|
Ehkäpä todellisen klassikon tunnistaa juuri siitä, että se tuntuu jatkuvasti tarjoavan yhtymäkohtia lukijan/katsojan/kuulijan omaan kokemuspiiriin ja ihan arkipäiväisiinkin asioihin. Silloin on samantekevää, miten erilaisia tavat tai puheenparsi ovat. Idiootti tarjoaa tällaisia ahaa-elämyksiä jatkuvasti ja seurustelee sujuvasti myös vertaistensa kanssa. Alkajaisiksi siteeraan toissailtana lukemaani La Bohèmen käsiohjelmaa: "Tuberkuloosi oli aikanaan juuri nuorten ihmisten sairaus. Sen alkuoireet olivat vähäiset, yskää, yleiskunnon heikkenemistä ja kuumeilua. Vähitellen tauti kuitenkin johti kuolemaan, sillä toimivia parannuskeinoja ei ollut…Niin kauan kuin taudin ei vielä tiedetty leviävän tartunnan kautta, sen katsottiin syntyvän olosuhteista…ne tekijät, jotka loivat edellytykset keuhkotaudille: köyhyys, kylmyys, huonot asunto-olot, ruoan puute ja huonot vaatteet. Oletettiin myös tietyn ihmisluonteen olevan erityisen taipuvainen tuberkuloosiin. Se nähtiin melankolisten, herkkien ja luovien ihmisten sairauten
a. Kuume ja sisäinen palo sekoittuivat sairauden myyttisessä kuvassa…Sitä pidettiin äärimmäisten vastakohtaisuuksien sairautena, liiallisen aktiivisuuden ja voimattoman raukeuden vuorotteluna…työkyvyttömyys tarjosi syyn vaipua joutilaisuuteen ja hylätä porvarilliset velvollisuudet. Sairas oli boheemitaiteilijan tavoin ulkopuolinen, terveellistä olinpaikkaa levottomasti etsivä ihminen…"
Ippolitin yksinpuhelu jatkuu
Ippolit on nyt saanut suunvuoron, eikä siitä luovu, vaikka yleisö osoittaisikin kyllästymisen merkkejä. Hän kertoo tautinsa kehittymisestä ja edelläkuvatun kaltaisista erilaisista vaiheista. Kaiken kieltäminen ja tarve jättää itsestään jokin positiivinen jälki maailmaan vuorottelevat. Samalla saamme hyvinkin yksityiskohtaista ajankuvaa viime vuosisadan alun Pietarista. Loukattuaan kyynisyydellään lapsensa menettänyttä naapuria Ippolit tervehtyy tilapäisesti ja on valmis auttamaan ventovierastakin. Hän toimii holtittoman tuntuisesti, kuin jotakin tehdäkseen ja koska hänellä on vaikutusmahdollisuus. Todellinen empaattisuus puuttuu, vaikka kiitolliset lähimmäiset eivät sitä välttämättä huomaakaan. Hänen havaintokykynsä on suorastaan yliherkkä: Dostojevski kuvaa pienenpieniä yksityiskohtia hämmästyttävän taidokkaasti. Ippolit käyttää suhteita, ja vanhan luokkatoverinsa avulla hän pystyy muuttamaan vehkeilyjen uhriksi joutuneen lääkärin kohtalon.
Samalla pohditaan pitkään pienten hyvien tekojen merkitystä ja seurausvaikutuksia. Kukapa niistä todellakaan pystyy lukua pitämään!
Kertomus vanhasta kenraalista, joka ottaa asiakseen tervehtiä ja rohkaista Siperiaan tuomittuja tuo mieleeni koulumme 25 vuotta jatkuneen kummioppilastoiminnan. Kaikenlaisia kommelluksia, väärinkäytöksiä ja vastoinkäymisiä on vuosien varrella ollut, mutta silti vuosittain 2 kenialaista suurperheen tyttölasta on saanut mahdollisuuden peruskoulutukseen ja sadat yltäkylläisyydessä elävät turkulaislapset ovat edes hetken joutuneet miettimään globaaleja ongelmia. Kyllä se minusta on kannattanut: suuretkin virrat alkavat yhä pienistä latvapuroista…
Siemen itää
Luokkatoverin satunnainen huomautus saa kuolemankaipuun heräämään Ippolitin mielessä. Ymmärrettävästi ajatus sekä kiehtoo että kauhistuttaa nuorta potilasta, joka on hyvinkin tietoinen tilastaan. Lukija ihmettelee silti välin, onko kukaan oikea lääkäri missään vaiheessa tutkinut Ippolitia: eikö ainakin viimeisimmän ennusteen antanut joku paikalle osunut ylioppilas? Rogozin hakeutuu Ippolitin puheille saadakseen jotain hämäriä tietoja ruhtinaasta - ja heti seuraavana päivänä Ippolit käy vastavierailulla talossa, jota kuvailtiin meille tarkasti jo aiemmin. Hän pysähtyy saman taulun äärelle, joka aikanaan askarrutti myös ruhtinas Myskiniä. Kuoleman kaunistelematon kuvaus saa hänen tilansa huononemaan ja toivottomuus saa taas vallan. Seuraa kuumehoureisia öitä ja painajaisia, joihin palataan uudelleen, Myös Rogozinin tai hänen haamunsa öistä vierailua kuvataan toistamiseen, entistä yksityiskohtaisemmin. Kaikki tämä kypsyttää Ippolitin vakaumusta siitä, että ei ole mielekästä jäädä elämään, joka esiintyy noin omit
uisissa ja loukkaavissa muodoissa. Päätös ei synny järkeillen vaan intuitiivisesti, inhon kautta. - Ilmeisesti kaikki tämä on tapahtunut sen paussin aikana, josta meille on annettu tietoja varsin kitsaasti. Oliko ruhtinas silloin Nastasjan seurassa ja synkisteleekö Rogozin mustasukkaisuuttaan? Ippolit tuntuu viittaavan tähän suuntaan.
Ippolit on niin kovin nuori. Hän sanoo itse sairauden muuttaneen ajan kulun omalla kohdallaan, ja niin varmasti onkin käynyt ikätovereihin verrattuna, mutta sittenkin hän on vain 18-vuotias. Nuori näkee umpikujan siinä, missä aikuisella on vielä monta ratkaisua tarjolla. Kuolemansairauteen sopeutuminen on kuitenkin kova paikka kenelle hyvänsä, tuon ikäiselle varsinkin. Kuinkahan tässä oikein käy? Vieläkään ei tule valmista.
|