Pienellä viiveellä ryhdyn jälleen raportoimaan ruhtinaan seikkailuja seuraelämässä. Viimeksi hän jäi petollisen rentoutuneena ystäviksi kuvittelemiensa korppikotkien seuraan, ja tässä lukujaksossa käy sitten tietenkin hullusti. Samalla paljastuu sivulauseissa ovelasti pudoteltuina moninaisia yksityiskohtia varsinkin menneistä, mutta hiukan ehkä tulevistakin tapahtumista.
Matalaa profiilia pitänyt ruhtinas tempautuu mukaan keskusteluun, kun aletaan puhua hänen lapsuutensa hyväntekijästä, Pavlitstsev-vainajasta, jonka perintö on aiheuttanut pönäkälle englantilaisten ihailijalle pelkkää mieliharmia. Käy ilmi, että tämä teennäisesti puhuva Ivan Petrovits on vieläpä Pavlitsevin sukulainen ja tuntee siten myös ruhtinas Myskinin myöhemmät kasvatustädit. Hän väittää muistavansa ruhtinaan hyvin, tuo julki hänen sairautensa ja kuvailee myös tälle tärkeitä ihmisiä yhtä piittaamattoman pintapuolisesti. Ruhtinas riemastuu ja liikuttuu yhtä kaikki, mutta katsoo tarpeelliseksi puolustaa vanhemman kasvatustädin ankaria kasvatusmenetelmiä, joita vieras kovin jyrkästi arvosteli - samalla kun sai omaa kilpeään näppärästi kiillotetuksi. Tässä touhussaan Myskin tietysti sitten sotkeutuu omiin sanoihinsa ja tulee astuneeksi arvon herran liikavarpaille samalla kun antaa itsestään seurueelle turhan huonon vaikutelman. Hän läähättää, kuten myöhemmin sanotaan.
Aina vain hullumpaaTästä tilanne sitten käy yhä päättömämmäksi. Nopeaan tahtiin Myskin rikkoo kaikenlaisia kirjoittamattomia lakeja muiden seuratessa tilannetta huvittuneina tai kauhistuneina, kukin tilanteensa mukaan. Julkisivu on kuitenkin säilytettävä, joten kokematon Myskin ei alkuunkaan tajua, mitä nauravien kasvojen taakse kätkeytyy. Uskonnosta ja politiikasta puhuminen ei välttämättä nykyäänkään sovi kaikkien mielestä iloiseen illanviettoon. Myskin syöksyy kuitenkin sumeilematta näiden vakavien aiheiden kimppuun, joista hänellä on hyvin kiivaita mielipiteitä. Kepeään keskusteluun tottumattomana hän ryhtyy suorastaan saarnaamaan ja teilaa katolisuuden ja sosialismin yksin tein. Hän esittää myös teoriansa venäläisten kiihkeästä äärimmäisen henkisyyden kaipauksesta ja ateismista uskontona. Toisten toppuuttelevista välihuomautuksista hän saa vain uutta vettä myllyynsä, ja joutuu vähitellen sellaisen vimman valtaan, että muut voivat vain ällistyneinä seurata tilanteen kehittymistä kohti loppuhuipennusta: kaunis kiinalainen lattiamaljakko, josta Aglaja oli jo etukäteen varoittanut, räsähtää säpäleiksi varomattoman huitaisun seurauksena.
Anteeksi, anteeksi!Ruhtinaan kohdalla aika seisahtuu hetkeksi. Hän pelkää saavansa uuden epileptisen kohtauksen ja kokee oudon onnenhetken, mutta selviää kuitenkin takaisin todellisuuteen. Hänen ihmeekseen seurapiirinaamiot ovat taas kasvoilla, tapahtunutta vähätellään asiaankuuluvasti, vain Aglaja katsoo häntä pelästynein mutta myötätuntoisin silmin. Toinnuttuaan ruhtinas pyytelee ensin vuolaasti anteeksi ja ryhtyy sitten kiittelemään muiden hyvää tahtoa. Innoissaan hän lipsuu taas liioittelun puolelle, vaikka hetken ajan tunnelma onkin varsin suopea häntä kohtaan. Aglajan ilme muuttuu taas surulliseksi, posket hehkuvat. Ja kohta on Myskin vauhdissa jälleen: kuin pieni lapsi hän tuo epähuomiossa julki kaikenlaisia epäedullisia asioita läsnäolevista. Nämä tietävät hyvin, että kritiikki osuu kohteeseensa paljon tarkemmin kuin katteettomat kehut, ja siksi avomieliseen ruhtinaaseen aletaan suhtautua ivallisesti ja viileästi. Ilmeisesti Myskin huomaa tämän, sillä hän alkaa epätoivoisesti vakuuttaa olevansa samaa maata heidän kanssaan, pelkäävänsä ihmisyyden puolesta synkkien aikojen kynnyksellä. Uusi kohtaus on nyt todellakin alkamassa, ja äkkiä ruhtinas suistuu huutaen matolle. Lizaveta Prokofjevna tajuaa ensimmäisenä mistä on kyse, mutta järkyttynyt Aglaga on jo ehtinyt toimia. Lähietäisyydeltä hän katsoo kauhistuneena mahdollista tulevaisuuttaan ”mustan hengen hurjan huudon” pudistaessa onnetonta sulhasmiestä.
LoppunäytösVieraat poistuvat talosta. Jälkipuheita seuraa. Lizaveta Prokofjevna päättää Bjelokonskajan tuomion kuultuaan, että sulho on ”mahdoton”. Aglajan sanoutuessa irti koko kihlaushankkeesta ja kiistäessä mitään koskaan luvanneensakaan mamma kuitenkin vimmastuu ja puolustaa ruhtinasta. Aglajalla on kuitenkin ihan omia suunnitelmia, hän vain hämää taas kerran.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Koskela Pirkko 20080405 (20080405) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster