Pekka Pihlanto
32 Aglaja pyörittää ruhtinasta

• Vaihteeksi taas toiseen aiheeseen
• Kenraalitar ei kaipaa idioottia sukuun
• Siili sovinnon merkkinä
• Ruhtinasta koetellaan taas
• Ruhtinas on taas vaihteeksi onnellinen
• Mitä asiaa Ippolitilla?
• Ajatuksiltaan epäselviä ihmisiä
• Palautetta
• Asko Korpela:
• Lähetä palautetta!

Vaihteeksi taas toiseen aiheeseen

Kenraali Ivolginin halvauskohtaus jätetään sivuun ja mennään Aglajan avioliittotilanteen selvittelyyn. Kirjailijat käyttävät silloin tällöin tätä metodia saadakseen tekstiinsä monipuolisuutta: aikaisempi juonenpätkä jätetään lepäämään ja siirrytään välillä toiseen. Joskus se harmittaa lukijaa – erityisesti silloin kun käytetään useita eri kertojia, jotka puhuvat eri asioista. Silloin juoni katkeaa harmittavaisesti ja lukija saa odottaa, että kertoja vaihtuisi jälleen.
 

Kenraalitar ei kaipaa idioottia sukuun

Kenraali Jepantšinin talossa kuohuu. Varvaran viime luvussa veljelleen antama tilannekatsaus Aglajan naimakaupasta osoittautuu varsin liioitelluksi: mitään varmaa ei ole vielä tapahtunut. Aglajan sisaret tuntuvat myötämielisiltä ruhtinasta kohtaan, samoin kenraali-isä, mutta kenraalitar ei pidä siitä, että sukuun tulisi idiootti – mitä seurapiiritkin sanoisivat? Hän käy jopa Pietarissa ystävättärensä luona neuvoa kysymässä. Tämän mamman mukaan pitäisi vain olla rauhallinen ja odottaa. Neuvo ei kyllä pure Aglajan tapauksessa: rauhasta ei ole tietoakaan...
 

Siili sovinnon merkkinä

Sillä välin ruhtinas on käynyt talossa pelaamassa Aglajan kanssa shakkia ja korttia. Shakkipelissä Aglaja on pärjännyt hyvin, mutta hävinnyt korttipelissä. Siitä tämä hemmoteltu ja (voinee jopa sanoa) luonnevikainen tytär on suuttunut ja ajanut ruhtinaan matkoihinsa. Tätä äkkipikaisuuttaan hän on sitten katunut lähettämällä ruhtinaalle Koljalta ostamansa siilin – niin juuri, siilin. Siilin aikaisemmatkin vaiheet ovat huvittavia. Kolja ja Lebedevin teinipoika ovat olleet matkalla ostamaan kaverilleen historian oppikirjaa, mutta törmänneet tarjoukseen, jota eivät voineet sivuuttaa. Niinpä he ovat ostaneetkin kirjan sijasta siilin – ja lisäksi kirveen! Ruhtinas riemastuu siilistä kovasti – onhan se piikeistään huolimatta tulkittavissa sovinnon merkiksi.
 

Ruhtinasta koetellaan taas

Ruhtinasparka menee Jepantšineille uudelleen – vielä pahemmin nöyryytettäväksi. Aglaja saa häneltä ensin puristetuksi tunnustuksen, että hän ei ole kosinut Aglajaa, ja sitten kosinnan ja rakkaudentunnustuksen! Kenraalitar protestoi ankarasti. Perhe vetäytyy toiseen huoneeseen ja kaikki – erityisesti kenraalitar – kovistelevat tyttöä tämän puheista. Aglajan tilaa voisi luonnehtia hysteeriseksi: kyyneleitä ja hillitöntä naurua. Hänen toteaa, ettei ruhtinas miellytä häntä lainkaan, mutta hänen todellinen suhtautumisensa ruhtinaaseen jää kyllä vielä epäselväksi – kenraali ja kenraalitar tuntevat tyttärensä ja ovat varmoja, että tämä rakastaa ruhtinasta. Tässä vaiheessa lukija kuitenkin arvelee, että tämä kaikki oli Aglajalta vain raakaa pilaa. Aglaja toteaa, että hän ei ainakaan vielä aio ryhtyä korvaamaan kenenkään rakastajatarta. Siinä on tietenkin viittaus Nastasjaan. Ainoa, joka selvästi ottaa ruhtinaan ihmisenä ja vävykandidaattina vakavasti on kenraali, mutta eihän hänellä ole mitään sanavaltaa perheessään.

Hän luottaakin tässä asiassa kohtaloon – sitä sanaa hän hokee tuon tuostakin.
 

Ruhtinas on taas vaihteeksi onnellinen

Aglaja palaa taas ruhtinaan luo ja pyytää anteeksi käyttäytymistään lisäten siihen arvoituksellisesti: ”josta ei tietenkään ole mitään jälkivaikutuksia”. Ruhtinas ei oikein ymmärrä tätä – ja epäselvältä se vaikuttaakin. Nyt Aglaja on kuitenkin niin sävyisä, että ruhtinas on taas onnellinen. Muukin perhe palaa huoneeseen. Ruhtinas porisee kuin papupata. Hänen juttunsa ovat jo liiankin oppineita ainakin kenraalille ja kenraalittarelle. Ruhtinasta eivät saamansa rukkaset tunnu vaivaavan – hänelle riittää, että hän saa käydä talossa ja puhua Aglajan kanssa.
 

Mitä asiaa Ippolitilla?

Lukujakson lopussa on ruhtinaan ja Ippolitin välinen keskustelu. On vaikea muodostaa selvää näkemystä siitä, mitä asiaa Ippolitilla on. Hän tuntuu kaipaavan ruhtinaan hyväksyntää, mutta toisaalta suhtautuu ainakin välillä tähän vihamielisesti. Silti hän aprikoi mahdollisuutta muuttaa takaisin ruhtinaan luo – siis suunnittelee kutsuvansa itse itsensä. Ippolitia askarruttaa edelleen ihmisten suhtautuminen hänen ”testamenttiinsa” ja hänen sairauteensa. Hän epäilee, että ihmiset pitävät jotenkin epäreiluna, että hän ei kuollutkaan.
 

Ajatuksiltaan epäselviä ihmisiä

Ippolitin ohella tässä lukujaksossa (ja aikaisemmissakin) esiintyy tavoitteiltaan ja ajatuksiltaan epäselviä ihmisiä. Aglaja on tietenkin yksi heistä. He eivät tunnu tietävän mitä haluavat, tai eivät ainakaan paljasta sitä. Puhetta kuitenkin riittää. Varsinkin Ippolit on ihmistyyppiä, joka puhuu selvittääkseen ajatuksiaan itselleen ja ehkä samalla sotkeakseen muiden näkemystä niistä. Jäyhä suomalainen yleensä miettii ensin ja puhuu sitten – paitsi ollessaan tukevasti humalassa. Nykyisen tehokkuuden aikakauden näkökulmasta Ippolit ja kumppanit tuntuvat suorastaan ärsyttäviltä. Vihjaillaan asioista, joista ei haluta sanoa suoraan mitään – tai ei itsekään tiedetä. Osa tästä epäselvyydestä on epäilemättä kirjailijan tyylikeino lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi, mutta osa siitä saattaa selittyä teoksen syntyhistorialla. Eikö sitä julkaistu luku kerrallaan sanomalehdessä? Jos Dosto lähetti juttunsa saman tien lehteen, viimeistely ja hionta jäivät tekemättä. Sulkakynäkaudella ei varmaankaan tehnyt mieli kirjoittaa teosta ennen sen painoon menoa uudelleen, kuten nykyisin tiettävästi usein tehdään. Tunnetusti moni mestariteos on kirjoitettu jopa useaan kertaan, ennen kuin se on tekijälle kelvannut.
 

Palautetta 

Asko Korpela:

Lähetä palautetta!