Mikä pitää seurueen koossa?Ippolitin esitys on sekava, ja yskänpuuskat sekä hihitykset keskeyttävät sen tuon tuostakin. Sivusta-adjutantti Radomski ja kenraalitar puuttuvat silloin tällöin puheeseen, samoin kenraali Jepantšin, jota Ippolitin viittaus hänen kasvoillaan olleeseen ilmeeseensä loukkaa - ja itse asiassa koko puhekin. Lukijan täytyy jälleen ihmetellä, mikä pitää seurueen koossa. Onko se aikaisemmin mainitsemani ruhtinaan maaginen vetovoima, uteliaisuus vai kohteliaisuus kuolevaa kohtaan? Kohteliaisuus leimaa seurapiiriä muutoinkin: närkästyksestään huolimatta sivusta-adjutantti tiedustelee Ippolitin sukunimeä, voidakseen käyttää sitä puhuttelussa - ellei sitten ole kysymys ivallisuudesta. Esimerkiksi sana "herra" oikealla tavalla painotettuna saattaa olla melkoinen loukkaus vielä nykyisinkin.
Demokratian tajua?Tuonaikaisessa (tai myöhemmässäkään) länsimaisessa yhteiskunnassa tämän joukkokokoontumisen kaltainen sosiaalinen asetelma ei olisi luonteva: laitapuolen ihmiset tunkeutuvat säätyläisten tilaisuuteen ja saavat vielä näin dominoivan vallan tuoda esiin omia kyseenalaisia pyyteitään. Jossakin brittiläisessä tai ranskalaisessa sääty-yhteiskunnassa tämä ei tulisi kysymykseen, ja tuskin meilläkään - kuin korkeintaan jossakin pakkotilanteessa, esimerkiksi kaappausdraamassa tai joukon ollessa luonnonvoimien eristämänä pakosti yhdessä. Oliko näissä venäläisissä - maaorjuuden olemassaolosta huolimatta - jonkinlaista demokratian tajua?
Lebedevin kaksinaamaisuusIppolit paljastaa kiusallisia asioita esimerkiksi Lebedevin kannalta. Tämä on oikolukenut ainakin osan ruhtinasta koskevasta herjakirjoituksesta ja antanut tietojakin sitä varten, paljastaa nyrkkeilijä, jonka nimissä juttu on julkaistu. Haamukirjoittajia on siis ollut ennenkin... Mutta ei ongelmaa, kuten Ippolit toteaa, ruhtinas antaa anteeksi ja on ehkä jo antanutkin. Kenraalitar on vähällä tulistua jälleen, kun ruhtinaan lammasmaisuudesta saadaan näin uusia näyttöjä.
Myötätuntoa IppolitilleIppolitin mielialat vaihtelevat laidasta laitaan, mikä on varmasti ymmärrettävää, ottaen huomioon, että hän on väsynyt - ilmeisesti kuolemaisillaan keuhkotautiin. Hän ottaa vapauden arvioida kuulijoitaan, ylhäisön jäseniä, jotka eivät kuulu hänen tuttavapiiriinsä. Hän toistaa moneen kertaan, että hän ei ole pilannut Koljaa, kuten kenraalitar väittää. Välillä hän epäilee, että hänelle nauretaan. Sairas toteaa muun muassa, että ellei hän kuolisi, hän olisi joka tapauksessa tappanut itsensä. Hän jopa kutsuu paikallaolijat omiin hautajaisiinsa. Ippolitille valutetaankin myötätuntoa. Kenraalitar on jo tarjoamassa hänelle yösijaa, ja ainakin ruhtinaan talosta löytyisi tilat koko porukalle. Ippolit ei ole tottunut ystävällisyyteen ja niinpä hän kertoo mietteistään sairasvuoteella ja lopulta nyyhkyttää kuin pikkulapsi.
Anarkistinuoren pahoinvointiJälleen kirjailija tarjoaa lukijalle yllätyksen. Ruhtinaan varomaton puoliääneen lausuma huomautus, "Jotakin tällaista odotinkin", saa Ippolitin raivon valtaan. Rupesi häpeämään kyyneleitään, arvelee Lebedev. Ippolitin vihan ykköskohde on, yllättävää kyllä ruhtinas - "miljonääri", "idiootti" ja mitä kaikkea muuta. Ippolit viittaa jopa haluunsa tappaa ruhtinas. Jokelan joukkomurhan ollessa meillä mielessä, tulee pohtineeksi Ippolitin tilannetta. Tässä on meillä venäläinen anarkisti, joka pidettyään ensin tunteikkaan maailmaa syleilevän puheen, onkin yhtäkkiä täynnä murhaavaa vihaa. Ippolitin "pahoinvointi", jollaisesta meilläkin tällaisissa tapauksissa niin paljon puhutaan, on kyllä perusteiltaan konkreettisempaa kuin suomalaisen hyvinvointivaltion nuorten angsti: suunnattomassa köyhyydessä elävä keuhkotautiin kuoleva vähäosainen näkee ympärillään miljonäärin ja muita joutilaita vauraudessa rypevä. Ei ole ihmeteltävää, jos katkeruus nousee pintaan. - Ippolitin tapaus tuo esiin erään kirjailijaa toistuvasti kie htovan teeman: kuolevan tai kuolemaantuomitun ihmisen viimeiset hetket ja ajatukset. Synkkä on Dostojevskin mielenlaatu.
Hyvä ihminen on kaikkein pahinKummallista on, että ruhtinas, hyvä ihminen, joutuu ensimmäisenä epätoivoisen hampaisiin. Ruhtinaan käyttäytyminen on niin epätavallista kaikessa hyvyydessään ja pehmeydessään, että sitä ei ilmeisesti tunnisteta, uskota aidoksi. Ippolit syyttää ruhtinasta juonittelusta, mutta tiedämme, että tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Ruhtinas on kyllä tämänkin kummallisen kokoontumisen alkusyy, mutta hän on ikään kuin kemian käsite katalysaattori, joka aiheuttaa reaktion, mutta ei itse osallistu siihen. Ruhtinasparka saa vielä kenraalittaren ja Aglajankin vihanpurkaukset niskoilleen. Herkkäuskoinen kenraalitar on mennyt Ippolitin mielistelyn ansaan ja uskoo tämän puheita. Nokka pystyssä hän poistuu huvilasta. Hänen tyttärensä - Aglajaa lukuun ottamatta - ilmaisevat kyllä myötätuntonsa ruhtinaalle. Kenraali taas on jo pitkään ollut närkästynyt tilanteesta - "haukotellut harmistuneena" terassilla. - Ippolit ja hänen remusakkinsa poistuvat paikalta ajurilla. Yöksi jäämisestä ei ole tietenkään enää puhettakaan. Joukkokohta us on kuluttanut ruhtinaan voimia melkoisesti - hänhän on toipilas. - Lopuksi vielä luodaan uusi juonentynkä: eräs nainen on etsiskellyt sivusta-adjutantti Radomskia, ja nyt löytäessään hänet tuo ilosanoman: ei hätää, Rogo on lunastanut vekselin, joten mies saa olla kolme kuukautta rauhassa. Radomski väittää, että ei tiedä naisen puhumasta asiasta mitään.
|
||
PalautettaPirkko K.: Katalyyttinen reaktio
|
||
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20071112 (20071112) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster