kenraalitar on seuraan jäänyt ja kenraalitar tavallaan vahvistaa tämän huolehtimalla Ippolitin yöpymisestä. Hän pyytää ruhtinasta majoittamaan Ippolitin, ettei tämän tarvitse matkustaa huonossa kunnossa ja väsyneenä. Moisesta huolenpidosta Ippolit vain ärtyy, hän epäilee, että seurue ei otakaan häntä vakavasti, vaan kaikki luulevat niinkuin kenraalitar, että hän vain hourailee kuumeissaan ja lisäksi nauravat hänelle. Jevgeni Pavlovits alkaa tentata Ippolitin yhteiskuntakäsitystä,
mutta saa vain vältteleviä vastauksia.
Ippolit sanoo jäähyväisetIppolit kutsuu kaikki hautajaisiinsa ja väittää, että hän on itse asiassa lähtenyt matkaan vain nähdäkseen puita. Hän on vakuuttunut siitä, että luonto on hyvin ivallinen- mielenkiintoinen ajatus! Hän vakuuttaa kenraalittarelle, ettei ole pilannut Koljaa ja on rakastanut Koljan riemastusta. Vaikeaa hänelle onkin erityisesti jättää jäähyväiset Koljalle. Mutta nyt saavat toiset hänen sijastaan jäädä etsimään totuutta, hän ei enää halua mitään.Lopulta Ippolit pyytää kenraalitarta pelastamaan hänen pienet sisaruksensa, ettei lasten äiti pääse pilaamaan heitä! Keskustelu kääntyy Ippolitin sairauteen, kenraali toteaa Ippolitin
pikemmin tarvitsevan hoitoa kuin seurueen hälinää ja ruhtinas
tarjoutuu majoittamaan hänet. Yllättävästi Ippolit
raivostuu ja ilmaisee vihansa ruhtinasta kohtaan. Ystävät raahaavat
hänet rattaille ja seurue alkaa hyvästellä ruhtinasta. Kenraalitar
ja kenraali moittivat ruhtinasta "illanvietosta", Aglaja puolestaan ilmoittaa
vihaavansa ruhtinasta, jos tämä ei luovu "noista iljettävistä
ihmisistä" ja ainoastaa Jevgeni Pavlovits osoittaa myötätuntoa
ruhtinasta kohtaan.
Nastasja palaa kertomukseenSeurueen vielä tehdessä lähtöä paikalle ajavat hienot vaunut ja sieltä Nastasja kuuluttaa, että Jevgeni Pavlovitsin vekseliasia on kunnossa. Kaikki ovat tyrmistyneitä, sillä Jevgeniä on pidetty varakkaana, jopa rikkaana miehenä. Ruhtinaalta Jevgeni tivaa ilmoituksen sisältöä, mutta ruhtinas vakuuttaa olevansa aivan tietämätön asiasta. Hänen voimansa alkavat loppua ja hän on sairaalloisen jännityksen vallassa. Kuinka paljon tuohon tilaan lienee vaikuttanut, että hän nyt pitkästä aikaa on nähnyt Nastasjan! |
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20071115 (20071115) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster