Ruhtinas kutsutaan aamiaiselleKenraalitar suhtautuu hyvin epäluuloisesti ruhtinaan tapaamiseen, varsinkin kuultuaan tämän sairaudesta. Hän pitää ruhtinasta paitsi köyhän, myös "idioottina". Idiootti ei näytä tässä tarkoittavan samaa kuin nykyisin suomenkielessä - jos se lieneekin ollut myös sairausnimike, tämän päivän kielenkäytössä se on lähinnä haukkumasana, joka viitaa haukuttavan puutteellisiin älynlahjoihin. Lopulta uteliaisuus voittaa ja kenraalitar kutsuu ruhtinaan aamiaiselle. "Pitää ainakin sitoa ruokaliina hänen kaulaansa", kenraalitar arvelee. Kenraali livahtaa tapaamiseen, jonka laadun kenraalitar ilmoittaa kyllä tietävänsä - tiettyä kireyttä siis aviosuhteessa; muistammehan helmijutun. Ruhtinaan ja kenraalittaren sekä tytärten tapaaminen alkaa suorastaan farssinomaisissa tunnelmissa, kun kenraalitar käyttäytyy epähienosti ja osoittaa kysymyksillään suorastaan tyhmyytensä. Tyttäret ovat lähinnä ilkikurisia ja uteliaita vierasta kohtaan.Aasien hyödyllisyydestäAikaisemmasta tuttu kaava ruhtinaan ihmissuhdetaidoissa toistuu: hän valloittaa pian kuulijansa kohteliaalla, yksinkertaisella ja suorasukaisella vilpittömyydellään. Mies osoittautuu mainioksi seuraveikoksi, eikä hän niin sairas olekaan, kuten kenraalitar hyväksyvän yllättyneisyytensä ilmaisee. Sukulaisia he eivät samasta sukunimestä huolimatta oikeastaan ole, mutta se ei tunnu häiritsevän kenraalitarta. Tyttäret pitävät ruhtinasta paljon viisaampana kuin äitiään. Ruhtinaalta kysellään kuin pikkulapselta kaikenlaista. Keskustelu juuttuu aluksi aasien hyödyllisyyteen, sillä käy ilmi, että kuultuaan aasin kiljahduksen matkallaan, ruhtinaan mielen paraneminen alkoi. Ruhtinas saa kuvailla matkojaan ja havaintojaan.Mainio aihe taideteokselleKenraalin tyttäret arvelevat, että ruhtinas on filosofi ja voisi opettaa heitä tekemään havaintoja. Maalaamista harrastava tytär pyytää ruhtinasta neuvomaan hyvän aiheen, ja niinpä ruhtinas pääsee mieliteemaansa, jota hän jo kosketteli keskustellessaan kenraalin palvelijan kanssa: kuolemanrangaistus ja nimenomaan tuomitun viimeiset tunnit sekä hetket ennen teloitusta. Hänhän oli joutunut matkallaan todistamaan teloituksen, jossa eräs tuomituista armahdettiin viime hetkellä. Kuolemaantuomitun kasvot juuri ennen teloitusta olisi hänen mielestään mainio aihe taideteokselle.Ajan kokemisen subjektiivisuusMarcel Proust oli mestari kuvaamaan ihmisen muistia ja ajan problematiikkaa pitkähköllä, lähes koko ihmisiän kattavalla aikahorisontilla, mutta Dostojevskia tuntuu kiinnostavan ajan kuluminen ihmisen viimeisillä hetkillä. Miten jokainen minuutti tuntuu arvokkaalta ja rikkaalta, kun aikaa ei juurikaan enää ole - liikkeelle lähtevän giljotiininterän rahina on viimeisiä ääniä, joita uhri havaitsee - ja miten pitkältä edessä oleva elämä tuntuukaan kun tuomittu armahdetaan viime hetkellä. Ajan kokemisen subjektiivisuus tulee vakuuttavasti kuvatuksi ja todistetuksi. Tämä on melko karmaisevaa luettavaa, mutta teksti todistaa Dostojevskin humaanisuutta. Epäilemättä hän oli kuolemanrangaistuksen vastustaja. Lopuksi päästään kevyempiinkin teemoihin, kun tyttäret kyselevät, miltä ruhtinaasta tuntui kun hän oli rakastunut. Ruhtinas ei kuitenkaan ole koskaan ollut rakastunut, mutta on kyllä muulla tavoin onnellinen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070822 (20070804) o AJK
kotisivu o Dostojevski
o Webmaster