Pirjopäivi Pihlanto 
03 Nastasja Filippovnan tarina

Luku alkaa lyhyellä kuvauksella kenraalin perhe-elämästä. Kuvauksessa minua viehättivät tietyt määritelmät kenraalista:" melko alistuvainen ja hyvin opetettu aviomies" ja "kokenut ja ovela isä ja puoliso". 

Nastasja Filippovnan traagisesta lapsuudesta saamme tietää, että hänen kotikartanonsa tulipalosta oli kylänvanhin kertonut, "puolisokin oli suvainnut palaa, mutta lapsukaiset olivat pelastuneet"! Tämän murheellisen uutisen kuultuaan Nastasjan isä oli menettänyt järkensä ja kuollut kuukauden kuluttua. Afanasi Ivanovits Totski, onnettoman perheen naapuri, otti huolekseen lapsien elatuksen ja kasvatuksen. Toinen lapsista kuoli hinkuyskään ja näin oli Nastasja seitsenvuotiaana ainoana perheestään elossa. 

Kun Nastasja oli 12-vuotias, Totski tuli kotitilaansa katsomaan ja huomasi tilanhoitajan perheessä Nastasjan, joka oli älykäs ja kaunis lapsi. Totski päätti, että tytön on saatava säätynsä mukainen kasvatus ja maakartanoon toimitettiin sveitsiläinen kotiopettajatar, joka oli tottunut antamaan tytöille korkeampaa opetusta, ranskan kieltä ja sen sellaista! Neljän vuoden kuluttua kasvatus päättyi ja Nastasja vietiin Totskin toiselle tilalle, jolla sijaitsevasta pienestä hiljaisesta talosta tuli nyt Nastasjan koti. Vanha emännöitsija ja nuori sisäkkö hoitivat Nastasjan taloutta, johon pian alkoi kuulua myös Totski itse, yhä pidemmiksi ajoiksi. 

Nelisen vuotta kului näin, mutta kun Nastasjan korviin oli kantautunut huhu, että Totski suunnitteli avioliittoa, hän oli matkustanut Pietariin Totskin luo ainoana päämääränään estää Totskin avioliitto. Tässä hän onkin onnistunut viisi vuotta, minkä ajan hän on elänyt pietarilaiselämää ja pitänyt Totskia jatkuvassa jännityksessä. Totski on arka ja vanhoillinen ja pelkää kuollakseen, että Nastasja järjestäisi jonkin skandaalin, jos hän toteuttaisi aikeensa avioliitosta. 

Siinä vaiheessa, kun lukija tulee seuraamaan tapahtumia, Totski on suunnitellut kosivansa yhtä kenraalin kolmesta kukoistavasta tyttärestä. Aiottu liitto on kenraalin ja kenraalittaren mielestä kannatettava. Mutta jotta Totski pääsisi naimisiin, olisi Nastasja ensin naitettava. Kenraalin sihteerille, Ganjalle onkin luvattu, että Totski maksaa 75 000 ruplaa myötäjäisiä, jos Ganja solmii avioliiton Nastasja kanssa. Nastasjan oma käsitys vain on Totskille, kenraalille ja Ganjalle vielä täysi arvoitus. 

Vaikka Ganja on aikaisemmin ihaillut Nastasjaa, kenraalin ja Totskin suunnitelma naittaa hänet "huonolle naiselle" on saanut Ganjan suorastaan vihaamaan Nastasjaa. Samaan aikaan näyttää kenraali oudosti ihastuneen neitoon., mikä käy ilmi siitäkin, että hän on ostanut äärettömän kalliin helmen tämän syntymäpäivälahjaksi. 

Ganjan ja Nastasjan liitto ei näissä oloissa näytäkään syntyvän kovin suotuisten tähtien alla!

 

Palautetta 

Asko Korpela: Tämän selkeämmin ei tätä kyllä...

Asko: 
20070819
voi vetää yhteen. Ja tämä kuva on kuitenkin aika erilainen kuin Pekan piirtämä ja hyvin erilainen kuin minun piirtämäni. Itselleni annan luunapin hutiloimisesta. Luin eilen, tänään en enää muistanut oleellisiakaan yksityiskohtia. ... ja silti nautin lukemisesta... ja vielä kirjoittamisestakin!
asko.korpela@nbl.fi

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Pihlanto Pirjopäivi 20070813 (20070813) o  Asko.Korpela@nbl.fi o WebmasterDostojevski