Pekka Pihlanto
30 Omituisia ihmisiä

• Kenraalia loukataan
• Ippolit ja Ganja napit vastakkain
• Ganjan toiveet korkealla
• Jokin ukkoparkaa vaivaa
• Vaikeaselkoinen ja kiero Lebedev
• Kadonneen rahatukun omituiset vaiheet
• Palautetta
• Asko Korpela: Näinhän se tosiaan on
• Lähetä palautetta!

Kenraalia loukataan

Tämän lukujakson ensimmäinen luku muistuttaa jonkinlaista salonkikomediaa. Komediallisesta vireestä huolimatta tragiikka vaanii kuitenkin dostojevskiläiseen tapaan koko ajan kulman takana. Kenraali Ivolgin on perin juurin sydämistynyt – ilmeisesti lähinnä Ippolitille, joka piikitteleekin vanhaa miestä aika hävyttömästi. Ippolit on piikki kenraalin lihassa, tai kenraalin sanoin ”kaira”, joka kairaa hänen sydäntään. Myös Ganja osallistuu innolla isänsä parjaamiseen. Riita näyttäisi koskevan ainakin tässä vaiheessa sitä, onko kenraalin arvossa pitämä kapteeni – tai mikä hänen sotilasarvonsa kulloinkin onkin – lainkaan olemassa. Tämä epäily siis loukkaa kenraalia suuresti. Kirjailijan mukaan yksinään tämä tapaus ei olisi nostanut näin suurta riitaa. Meille ei kerrota, mistä on kysymys, mutta epäilen, että taustalla on viime jakson varkausepäily. Kenraali on epätavallisessa mielentilassa – sanotaan hän ei ole juopotellutkaan viime aikoina, vaikka myöhemmin viitataan kenraalin ja Lebedevin yhteisiin juominkeihin.

Ippolit ja Ganja napit vastakkain

Kenraali Ivolgin kiihtyy niin, että kiroaa perheensä ja koko talon, sekä ilmoittaa muuttavansa pois. Ja lähteekin, Kolja matkalaukkua hänen perässään kantaen. Kenraalilla ei ole kuitenkaan paikkaa, minne mennä – ellei sitten kapteenin lesken asunto. Ptitsynin arvion mukaan hän palaa takaisin puolen tunnin kuluttua. – Riita eskaloituu Ganjan ja Ippolitin väliseksi. Ganja kutsui Ippolitin taloon, mutta Ippolit on havainnut, että tässä oli juonittelua takana: Ganja oletti, että Ippolit puhuisi hänen puolestaan Aglajalle, mitä tämä ei tietenkään tee. Myös ruhtinaaseen päin Ganja odotti Ippolitilta jotakin kostotoimenpiteitä. Ippolit ei kuitenkaan varsinaisesti vihaa ruhtinasta – he erosivatkin melkeinpä ystävinä. Ganja hyökkäilee sanallisesti Ippolitin kimppuun ja moittii tätä vieraanvaraisuuden väärinkäytöstä – mutta saa kuulla totuuden Ippolitin suusta: ei hän Ganjan vieraanvaraisuudesta nauti vaan Ptitsynin, kuten Ganja itsekin. Ganja nolostuu. Hän saa kuulla Ippolitilta hyvin kriittisen luonneanalyysin itsestään. Ippolit luonnehtii Ganjaa suunnilleen samaan tapaan kuin kertoja viime lukujaksossa. Ei Ganjaa voi kaiken tämän perusteella mielestäni kovin ”tavalliseksi” ihmiseksi sanoa – ainakaan meidän aikamme mittapuulla arvioiden.

Ganjan toiveet korkealla

Ganjan ja Varvaran jäätyä kahden, Ganja näyttää hänelle voitonriemuisena Aglajalta saamaansa kirjettä: Ganjan on tultava Varjan kanssa kuuluisalle vihreälle penkille – asia on tärkeä. Ganjan toiveet ovat korkealla, sillä Jepantšineilla pidetään pian kaksoiskihlajaiset. Luulenpa, että ei Aglaja aio Ganjaa kosia, kuten tämä näyttää odottavan. Mikäli yhtään Aglajan mielenlaatua ymmärrän, Ganjalla saattaa korkeintaan olla varattuna jokin rooli Aglajan ja ruhtinaan kihlajaisissa tai vihkiäisissä.

Jokin ukkoparkaa vaivaa

Lukujakson toisessa luvussa ruhtinas on taas mukana. Hän saa toimia totutussa roolissaan muiden uskottuna, ensin kenraali Ivolginin. Luku alkaa kenraalin omituisen mielentilan analyysilla. Siitä ei paljon selkoa tule. Jokin ukkoparkaa kuitenkin vaivaa. Kirjailija pohtii ihmisten tekojen vaikuttimia, ja toteaa ne niin moninaisiksi, että on parasta vain kuvata tapahtumat. Niinhän Dostojevski on tähänkin asti tehnyt. Lukija on saanut usein arvailla, mistä oikein on kysymys. Länsimaissa olemme tottuneet käsittääkseni aika selvään puheeseen ja tekstiin, mutta Dostolla saa sopeutua kaikenlaiseen epämääräisyyteen ja vihjailuun. Se lienee ollut tuon ajan henki Venäjällä. Vaikkapa kenraalin ja Lebedevin puheet tässä lukujaksossa ovat malliesimerkkejä ”kuuman puuron kiertämisestä”.

Vaikeaselkoinen ja kiero Lebedev

Ruhtinas ei ymmärrä kenraalin puheista yhtään mitään, mutta sekavan vuodatuksensa jälkeen kenraali toteaa helpottuneena, että te ymmärrätte. Toinen, puheissaan epäselvä, mutta lisäksi kiero henkilö Lebedev saapuu ruhtinaan kutsusta tämän puheille. Jokin miestä vaivaa, sen ruhtinas huomaa, mutta mikä? Tulkitsen niin, että Lebedev on pettynyt ja loukkaantunutkin, kun ruhtinas ei ole paljastanut hänelle salaisimpia asioitaan – nähtävästi on kyse ruhtinaan suhteesta Aglajaan. Ruhtinas-parka ei tajua, että hänen onnellisia kasvojaan luetaan kuin avointa kirjaa. Kihlausta uumoillaan, ja odotetaan ruhtinaan kertovan asiasta muille.

Kadonneen rahatukun omituiset vaiheet

Lebedevin kierous tulee erityisen selvästi esiin, kun hän kertoo löytäneensä kadonneen rahasumman tuolin alta, missä se ei kuitenkaan aikaisemmin ollut. Lebedev ei ole kertonut löydöstä esimerkiksi kenraali Ivolginille, jonka kanssa hän on ahkerasti juopotellut monena päivänä. Lebedev oli antanut rahojen olla tuolin alla jonkin aikaa ja sijoittanut se seuraavaksi takkinsa taskuun ilmestyneen reiän kautta vuorin väliin, missä se pullottaa, niin että kenraali ei voi olla sitä näkemättä. Ruhtinas kauhistuu, kun Lebedev kiusaa kenraalia näin, mutta Lebedev ei näe siinä mitään kiusaamista. Tulkintani tästä sinänsä joutavasta jupakasta on, että kenraali on tullut katumapäälle ja palauttanut rahat eli sijoittanut ne tuolin alle, mutta on ollut epätietoinen, onko Lebedev löytänyt ne. Hänen raivokohtauksessa ja yleinen sekavuutensa voisi selittyä toisaalta sillä, että hän katuu rahojen palautusta ja toisaalta hän on huolestunut niiden kohtalosta palautuksen jälkeen. Kyllä ihmismieli on kummallinen ainakin tässä teokse ssa – tarkoitan tällä kertaa nimenomaan kenraalia ja Lebedeviä. On totta, että tavallisiakin ihmisiä kirjassa tarvitaan, muuten se menisi yhdeksi hullunmyllyksi.

Palautetta 

Asko Korpela: Näinhän se tosiaan on

Lähetä palautetta!