|
Tällä viikolla aletaan päästä loppupeleihin ja draaman lopulliset puitteet alkavat viimein hahmottua. Toki vielä riittää selviteltävää muutamaksi lukujaksoksi, mutta silti tuntuu kuin etenkin aiemmin mystisinä näyttäytyneet sankarittaret riisuisivat vihdoin naamionsa ja ruhtinas Myskinin kirkkaaseen kilpeenkin ilmestyisi muutama perin inhimillinen lommo. Jotenkin loppuratkaisun kehittely muistuttaa Agatha Christiestä. Hänelläkin on tapana tarinoidensa loppuhuipennuksissa heittää sikseen kaikkinainen juonenkuljetuksen kannalta tarpeellinen yliluonnollisuus ja eksotiikka ja palata ihmisluonnon ydinkysymyksiin.
Dagen efter
Ruhtinas herää myöhään raskain mielin ja kallella kypärin. Hänellä on aavistuksia: vaikka kohtaus oli lievä, se ei tiedä hyvää. Kovasti kaikki kuitenkin tuntuvat hänestä välittävän, Jepantsinit ovat jo kohteliaasti tiedustelleet hänen vointiaan ja pian alkaa varsinainen vierasvyöry.
Ensiksi ennättää uskollinen Vera, joka tuntee syvää myötätuntoa, mutta tietää hyvin asemansa. Ruhtinaan tunteellinen reaktio vain hämmentää tyttöä. Aivan toisella asenteella on liikkeellä isä-Lebedev, joka käy ainoastaan tsekkaamassa tilanteen ja ilmeisesti nauttimassa aamupäivähuikan. Kolja saapuu seuraavaksi. Koko merkillinen tapahtumavyyhti merkitsee tälle nuorelle pojalle odottamatta vastaan tullutta aikuisen vastuun tajuamista. Hänestä on yllättäen tullut perheen päämies ja äidin tuki, kun isä on kuolemaisillaan ja vanhemmat sisarukset vain vehkeilevät ja riitelevät. Kunnon poikahan Kolja on, vaikka vähän juoruiluun taipuvainen. Hän ihailee yhä ruhtinasta ja tarjoaa vilpittömän tuntuisesti palveluksiaan.
Sitten purjehtii paikalle koko Jepantsinien klaani kenraalittaren johdolla. Päiväkävelyn varjolla tuo kelpo mamma tuo koko joukon kohteliaisuusvierailulle osoittaakseen kaikesta huolimatta kunnioitettavaa solidaarisuutta sukulaiselle ja perhetuttavalle, vaikka tämä onkin kerta kaikkiaan osoittautunut toivottomaksi sulhaskandidaattina. Tarkoitus on hyvä, mutta rivien välistä kajastaa julma totuus. Aglaja on kalpea ja välttelevä, mutta ei kaihda katsekontaktia. Naiivisti ruhtinas kuvittelee, että kaikki voi vielä palautua ennalleen.
Outo viesti ja vielä oudompi selitys
Jepantsinien lähdettyä Vera palaa kertomaan, että Aglajan pikaisen porstua-ukaasin mukaan ruhtinaan on ehdottomasti pysyttävä kotona iltaan asti. Ruhtinas on ymmällään, mutta selityksen tuo yskivä Ippolit, jonka tauti näyttää taas kääntyneen pahemmaksi. Itse hän uskoo pian kuolevansa, mutta on tullut vielä hiukan härnäämään ruhtinasta ja riisumaan suomuksia tämän silmiltä. Tieto Aglajan salaisista treffeistä Ganjan kanssa ei yllätä ruhtinasta, mutta jymy-yllätys sen sijaan on tieto siitä, että Aglajan on määrä vierailla Nastasja Filippovnan luona. Ei voi olla totta, voihkaisee Myskin, mutta totta se on. Ulkonaliikkumiskiellon syy on siis se, että Aglajan kaltainen neito tarvitsee välttämättä saattajan moiselle ennenkuulumattomalle visiitille!
Ippolitin ja ruhtinaan suhde on minusta mielenkiintoinen. Molempien pää on suurten aatteiden temmellyskenttänä, kumpikin on varsin naiivi ja kokematon sosiaalisissa taidoissa, mutta ruhtinas on johdonmukaisen hyväntahtoinen siinä missä Ippolit on ilkeä ja katkera, vaikka onhan hänelläkin hellämieliset hetkensä. Kummankin lapsuus on ollut poikkeuksellinen, mutta ruhtinas on selvästikin ollut parempiosainen. Haluaako Dostojevski sanoa, että yhteiskuntaluokka määrää ihmisen kohtalon vai että kaikki on sattumasta kiinni? Ja kumpi loppujen lopuksi aiheuttaa enemmän vahinkoa? Kaiken lisäksi Ippolitkin paljastaa puolivahingossa kiintymyksensä Aglajaan, joten myös mustasukkaisuus voi selittää osan hänen käyttäytymisestään.
Aglaja ja Nastasja
Käy juuri niin kuin ruhtinas uumoilikin: Aglaja tulee häntä noutamaan. Kiertoteitä päädytään taloon, josta isäntäväki juuri poistuu, joten paikalla ovat vain ne, joita asia koskee: Aglaja ja Myskin sekä Nastasja ja Rogozin.
Kohtaus on äärimmäisen latautunut. Miehet seuraavat sivusta kun tumma ja vaalea kaunotar heittävät taisteluhaasteensa. Nyt on tosi kyseessä!
Varovaisen alkutunnustelun jälkeen pallo on Aglajalla. Katseet salamoivat ja ilmassa on uhkaa. Aglaja on ennalta valmistautunut ja hänen lähestymistapansa on aluksi älyllinen, mutta lopussa tunteet ottavat vallan: kuinka te uskallatte tulla meidän välejämme järjestelemään, ette te rakasta muuta kuin omaa häpeäänne, miksi ette toiminut kunniallisesti, miksi kiusaatte tuota miestä, jota rakastan! Nastasja vastaa silkalla alkuvoimaisella kissatappeluasenteella: aluksi vaimeasti, sitten sähisten. Totta kai hän loukkaantuu, kun kokemattomalla tyttösellä on otsaa arvostella hänen ratkaisujaan: mitä te tiedätte minun asemastani, sisäkkökin ymmärtäisi paremmin, te pelkäätte hänen valitsevan minut – ja niin hän valitseekin, jos minä vain käsken! Voin myös käskeä Rogozinin matkoihinsa, ja hänhän menee! Nastasja on huikaiseva raivossaan, ei ihme, että Myskin pitää häntä mielisairaana ja pelkää hänen kasvojaan.
Miekkosen oma tunne-elämä on aivan toisenlaatuista. Hän ei tunne intohimoa, vaan ainoastaan sääliä ja sielujen sympatiaa. Sitä paitsi miesparka haluaisi vain, että kaikilla olisi kivaa. Niinpä hän epäröi sekunnin verran liian kauan nähdessään Nastasjan kärsivät kasvot - ja saa tietenkin Aglajan juoksemaan pois täydellisen epätoivon vallassa. Kun hän sitten yrittää Aglajan perään, Nastasja tarrautuu kiinni ja pyörtyy valittaen:”Hänenkö jälkeensä?” No huh huh! Rogozinille alkaa riittää, hän poistuu. Ruhtinas jää hoitelemaan voitonriemuista Nastasjaa kuin pientä lasta. Ei ole helppoa kenelläkään, mutta kukahan heistä parhaiten ymmärtää missä mennään? Tämä tilanne nyt ainakin meni täysin överiksi, mutta ei se sinänsä epärealistista ole. Ihmiset tekevät vimmoissaan kaikenlaista, mitä saavat sitten myöhemmin katua ja selitellä.
|