|
Lukujaksossa käydään läpi inhimillisen tunneskaalan tummemman pään sävyjä toivottomuudesta sivullisuuden tuntojen kautta nöyryytykseen ja kauhunsekaiseen häpeään. Ippolit julistaa synkän yksinpuhelunsa loppuhuipennuksessa epätoivoisen siveysoppinsa pääkohdat lähes haltioituneena omista sanoistaan. Hän herättää vastakaikuja joissakin kuulijoissaan, mutta nämä pysyvät vaiti. Muut taas suhtautuvat näihin tunnustuksiin kuin mihin tahansa juoppojen mokellukseen, ja heidän maanläheiset kommenttinsa järkyttävät nuorta itsemurhakandidaattia.
Aurinko nousee jo, on siis toimittava: harhautettava häiritsijät, vakuutettava epäilijät ja lopetettava kurja elämä, jolla ei enää ole merkitystä. Ruhtinas Myskin saa kaiken kritiikin jälkeen kuulla viimeiset koruttomat jäähyväissanat, mutta kurja pistooli ei laukeakaan, koska nalli puuttuu! Surkeuksien surkeutta: Ippolit itkee, selittelee ja pyörtyy, irvileuat hohottavat, valtava spekulointi käynnistyy, - kaikki on sekaisin, varsinkin ruhtinasparan pää.
Voimallista tekstiäIppolit saa puhua suulla suuremmalla kuvaillessaan tuntojaan kuoleman kynnyksellä. Kuvauksen elämän kemuista, joissa hän kokee olevansa kuokkavieraana, voi tietenkin lukea syistä riippumattomamminkin syvän masennustilan kuvauksena. Tuntuu kuin Dostojevski itse olisi kadehtien tuijotellut sitä auringonsäteessä surisevaa pikku kärpästä, ja tunne on tuttu myös ruhtinas Myskinille. Ippolit sanoutuu jyrkästi irti kristillisistä moraalikäsityksistä, vaikka ei pystykään kuvittelemaan elämää ilman iankaikkisuutta ja Kaitselmusta. Hän ei suostu nöyrtymään, vaan haluaa itse määritellä omat reunaehtonsa: on oltava oikeus itse valita, miten käyttää viimeiset hetkensä maan päällä. Turha hänelle on tulla puhumaan puista ja sinisestä taivaasta. Ja kuitenkin hän itse palaa samaan aiheeseen, kaipaa sitä, minkä kieltää.
Totta vai ei?Kuulijoiden reaktiot kertovat paljon itse kunkin persoonallisuudesta. Lähiystävät huolestuvat henkilökohtaisella tasolla, isäntä on huolissaan talonsa maineesta ja mahdollisesta poliisin väliintulosta, vähemmän tärkeät ihmiset suhtautuvat tilanteeseen kuin kyseessä olisi kiinnostava näytelmä tai lehtijuttu. Yhden mielenkiinto saattaa jo suuntautua säähän tai omiin asioihin siinä missä toinen empaattisesti tunnistaa todellisen kärsimyksen ja pohtii ihmisenä olemisen peruskysymyksiä ja kolmas analysoi tilannetta ja sen kehittymistä kyynisesti. Väsymys, viini ja jännityskin vaikuttavat, onhan kaikilla takana valvottu yö. Kaikki eivät usko Ippolitin itsemurha-aikeiden todenperäisyyteen vielä sittenkään, kun pistooli on lauennut. Dostojevski jättää paljon tilaa lukijan omille ajatuksille ja tarjoaa useita tulkintavaihtoehtoja ja näkökulmia. Kaikesta huomaa, että hän tuntee ihmisluonnon vähintään yhtä hyvin kuin neiti Marple kuvitteellisessa pikku kylässään. Voi kuvitella, miten hän on kulkenut Pietarin kaduilla ja puistoissa silmät, korvat ja mieli avoimina. Minun näkökulmastani Ippolit on niin vilpitön kuin pystyy, ja hänen ikäisensä nuorukaisen ajattelu voi hyvinkin poukkoilla kuvatulla tavalla tukalassa tilanteessa. Varsinkin hänen epätoivonsa siinä vaiheessa, kun kaikki on mennyt pieleen, on todenmakuisesti kuvattu. Pidän silti täysin mahdollisena, että hän kuvittelee tilansa huonommaksi kuin se onkaan. Ganja tuntuu suhtautuvan Ippolitiin hyvin nuivasti, mitähän siinäkin lienee takana. Ehkä vain mustasukkaisuutta taas kerran, tuntuuhan Ippolitkin valinneen Aglaja Ivanovnan jonkinlaisen ihailunsa kohteeksi, kun haluaa tämän saavan kopion "selityksistään". Kenties hän silti vain pitää tyttöä riittävän luotettavana. Ajatus kuolemaantuomitusta, joka ottaa itselleen oikeuden tappaa, synnyttää tietenkin paljon mielleyhtymiä. Sellaista tapahtuu todellisuudessa, mutta varmaan vielä enemmän ihmisten kuvitelmissa. Kuinka lehdessä juuri lukikaan: kuolemaa pitää ajatella paljon silloin kun se on kaukana, sen vääjäämättömyyteen on totuteltava, mutta silloin kun se on lähellä, ajateltakoon elämää! Ehkä tämä ajatus saattaa kehkeytyä teoiksi helpommin juuri keskenkasvuisen mielessä, jos jokin menee vikaan? Ääri-ideologiat, sairaudet tai muuten vaikeat elämäntilanteet voivat sekoittaa pasmat pahan kerran, kuten on nähty.
Unessa onni ainoaLopussa Ippolit pääsee piinallisesta tilanteesta tajunnanmenetyksen kautta. Toiset valvovat hänen untaan. Myskin ei saa unta omassa sängyssään, vaan harhailee rauhattomana ulkona, kunnes nukahtaa juuri sille penkille, jonne oli sopinut aamutapaamisen Aglajan kanssa. Hän herää tytön nauruun nähtyään sekavaa unta Nastasjasta. Ruhtinas uskoo yhä hyvään ihmisessä, ainakin haluaisi uskoa.
|
||
PalautettaAsko Korpela: Nyt luen jo kolmatta aivan loistavaa...
|
||
Lähetä palautetta! |
Koskela Pirkko 20080120 (20080120) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster