Yhteinen EurooppaTapahtumat alkavat 1800-luvun loppupuolella liikuvassa junassa, mikä ei varmaankaan ole sattumaa. Eletään muutoksen ja kuohunnan aikakautta, uusi aika on tulollaan. Osa Venäjän sivistyneistöstä on luontevassa yhteydessä läntiseen Eurooppaan, jopa siinä määrin, että juuret saattavat hiukan irtautua maasta. Vaikutteita on kulkeutunut myös kotikulmille, Pietarissa seuraelämän kuviot eivät varmaan juurikaan poikkea Pariisin tai Lontoon aateliston ja varakkaan porvariston vastaavista. Eletään tsaarinaikaa, mutta tyytymättömien ääni alkaa jo kuulua siellä täällä. Vanhat hierarkiat eivät ehkä olekaan ikuisia, nuoriso on valmis kyseenalaistamaan vallitsevat arvot, mutta myös rahan, vallan ja muun oman edun tavoittelijat ovat alati valppaina. Työn orjat eivät kuitenkaan vielä ole oikein saaneet ääntänsä kuuluville. Dostojevski tuntuu liikkuvan samanaikaisesti monilla tasoilla, mutta viime kädessä hän pohtii ihmisyyttä ja sen mysteereitä jotenkin perin venäläiseen tapaan. Kristillinen symboliikka on kuvioissa vahvasti mukana, ajan ilmiöistä taas ainakin naisasia ja nihilismi.
Muuttuuko ihminen?Dostojevskin henkilögalleriaa voi vain ihailla! Henkilöt ovat epäuskottavuuteen saakka teatraalisia, tunteet kuohuvat ja silmät tuijottavat oudon palavina, mutta silti tuntuu kuin vastaavia tyyppejä voisi kohdata missä tahansa ruuhkabussissa tänäkin päivänä, niin inhimillisiä he kuitenkin ovat. Ajattelen nyt vaikka besserwisser-Lebedeviä, matalaa profiilia pitävää kenraali Jepantsinia tai Ganjaa, joka ei oikein tiedä mihin päin kumartaisi, ettei tulisi pyllistäneeksi toiseen suuntaan. Hämmentävimpiä ovat tietenkin päähenkilöt, ylen hyvä ja kirkasotsainen ruhtinas Myskin ja ylen paha ja demoninen Rogovits - varsinkin. kun edellinen tahtomattaan tulee aiheuttaneeksi niin paljon sekasortoa ja jälkimmäinen kaikesta huolimatta vaikuttaa pohjimmiltaan puhdassydämiseltä. Sama kertautuu romaanin naisissa: kenraalittaren kaltaisia tätejä olemme varmaan kaikki tunteneet, Nastasja Filippovnan ja Aglaja Ivanovnan luonteet ovat monikerroksisempia ja avautuvat hitaammin. Jostain mieleen putkahtavat Leinon Aurinkolaulun säkeet: "Paha ei ole kenkään ihminen/vaan toinen on heikompi toista. On hyvää rinnassa jokaisen/vaikk' aina ei esille loista…" Ruhtinas Myskinin suuri avu tuntuu olevan, että hän saa kohtaamistaan ihmisistä juuri tuon hyvän esiin kaikkien arjen roolien alta. Kokonaan toinen juttu on se, mitä tämän jälkeen tapahtuu - moinen paljastuminen saattaa aiheuttaa paljon tuhoa siinä vaiheessa, kun tätä arkaa kohtaa aletaan vimmaisesti uudestaan peitellä piiloon. Järjen valo ei ole tärkein ihmisten toimia ohjaava tekijä, elämän käänteisiin vaikuttavat myös monet paljon alkukantaisemmat ja hämärämmät voimat. Ihmissuhteet ovat kuin korttipeliä: pakasta nousevat uudet kortit saattavat luoda hetkessä uuden tilanteen - ja välillä sekoitetaan koko pakka.
Seurapiirit ja luonnonlapsiRuhtinas Myskin saapuu seurapiireihin lapsen kaltaisena ja törmää hyvin nopeasti asioihin, joita ei vain tehdä. Ei veljeillä tuntemattomien tai palvelijoiden kanssa, ei puhuta suoraan ja vilpittömästi, ei poiketa kylään kutsumatta jne. On pysyttävä ruodussa, käyttäydyttävä asemansa mukaisesti, seurusteltava oikeiden ihmisten kanssa. Dostojevski kirjoittaa kuin ikuinen sivullinen, kaipa häntä on kutsuttukin venäläiseksi eksistentialistiksi. Myskinissä on kenties joitakin kirjailijan omaan elämään viittaavia piirteitä, mutta kyllä kai hän kuitenkin on kirjan henkilöistä fiktiivisin. Leo Nikolajevits pitää oman kuvitteellisen kurssinsa ja tulee siten paljastaneeksi monien sovinnaistapojen naurettavuuteen asti menevän onttouden ja jäykkyyden. Hyvyys ei ole trendikästä, ja siksi hän myös toistuvasti joutuu toisten hampaisiin, kateuden, pilkan ja hyväksikäytön kohteeksi. Toistuvasti hän kuitenkin myös selviytyy näistä kokemuksista kuin ihmeen kautta, vieläpä omilla ehdoillaan. Aika ajoin elämä käy kuitenkin ylivoimaiseksi, tauti ottaa vallan. Epileptisen kohtauksen lähestyminen kuvataan kärsimyksenä, johon kuitenkin sisältyy myös valaistumisen kaltainen kokemus, korkeamman tietoisuuden hetki. Myskinin tapauksessa kohtauksen käynnistävät rankat kokemukset, Nastasja Filippovnaan tutustuminen ja Rogozinin häilyminen ystävän, kilpakosijan ja murhaajan roolien välillä. Lupaavasti edistynyt toipuminenkin on katketa kesken Pavlitsevin pojan ilmestyessä Lebedevin huvilalle ystävineen. Totuus kääritään äkkiä valheen vaatteisiin, ja ihmisenä olemisen perusteiden pohdintaan sekoittuu paljon aatehistoriaa ja ajankuvaa. Ruhtinaan mustamaalaus lehden palstoilla osoittautuu hämmästyttävän samantapaiseksi kuin monet vastaavat tarinat nyky-Suomen iltapäivälehdissä, yleisön reaktiot samaten.
Vihaiset nuoret miehetKaikkein eniten minua kuitenkin on viime päivinä mietityttänyt nuoren Ippolitin kuvaus. Tuo sairas, vallitseviin oloihin syvästi pettynyt ja turhautunut nuori mies on menettänyt uskonsa jumaliin, yhteiskuntaan , totuuteen, puhumalla vaikuttamisen mahdollisuuksiin…niin, jokseenkin kaikkeen, paitsi ehkä puihin ja lapsiin. Kaikkein eniten hän kuitenkin vihaa ja häpeää itseään ja omia kyyneleitään, ja myös ruhtinasta, joka yrittää tehdä hyviä tekoja yksilötasolla kaikesta huolimatta. Kestämätöntä siirappia! Ippolit on nimittäin myös oppinut ja pelottavan älykäs, hän on saanut mukaansa muitakin vihaisia nuoria, mutta loppupeleissä heistä ei kuitenkaan ole tukea. Eniten häneen pystyy vaikuttamaan kenraalitar, joka vimmastuksissaan toimii kuin äiti: puuskahtaa, että nyt riitti, mutta osaa myös hoitaa ja lohduttaa, vaikka ei edes tajua missä mennään. Pelottavan ajankohtaista! Joku tv:ssä haastatelluista asiantuntijoista totesi itsestäänselvyytenä, että viha syntyy pettymyksestä. Jokainen lapsi syntyy puiden ja puhtaiden vesien maailmaan luottaen siihen, että kaikki on hyvin. Jokainen hakee kontaktia syntymästään saakka, katsein, hymyin, kosketuksin ja myöhemmin myös sanoin. Pettymyksiäkin tulee kaikille ennemmin tai myöhemmin, mutta miksi toiset silti kykenevät saavuttamaan perusluottamuksen elämään ja ihmisiin, kun joillakin patoutuva raivo hautuu vähitellen vihaksi ja vääristää mielen? Dostojevski tutkii teoksissaan asioita, joita kaikki olemme viime päivinä joutuneet pohtimaan. Helppoja vastauksia ei ole.
|
||
PalautettaPekka Pihlanto: Ippoliteja nykyisinkin
|
||
Lähetä palautetta! |
Koskela Pirkko 20071113 (20071113) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster