Tuttua väkeä koolla taasRuhtinas ja Rogo saapuvat ruhtinaan huvilalle. Siellä ovat shampanjajuhlat täydessä käynnissä. Luultavasti ruhtinaan shampanjat saavat kyytiä, vaikka Lebedev väittää niiden olevan hänen varastoistaan. Ryyppäämisen syy, ruhtinaan syntymäpäivä, keksitään jälkikäteen - itse juominen näyttää olevan pääasia. Tuttua väkeä on paikalla. Ehkä yllättävin vieras on Burdovskin poika. Paikalla ovat myös Ippolit, Keller, kenraali Ivolgin jne. Eniten ruhtinas kuitenkin hätkähtää Jevgeni Pavlovitšin läsnäoloa. Kaikki ovat kuitenkin kovasti hyväntuulisia ja myötämielisiä ruhtinaalle, jonka moni havaitsee olevan onnellisessa mielentilassa. Ippolit on odotellut ruhtinasta hartaasti ja vetelee jo kolmatta lasillistaan. Hän vaikuttaa kuumeiselta - shampanja ei varmaankaan ole paras mahdollinen lääke keuhkotautiin.Jevgeni Pavlovitšilla on asiaaJevgeni Pavlovitšilla on asiaa ruhtinaalle, mutta hän haluaisi puhua vasta kun vieraat ovat lähteneet. Ruhtinas haluaa kuitenkin jutella heti. Jevgeni on lähdössä Pietariin setänsä itsemurhan takia. Hän myös kertoo ruhtinaalle hoitaneensa asian upseerin kanssa, jota ruhtinas tuli loukanneeksi. Kaksintaistelua ei siis ilmeisesti tule. Jevgeni Pavlovitš arvelee ruhtinaan luulevan, että hän aikoo udella tältä jotakin ja ehkä puijatakin tätä. Ruhtinas myöntää hilpeästi arvelevansa, että Jevgeni Pavlovitš saattaisi tosiaan hieman puijata häntä, mutta toteaa tämän kuitenkin hyväksi mieheksi.Yleisiä ja yleviäkin asioitaSeurueessa käytävä keskustelu syleilee yleisiä ja yleviäkin asioita, muun muassa liberalismia ja rautatieverkon vahingollisuutta. Erityisesti Lebedev, joka on normaalissa "iltakunnossaan" kunnostautuu keskustelijana. Myös Ganja ja Ippolit heittelevät omia kommenttejaan. Lebedev esittää jutun nälänhädästä ja siihen liittyvästä ihmissyönnistä, jotka tapahtuivat joskus vuosisatoja sitten. Joku nälkäinen oli syönyt elämänsä aikana kuutisenkymmentä munkkia - siis ihmistä. - Minusta keskustelu on lähinnä humalaisten jorinaa, joka on olevinaan korkeatasoista (ja -lentoista), mutta ei minua ainakaan älyllisesti sytytä. Ehkä siinä voisi nähdä jotakin huumoria? Mahdollisesti kirjailija haluaa irvailla sen ajan "seurapiirien" jonninjoutavia keskusteluja. Ainoa mielenkiintoinen kommentti on Lebedevin toteamus: "Kiiruhdetaan eteenpäin jyristen, kolisten, pidetään muka kiirettä ihmiskunnan onneksi. 'Liian meluisaksi ja teollistuneeksi alkaa käydä ihmiskunta, liian vähän on henkistä rauhaa', valittaa eräs syrjän vetäytynyt ajattelija." Sopisi hyvin kuvaamaan tätä uusliberalistista aikaa.Lopuksi pieni arvoitusJälleen kerran herää mielessäni tällaisen seurueen kokoontumisen uskottavuus. Riittäisikö ilmainen shanmpanja ja ruhtinaan mielenkiintoinen persoona uskottavasti yhdistämään tämän joukon? - Lopuksi rakennetaan jälleen pientä arvoitusta. Jevgeni Pavlovitš on koko ajan tarkkaillut Ippolitia, joka nukahtaa muutamaksi minuutiksi. Jevgeni ihmettelee itsekin, miksi hän on koko ajan tuijottanut Ippolitin "vastenmielistä naamaa". "Hänellä on kauniit kasvot", huomauttaa ruhtinas. Luku loppuu Jevgenin kiihtyneeseen huudahdukseen "Katsokaa, katsokaa!" ja ruhtinaan hämmästymiseen.
|
||
PalautettaAsko Korpela: Humalaisten jorinaa
|
||
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20071229 (20071229) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster