Erikoisessa mielentilassaTämänkertainen joukkokohtaus on kiusallinen ainakin ruhtinaalle, joka käyttäytyy varsin omituisesti, tai kuten kirjailija asian ilmaisee: "on erikoisessa mielentilassa". Hän menee kehumaan sivusta-adjutantti Jevgeni Pavlovitš Radomskia (täytyypä alkaa käyttää hänestä etunimeä, kun niin tehdään koko ajan tekstissäkin). Kuitenkin hän aikoi ilmeisesti lähestyä jotakin aivan toista henkilöä - Aglajaa? Ei ole Aglajankaan käyttäytymisessä kehumista: hän saa hysteerisen kohtauksen ja moittii ruhtinasta itsensä väheksymisestä sekä ylistää tätä tolkuttomasti. Ja seuraavassa hetkessä vakuuttaa, että ei aio mistään hinnasta mennä tämän kanssa naimisiin. Häntä on nimittäin ahdisteltu talossa tällä asialla jo kolme päivää. Ruhtinas saa sanotuksi, että ei hän ole kosinutkaan. Kenraalitar on taas koko ajan aivan ymmällään. Hänestä saa sen vaikutelman, että hän ei ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hänen mielialansa vaihtelee hetkittäin. Näin oli viime lukujaksossakin. Tätä kaikkea voisi pitää täytenä farssina, mutta jostakin syystä se ei sellaiselta tunnu. Kenraalitar on kyllä koominen hahmo, mutta ruhtinas sen sijaan ei. Hän on pikemminkin traaginen henkilö. Ehkä tämä vaikutelma johtuu ruhtinaan vakavuudesta ja sympaattisuudesta?Omituiset rakastavaiset?Aglaja on samanlainen kuin äitinsä, kuten viimeksi mainittu totesikin viime jaksossa. Aglaja purskahtaa itkuun ja seuraavassa hetkessä taas nauruun. Hysteriaahan tämä on. Nauru tarttuu vähitellen kaikkiin muihinkin. Sitten päätetään lähteä kävelylle. Täysin ristiriitaisesti aikaisemman riehumisensa kanssa Aglaja kulkee käsikynkässä ruhtinaan kanssa. "Tavattoman omituisia ihmisiä", ajattelee ruhtinas Š, ja siitä lukija on aivan samaa mieltä. Matka vie Pavlovskin puistoon, missä kuunnellaan orkesterin musisointia. Eräs Jevgeni Pavlovitšin ystävä - nuori ja erittäin kaunis upseeri - tulee esittäytymään. Hän on ilmeisen kiinnostunut Aglajasta. Ruhtinaamme on poissaoleva, ja tuskin huomaa, mitä tapahtuu hänen ympärillään. Tämä on varmaankin ensimmäinen kerta kun hän kulkee naisen kanssa. Ruhtinaalle nauretaan ja Aglaja saa aiheen kuiskata itsekseen: "Idiootti!". Aglajan ja ruhtinaan omituinen käytös voitaisiin tulkita niin, että he ovat rakastuneet toisiinsa, mutta kumpikaan ei voi sitä tunnustaa - ilmeisesti edes itselleen.Skandaali puistossaSitten kehittyy skandaali. Omituisen joukon ilmestyminen konserttipaikalle kuvataan varovasti - niin, että vasta vähitellen lukija ymmärtää, että Nastasja se siinä nyrkkeilijöineen ja muine seuralaisineen, "jonkalaisia seurapiirit karttavat kuin myrkkyä". Ruhtinas on taas kuin shokissa nähdessään pitkästä aikaa Nastasjan. Naista tarkkaillessaan hänelle valkenee, että tämä on mielipuoli, ja silti hän rakastaa tätä(kin). Nastasja käy taas Jevgeni Pavlovitšin kimppuun: nyt tiedottamalla, että tämän setä ampui itsensä aamulla ja jätti jälkeensä suuret velat. Siinä menivät Jevgenin perinnöntoiveet, jos hänellä niitä oli. Syntyy tappelu, jossa Jevgeniä puolustava ystävä, upseeri, saa kasvonsa verisiksi kepiniskusta, jonka Nastasja antaa. Ruhtinas tarttuu upseerin käteen ja pelastaa Nastasjan pahoinpitelyltä. Myös nyrkkeilijä Keller tulee Nastasjan avuksi. Rogo ilmestyy väkijoukosta ja korjaa pois naisensa, joka ilkkuu upseerin verisiä kasvoja. Ruhtinaan hulluusdiagnoosi vaikuttaa aivan oikealta. Kenraalitar on heti jupakan alkaessa vienyt laumansa pois kuin kanaemo. Vähän surkuhupaisa kohtaus. Aglaja on kuitenkin jäänyt seuraamaan tilannetta etäältä, ja luonnehtii sitä aika osuvasti komediaksi. Ehkä tragikomedia olisi oikeampi luonnehdinta?
|
||
PalautettaAsko Korpela: Nasevia tulkintoja
|
||
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20071210 (20071210) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster