Pirkko Koskela
37 Vaan kuinkas sitten kävikään

• Hautajaisia ja häävalmisteluja
• Morsian hääpäivän aattona
• Morsian karkuteillä
• Sulhanen hoitaa tilanteen mahdollisimman arvokkaasti
• Epätoivoista etsiskelyä
• Veljet keskenään
• Ei mikään happy end
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Tämä viimeinen lukuraporttini on - paitsi myöhässä - myös omituisesti kokoonpantu. En varmaan viimeksi ensinkään huomannut, että lukujakso oli pitkästä aikaa kahden luvun mittainen, ihmettelin vain itsekseni toisten malttamattomuutta. Vasta tähän loppurutistukseen ryhtyessäni huomasin asiain oikean laidan. Vaan haitanneeko tuo ketään? Nyt ovat isommat murheet käsittelyssä.
 

Hautajaisia ja häävalmisteluja

Tapahtumat kompastelevat taas toisiinsa. Kenraali Ivolgin kuolee uuteen halvauskohtaukseen. Hautajaisjärjestelyistä huolehtii miehistyvä Kolja, mutta yksi jos toinenkin jättää tulematta. Ruhtinas Myskin on kuitenkin paikalla syvästi liikuttuneena, mutta Nastasja Filippovnasta ja tulevista häistä vain kuiskitaan muiden vieraiden keskuudessa. Hänen ystävänsä eivät enää yritä estää avioliittoa vaan murehtivat kukin tahollaan. Hääsuunnitelmia varjostaa epätietoisuus Rogozinin aikeista.

Sulhaspojaksi valittu Keller ilmoittautuu ja tuo uutisia kaupungilta. Roskaväen kanssa veljeiltyään hän tietää kertoa, että kielikellot kalkattavat kaupungilla kaiken aikaa, ja erinäisiä provokaatioitakin on suunnitteilla. Hänen mukaansa myös Lebedev vehkeilee ruhtinasta vastaan kaikessa hiljaisuudessa ja haluaisi toimittaa tämän holhouksenalaiseksi päästäkseen ehkä käsiksi hänen rahoihinsa, tai ainakin saadakseen itse isompikenkäisiltä irtopisteitä. Tässä tarkoituksessa hän toimittaa paikalle tohtorinkin, joka kuitenkin toteaa ruhtinaan kanssa keskusteltuaan, että tämä pikemminkin osoittaa maailmanmiehen älykkyyttä ja laskelmointikykyä kuin typeryyttä aikoessaan naimisiin varakkaan kaunottaren kanssa. Itse Lebedevkin kääntää sulavasti kelkkansa tämän kuultuaan ja vannoo uskollisuutta Myskinille.

Ippolit riitelee äitinsä kanssa ja ruhtinas saa toimia erotuomarina. Kuoleva nuorukainen loukkaa katkeruudessaan kaikkia ja kaikkea, mutta varoittaa myös ruhtinasta Rogozinin kostonhimosta. Ruhtinasparka pelästyy tosissaan tajutessaan, että Aglajakin voi olla vaarassa, mikä kenties olikin Ippolitin päätavoite. Hän on siinä pisteessä, että haluaa vain vetää muutkin omaan epätoivoonsa.
 

Morsian hääpäivän aattona

Häiden kynnyksellä Nastasja Filippovnan voitonriemu on haihtumaan päin ja alakuloisuus valtaa hänen mielensä. Ruhtinaan rakkaus on syvää kiintymystä, johon sekoittuu sääliä. Myskinin mielestä on luonnotonta, että taannoinen oikullisuus on muuttunut päättäväiseksi varmuudeksi, ja hän epäilee myös Nastasjan pelkäävän Rogozinia, jota ei ole näkynyt. Hän tietää myös Nastasjan tajuavan hänen toisenlaisen rakkautensa Aglajaan, koska nainen järjestää mielenosoituksellisen avovaunuajelun Jepantsinien ikkunoiden alta ja riemastuu kuultuaan perheen matkustaneen pois paikkakunnalta. Ruhtinas pitää kaikkea tätä osoituksena morsiamen mielenterveyden horjumisesta, ja asia varmistuu hysteerisen kohtauksen myötä, kun Nastasja kirkuu nähneensä Rogozinin väijyksissä, vaikka Ippolitin äiti todistaa tämän olleen Pietarissa. Kohta Nastasja kuitenkin taas innostuu ylen määrin kapioista ja hääpuvustaan: hänen salainen unelmansa on häikäistä kaikki, mutta eritoten Aglaja, mikäli tämä sattuisi paikalle. Välillä hän taas kyynelsilmi

n heittäytyy ruhtinaan jalkoihin valittaen:”Mitä minä teenkään sinulle!”

Toki normaalistikin morsiamen mielialat ailahtelevat häiden alla, mutta kyllä tuo lukijastakin tuntuu tavattoman äärevältä. Ruhtinas saa kuitenkin toistuvasti tilanteen rauhoittumaan, vaikka suhtautuukin kaikkeen oudon fatalistisesti.
 

Morsian karkuteillä

Viimein päästään vihkikirkkoon. Lebedevin huvilan ympärillä on kierrellyt töllistelijöitä jo etukäteen, ja kirkon luona on kokonainen väkijoukko. Myskin saapuu paikalle komeasti vaunukyydillä: hän haluaa, että kaikki on mahdollisimman avointa ja normaalia. Morsianta haettaessa huomataan, että uteliaiden määrä on moninkertaistunut. Kun kalmankalpea Nastasja Filippovna tulee ulos, hän huomaa väkijoukossa Rogozinin, ja juoksee kirkaisten tämän luo vaatien miestä viemään hänet pian pois, minne tahansa. Hermot pettävät lopullisesti.

Saman tien hypätään vaunuihin, hevonen saa raipasta ja kovaa kyytiä ajaen ennätetään asemalle ja junaan. Tässä kohtauksessa on kaikki suuren melodraaman ainekset yksityiskohtia myöten: päällysvaatettakin ehditään kiireessä hankkia ohikulkevalta vaatimattomalta tytöltä.
 

Sulhanen hoitaa tilanteen mahdollisimman arvokkaasti

Ruhtinas vaikuttaa melkein helpottuneelta, vaikka Nastasjan tila huolestuttaakin häntä kovasti. Hän olisi mieluusti yksin, mutta talo on täynnä uteliaita. Ruhtinas toimii todellakin hämmästyttävällä tavalla: hän kutsuu tuiki tuntemattomat tunkeilijat taloon teelle yksinkertaisen ystävällisesti ja kääntää kaikki ilkeät puheet parhain päin. Lopulta vieraita alkaa nolottaa ja he lähtevät yksi toisensa jälkeen. Keller ja Lebedev voivat vain hämmästellä moisia äkisti puhjenneita sosiaalisia taitoja.

Viimeksi poistuu Kolja luvaten tulla aamulla takaisin. Ruhtinas jää vihdoin yksin ja voi antaa tunteilleen vallan. Vera Lebedev käy vielä katsomassa onko kaikki hyvin, ja ruhtinas pyytää kiihkeästi häntä herättämään itsensä aamujunalle muiden tietämättä. Näin myös tapahtuu.
 

Epätoivoista etsiskelyä

Myskin saapuu Pietariin jo aamuyhdeksän maissa ja suuntaa oitis Rogozinin kotiin. Hänelle ilmoitetaan, ettei isäntä ole kotona, mutta talonmies on tietävinään toisin, vaikka peruukin puheitaan myöhemmin. Nastasja Filippovnasta kukaan ei tiedä mitään. Ruhtinas kiertelee kaupungilla yhä ahdistuneempana ja palaa aina välillä talon liepeille. Kerran hän on jo ikkunasta näkevinään Rogozinin kasvot. Myöskään Nastasjan kaupunkiasunnolla opettajanlesken luona ei pariskunnasta tiedetä mitään, mutta uutiset Pavlovskista ovat jo kantautuneet sinnekin. Kiihtyneet rouvat jakelevat hyviä neuvojaan ja ruhtinas käykin välillä kirjoittautumassa hotelliin, mutta palaa pian taas Rogozinin talon luo. Entistä penseämpi talonmies kieltäytyy nyt kaikesta yhteistyöstä ja Nastasjan entinen saksalainen ystävätär on yhtä tyly.

Ruhtinaan oma mielenterveys alkaa nyt rakoilla. Hän ravaa omia jälkiään ja hänen mielialansa vaihtelevat. Muutkin alkavat jo kiinnittää huomiota hänen outoon käytökseensä. Hotellihuoneessaan hän miettii tuskaisena ja pelkää pahinta. Vähitellen hänestä alkaa tuntua, että Rogozin odottaa häntä, tulee häntä noutamaan. Hän ei kestä ajatusta sisätiloissa olosta, vaan lähtee ulos ihmisten joukkoon, Pietarin valoisaan kesäiltaan, sillä ilta on tullut.
 

Veljet keskenään

Siellä, väkijoukossa, hän tuntee nykäisyn hihassaan: Rogozin! On mentävä, ruhtinasta tarvitaan. On kuljettava erillään, omia aikojaan, ettei kukaan näe. Nastasja odottaa perillä. Rogozin puhuu koko ajan kuiskaten, ruhtinaan sydän tykyttää.

Rogozinin pimenevässä työhuoneessa, suljettujen verhojen takana on omituinen ja ahdistava tunnelma. Ruhtinas ei kestä enää, vaan kysyy huutaen Nastasjaa. Rogozin johdattaa hänet silkkiverhoin erotetun vuoteen luo, ja siellä vihdoin lepää Nastasja hujan hajan lojuvan hääkoreutensa keskellä pelottavan liikkumattomana. Kaikki on ohi: Rogozin on surmannut hänet veitsellä.

Myskin vapisee kauttaaltaan, mutta katkelmittain selviää, kuinka kaikki oikein kävi. Rogozinkin vaikuttaa mielisairaalta, hän puuhaa yhteistä petiä, jossa he voivat molemmat yhdessä maata Nastasjan vierellä. Hän on myös ryhtynyt varotoimenpiteisiin hajun varalta: kukaan ei saa tulla häiritsemään tätä outoa hääyötä. Pitäisikö ehkä peittää hänet kukkasin…ei sentään, luulen, että alkaisi säälittää!

Siinä he nyt sitten makaavat, ristiveljet, puhellen keskenään kauhistuttavista yksityiskohdista kuivan asiallisesti ja murehtien korttipakkaa. Rogozin on aivan järjiltään, ja taaskin ruhtinas ottaa hoivaavan ja rauhoittelevan roolin, mutta käy lopulta rajattoman murheen vallassa uudelleen pitkäkseen ymmärtämättä enää mistään mitään. Vain kyyneleet virtaavat ja sekoittuvat. Aamun tullen tulee ihmisiä, houreinen yö päättyy. Arvata saattaa, mihin diagnoosiin päädytään.
 

Ei mikään happy end

Epilogissa kootaan vielä kerran langat yhteen. Opettajanleski on vienyt tiedon Myskinin etsinnöistä Pavlovskiin ja lyöttäytyy yhteen Darja Aleksejevnan ja Lebedevien kanssa. Juuri he tulevat aamulla todistamaan murhenäytelmää yhdessä virkavallan kanssa. Rogozin todetaan sairaaksi, ja tervehdyttyään hänet tuomitaan rikoksestaan lieventäväin asianhaarain vallitessa viideksitoista vuodeksi pakkotyöhön Siperiaan! Sitä ennen hän kykenee kuitenkin vapauttamaan ruhtinas Myskinin kaikista syytöksistä murhan suhteen. Tämä on kuitenkin kaikkien kauhujen jälkeen vajonnut syvälle entiseen sairauteensa, ja Jevgeni Pavlovitsin ja Koljan yhteisponnistuksen tuloksena hänet passitetaan takaisin vanhaan parantolaansa Sveitsissä. Vanha kotimaa ei sittenkään näyttänyt hänelle ystävällisiä äidinkasvoja, vaan jotakin aivan muuta.

Kertomuksen muista henkilöistä suurin osa jatkaa elämäänsä melkein entiseen tapaan. Ippolit kuolee, ehkä hiukan ennen aikojaan tämän kamalan tapauksen järkyttämänä. Jevgeni Pavlovitskin muuttaa ulkomaille ja käy silloin tällöin ruhtinasta katsomassa, ja kirjoittaa myös raportteja tämän ei-niin-kovin-kehuttavasta tilasta Koljalle ja Veralle, jota kohtaan hänellä saattaa olla orastavia lämpimiä tunteita. Sitä kautta saamme myös tietoja myöskin matkustelevista Jepantsineista, jotka ihme kyllä ovat jopa käyneet ruhtinasta tapaamassa. Myskinin kurjaa jamaa kuvaa, ettei hän ole näitä äsken niin kovin tärkeitä ihmisiä edes tunnistanut.

Aglaja on yllättäen lyhyen tuttavuuden jälkeen kovin rakastunut puolalaiseen emigranttikreiviin ja avioitunut tämän kanssa vastoin vanhempiensa tahtoa. Myöhemmin on sitten osoittautunut, että mies on pelkkä huijari, mutta siihen mennessä Aglaja on jo sitoutunut puolalaisten asiaa ajavaan komiteaan ja kääntynyt jopa roomalaiskatoliseksi. Perheestä hän on täysin vieraantunut. Tyttö parka: ei mikään onnellinen visio hänen tulevaisuudestaan, vaikka mistäpä sitäkään tietää.

Viimeisen sanan saa Lizaveta Prokofjevna: pääsisipä kotiin Venäjälle syömään kunnollista leipää, pois täältä ”mielikuvittelevasta” Euroopasta. Loppusanat viittaavat kenties tuleviin: ”Saattepa itse nähdä, muistakaa minun sanani…” Aika yllättävä loppu, ei ensinkään sellainen, mitä kuvittelin vielä joitakin viikkoja sitten! Kauniisti kaikki kuitenkin kiertyi takaisin alkuasetelmiin, mutta haaveet ovat tylysti törmänneet todellisuuteen ja ehjin nahoin selvisivät vain pelimiehet ja –naiset.
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!