”Niin kuin mitään ei olisi tapahtunut” Teos alkaa olla lopuillaan ja tämä näkyy juonenkehittelyssäkin. Eilisestä sairaskohtauksestaan suhteellisen hyvin toipuneesta ruhtinaasta tuntuu, että hänelle tapahtuu tänään jotakin ratkaisevaa. Jo olisi aikakin, sillä pitkään on annettu ymmärtää, että jotakin tapahtuu, mutta toistaiseksi olemme kokeneet vain joitakin pikku sattumuksia – kuten nyt eilisiltainen ”skandaali” Jepantšinien vastaanotolla. Väkeä alkaa lapata ruhtinaan luona entiseen malliin: hän on se keskipiste, jonka ympärillä tarinan kaikki muut henkilöt pyörivät. Lebedevin tytär Vera käy ruhtinasta katsomassa ja hämmentyy saamastaan käsisuudelmasta. Myös Jepantšinit – ei sentään kenraali itse – tulevat tervehdyskäynnille kenraalittaren vaatimuksesta. Hän tuntee ruhtinasta kohtaan tiettyä sympatiaa: kävipä tässä miten tahansa, ruhtinas pysyy meidän ystävänämme, hän järkeilee. Kenraalitar osoittaa ruhtinaalle suopeutensa sanomalla, että tämä saa käydä heillä edelleen ”niin kuin mitään ei olisi tapahtunut”. Näiden poistuttua Vera tuo salaisen sanoman Aglajalta, joka ei puhunut vierailun aikana mitään – katseli vain ruhtinasta: ruhtinaan ei pitäisi lähteä liikkeelle ennen kello seitsemää illalla.
Kolja käy ruhtinaan luona itkeskelemässä – suree kai kuolemaisillaan olevaa isäänsä – ja vakuuttamassa uskollisuuttaan. Ippolitilla – jonka sairaus näyttää taas pahentuneen – on oikein asiaakin. Hän korostaa tapansa mukaan itseään, mutta kertoilee lopulta jotakin tärkeää Aglajasta. Tämä on tavannut Ganjan ja Varjan vihreällä penkillä – jonne Ipppolitkin oli saanut samaan aikaan kutsun. Kaikki on tyypillisen epämääräistä, mutta näyttäisi siltä, että ei Aglajasta ja Ganjasta paria tule, jos vain ruhtinas on käytettävissä. Vielä tärkeämpi tieto on se, että Aglaja on menossa tapaamaan Nastasjaa. Syytä siihen ihmettelee niin ruhtinas kuin lukijakin. Ruhtinas aavistaa aivan oikein, että Aglajan hänelle antama kotona pysymiskehotus tarkoittaa sitä, että ruhtinaan on tultava Aglajan kanssa Nastasjan luo. Niin taisi Ippolitkin arvella, ja hän lisäsi vielä kohtalokkaalta kuulostavan kommentin, että hän ei ehkä palaa sieltä. Niin, onhan siellä pahamaineinen Rogokin.
Niinpä sitten Aglaja ja ruhtinas menevät taloon, jossa Rogon pahaenteisten sanojen mukaan ei ole kuin he neljä. Syntyy erittäin dramaattinen kohtaus. Aglaja sättii kilpailijansa Nastasjan perin pohjin – ja menettää pelin. Nyt kirjailijakin muuten myöntää, että naiset ovat toistensa kilpailijoita. Aglaja sättii Nastasjaa muun muassa siitä, että tämä on rohjennut lähettää hänelle kirjeitä. Lisäksi Nastasja saa kuulla kunniansa ruhtinaan nöyryyttämisestä ja hylkäämisestä. Nastasjan motiivit tuntuvat kuitenkin olevan kunniallisemmat kuin kilpailija väittää. Aglaja tunnustaa rakastavansa ruhtinasta, joka on sävyisin hänen tuntemansa ihminen, mutta täysin muiden vietävissä. Tämä piirre tulee nytkin todistetuksi. Ruhtinas on kahden voiman vaikutuskentässä. mikä on hänen luonteelleen äärimmäisen vaikea tilanne.
Aglaja tuntuu luottavan liikaa siihen ruhtinaan aikaisemmin tekemään tunnustukseen, että hän nyttemmin suorastaan vihaa Nastasjaa. Aglaja ruotii Nastasjan luonnetta hyvin loukkaavaan tyyliin. Hänen mukaansa Nastasja rypee itsekkyydessä ja nauttii siitä, että häntä on käytetty hyväksi. Nastasja sisuuntuu siitä, että hänet leimataan huonoksi naiseksi. Hän uhoaa, että hän saa halutessaan ruhtinaan juoksemaan luokseen, ja niin siinä käykin. Kun Aglaja tekee raivostuneena lähtöä, ruhtinas empii ohikiitävän hetken seuratako Aglajaa, mutta tämäkin empiminen on Aglajalle liikaa, ja hän juoksee nöyryytettynä talosta. Ruhtinas ei tietenkään osaa tehdä nopeita valintoja – tämäkin ratkaisu tehtiin hänen puolestaan. Ruhtinas jää silittämään sekavia sopertelevan Nastasjan päätä. Ruhtinas on kohtalonsa valinnut.
Ruhtinas on aivan omaa laatuaan Olisiko Dostojevskin eräänä tarkoituksena ollut osoittaa, että ruhtinaan kristusmainen hyvyys, joka on välillä suorastaan lammasmaista nöyryyttä, ei sovi venäläisille? Sellaisesta käyttäytymisestä seuraa itselle ja muille vain harmia. Ainakin ruhtinaan luonnetyyppi on äärimmäisen vieras venäläisyydelle sellaisena kuin minä olen sen oppinut tuntemaan. Ruhtinas on aivan omaa laatuaan, Dostojevskin ikioma luomus. Eikö muuten Dostojevski todennut tässä teoksessa aikaisemmin, että hyvän teoksen tapahtumien ja henkilöiden on oltava sellaisia, että niiden voisi kuvitella voivan esiintyä tosielämässä? Ruhtinaan luonne tuskin täyttää tätä ehtoa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080401 (20080401) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster