Pekka Pihlanto 
12 Veljet keskenään

Ateisti junassa ja murhaaja hotellissa

Ruhtinaan keskustelu Rogon kanssa jatkuu. Dostojevski käyttää tätä asetelmaa venäläisten uskonnollisuuden kuvaamiseen. Kiertäessään Rogon monihuoneisessa palatsissa parivaljakko pysähtyy Kristuksen ristiltä ottamista kuvaavan taulun ääreen. Rogo tuntuu pitävän sitä kokoelmiensa arvokkaimpana, mutta ruhtinas tunnistaa sen jäljennökseksi - tosin se on hyvin tehty, hän pehmentää. Rogo kysyy yllättävästi, uskooko ruhtinas Jumalaan. Ruhtinas pitää kysymystä outona, eikä vastaa siihen suoraan. Hän kertoo kokemansa neljä episodia, joissa oli kysymys ihmisten uskonnollisuudesta. Ruhtinas oli tavannut junassa ateistin, jonka kanssa hän puhui tuntikausia. Mies ei vain "ikään kuin ollenkaan puhunut varsinaisesta asiasta". Illalla ruhtinas saapui hotelliin, jossa eräs mies oli äskettäin tappanut ystävänsä saadakseen tämän kultakellon - ja pyytänyt tekohetkellä syntiään anteeksi ristinmerkkien säestämänä. Tämä naurattaa ivallisesti käyttäytyvää Rogoa. Dostojevski on ilmeisen kiinnostunut väkivallantekijöistä - eräs esimerkki tästä on "Rikos ja rangaistus". Toinen esimerkki tulee tämän lukujakson lopussa. 
 
 

Kristinuskon ydin

Kolmannessa episodissa humalainen venäläinen sotilas kaupittelee ruhtinaalle tinaista ristiä hopeisena. Vaikka ruhtinas huomaa petoksen, hän ostaa ristin. Viimeisessä sattumuksessa nuori äiti vertaa lapsensa ensimmäisen hymyn vaikutusta äitiin sanomalla Jumalan kokevan samanlaista iloa havaitessaan uskovaisen rukoilevan. Ruhtinaan mukaan tässä kiteytyy kristinuskon ydin. - Venäläiset ovat ymmärtääkseni hyvin tunteellista kansaa ja eräänä sen ilmenemismuotona on tänä päivänäkin uskonnon suuri vaikutus kansalaisiin - nyt kun se on taas sallittua. 
 
 

Ristit vaihtoon

Ruhtinas vastaa välillisesti Rogon kysymykseen toteamalla, että uskonnollisen tunteen perusolemusta ei voi kattaa minkäänlaisella järkeilyllä, eikä minkään suunnan ateismilla. Ateismi liukuu aina uskonnosta sivuun ja puhuu aina muusta kuin siitä. Rogo käyttäytyy koko ajan enemmän tai vähemmän omituisesti - ainakin ruhtinasta hämmästyttävällä tavalla. Rogo haluaa ostaa ruhtinaalta tinaristin ja lopulta tarjoutuu vaihtamaan sen omaan kultaiseen ristiinsä. Ruhtinas suostuu tähän hänelle materialistisesti katsoen hyvin edulliseen vaihtoon. 
 
 

Veljet keskenään

Tämä uskonnon liepeillä tapahtunut sanailu ja ristien vaihto saavat ruhtinaan ehdottamaan, että he rupeavat veljiksi - kyseessä on siis ilmeisesti jokin muodollinen syvemmän ystävyyden julistus. Rogo johdattelee ruhtinaan yllättäen äitinsä luo ja pyytää tätä siunaamaan ystävänsä, minkä tämä dementoitunut vanhus tekeekin - kummallinen episodi ainakin länsimaisen nykyihmisen näkökulmasta. - Ruhtinas haluaisi syleillä Rogoa jäähyväisiksi, mihin tämä ei ole valmis - kuin vasta hetken kuluttua. Samalla Rogo huudahtaa vahvasti liikuttuneena: "Jos se kerran on kohtalo, ota hänet, hän on sinun!" Nastasjasta on tietenkin kysymys. Kuten pian ilmenee, Rogo tulee kuitenkin toisiin ajatuksiin. 
 
 

Ruhtinaan sairaskertomus

Lukujakson toinen luku on ruhtinaan sairaskertomus. Hän harhailee kaupungilla, etsiskelee välillä Koljaa ja lopulta "häntä". Ajatukset myllertävät miehen tajunnassaan. Hän ymmärtää olevansa sairas: kohtaus on tulossa. Saamme lukea epilepsiakohtauksen ennusmerkeistä - muun muassa juuri ennen kohtausta koettavasta kohottavasta kokemuksesta, joka tuo mieleen humanistisen psykologian kehittäjän Abraham Maslowin lanseeraaman ja tutkiman huippukokemuksen ("peak experience"). Tämä sairauteen liittyvä kokemus on tosin kovin lyhyt, vain sekunnin tai puoli. Miten näin lyhyen kokemuksen pystyy edes kunnolla tiedostamaan? 
 
 

Nastasja mielessä

Ajatuskaaoksen keskellä vilahtavat vähän väliä esiin "silmät", jotka ruhtinas oli havainnut jo rautatieasemalla heti Pietariin saavuttuaan. Tätä kokemusta on vaikea uskoa todeksi, mutta vähitellen ne konkretisoituvat Rogon silmiksi. Tämä tarkkailee ruhtinaan liikkeitä ilmeisesti mustasukkaisuuden ajamana. Ruhtinaan tie vie lopulta "hänen" eli Nastasjan olinpaikan ovelle (hän ei ollutkaan Rogon luona, kuten arvelin). Rogo on etäältä todistamassa vierailua, joka osoittautuu turhaksi: nainen on lähtenyt maalle kenraalittaren luo. 
 
 

Onnekas kohtaus

Sitten seuraa huipentuma: lähellä ruhtinaan hotellia, synkässä kolossa Rogo vaanii ruhtinasta puukko kädessä. Juuri kun hän aikoo iskeä, ruhtinas saa epilepsiakohtauksen, johon liittyvä karmea huuto pelastaa hänet. Näin lähellä oli velisurma. Ruhtinas ennusti jotakin tämän tapaista Rogon luona käydessään ja pöydällä ollutta veistä hypistellessään. Jokapaikan Kolja sattuu olemaan lähistöllä ja hoitelee ruhtinaan (lääkärintarkastuksen jälkeen) Lebedevin luo lepäilemään. Kolmen päivän kuluttua ollaan jo matkalla Lebedevin kesäpaikkaan - kenraalittaren naapuriin. Seurapiiri alkaa taas olla koolla... 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Pihlanto Pekka 20071010 (20071010) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster