PreludiDostojevskia on luettu toistasataa vuotta. Ummikkona päätin katsoa, löytyykö netistä jotain aiheeseen liittyvää, josta saisi jonkun vinkin.Igor Jevlampjev kirjoittaa 1995 Filosofisessa Aikakauslehdessä venäläisestä eksistentialismista mm. seuraavaa (nyt seuraa pitkähkö sitaattikooste): " Venäläisen filosofian aito omaperäisyys kehkeytyi vähän ennen 1800-luvun puoliväliä, jolloin lopullisesti muotoutuivat sen pääongelmat eli inhimillisen olemassaolon olemus, uskon ja järjen suhde ihmisessä, historian merkitys ja päämäärä. 1820-luvulta lähtien historian merkityksen ja päämäärän ongelmaan liittyi kysymys Venäjän historiallisesta tulevaisuudesta ja sen erityisestä tarkoituksesta maailmanhistoriassa. ... Ennen kaikkea venäläinen filosofia hylkäsi kuvitelman maailman ja historian rationaalisuudesta ja rationaalisen ensisijaisuudesta ihmisessä. ... Slavofiilit pitivät välttämättömänä aidon, sisäisen ihmisen ykseyden ja konkreettisuuden saavuttamista ihmisen kaikkien kykyjen (järki, tunne, tahto, intuitio) yhdistämistä saman konkreettisimman kyvyn, uskon kontrolliin. Samoin yksilössä korostettiin irrationaalisen tekijän ylivaltaa, ei kuitenkaan järjen vastakohtana, vaan se käsitettiin ylemmäksi, rationalismin ylittäväksi tekijäksi. ... Näitä ideoita kehittelivät edelleen mm. Dostojevski, Tolstoi ja Solovjev. Dostojevskin pääteema on inhimillisen olemassaolon irrationaalisuus. Hänen vakaumuksensa mukaan ihmisessä ei ole tärkeintä kylmä ajattelu, rationaalinen tiedostaminen ja abstrakti usko korkeimmaksi Järjeksi ymmärrettyyn Jumalaan. Pääasia on välittömästi koettu elämä, tunteet, emootiot, ihmisen kärsimykset ja usko Jumalaan, joka elää ja kärsii kuten ihminenkin. ... Pitäessään inhimillistä olemassaoloa pohjimmiltaan irrationaalisena, Dostojevski ei voi hyväksyä traditionaalista käsitystä Jumalasta ja hänen yhteydestään ihmiseen. ... Dostojevskilla usko Jumalaan ei alistu rationaalisen ajattelun valtaan vaan on irrationaalista ja siksi ikuisesti ongelmallista. Inhimillisen olemassaolon merkitys, suhteemme Jumalaan ja se, onko Hän meitä varten, ylittää koko kysymyksen. Ihminen on tuomittu ikuisesti etsimään Jumalaa eikä hän silti löydä tätä, mutta nimenomaan etsintä itsessään antaa ihmisen olemassaololle merkityksen, vain tässä etsinnässä ihminen löytää itsensä. ..." Wikipedia puolestaan tietää seuraavaa: " Eksistentialismi on mannermaisen filosofian ja kirjallisuuden suuntaus, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. ... Monilla kirjailijoilla, joita ei yleensä pidetä filosofeina, on ollut myös paljon vaikutusta eksistentialismin syntyyn ja kehitykseen. Heihin kuuluvat ennen kaikkea tsekkiläinen Franz Kafka ja venäläinen Fjodor Dostojevski. Kafka kuvasi usein surrealistisia ja vieraantuneita hahmoja, jotka pyristelevät toivottomuutta ja absurdiutta vastaan, tunnetuimpana teoksissaan Muodonmuutos (1915) ja Oikeusjuttu (1925). Dostojevskin Kellariloukon (1864) proosaosaa on sanottu "ensimmäiseksi eksistentialistiseksi romaaniksi". Se kertoo miehestä, joka ei onnistu sopeutumaan yhteiskuntaan ja on tyytymätön itselleen luomiinsa identiteetteihin. Monet Dostojevskin romaanit, kuten Rikos ja rangaistus (1866), sisältävät eksistentialismille keskeisiä teemoja, mutta kieltävät samalla eksistentialismin väitteet, kuten Nietzschen ajatukset yli-ihmisestä. Rikoksessa ja rangaistuksessa päähenkilö Raskolnikov kehittyy poispäin eksistentialistisista ajatuksista ja uskomuksista kohti perinteisempiä kristillisiä näkemyksiä." Arto Virtanen kommentoi 2006 Parnasson nettisivuilla Yleisradion Teema-kanavalla esitetyn 10-osaisen "Idiootti"-sarjan alkua seuraavasti: " Juuri pari minuuttia sitten päättyi Dostojevskin Idiootin toinen osa Teemalta: uskomatonta, vaativaa ja piinaavaa psykologista draamaa. Venäläinen luonne on kuin täysin sekaisin mennyt villalankakerä, eikä sitä kyllä kukaan, ei edes Tsehov ja Gogol, kuvaa niin hyvin kuin Dostojevski: tässä asiassa taidan olla eri mieltä Bo Carpelanin ja Thomas Mannin kanssa. Sitä paitsi tämänpäiväisessä jaksossa korostui se, että Dostojevskin Idiootti on täyttä Kafkaa: ainoa ero on se, että ruhtinas Myskin ei muutu valtavaksi syöpäläiseksi." Matti Linnavuori on lukenut sekä Dostojevskia että Kafkaa ja on sitä mieltä, että "sekä Dostojevskilla että Kafkalla on kaupungissa aina sumua ja huoneissa aina hämärää. Kun kertomus uhkaa juuttua, Dostojevski avaa oven ja viskaa sisään raikkaan henkilön hämmentämään tilannetta. Kafka on ummehtuneempi, hänellä uusi henkilö paljastuu huoneen pimeästä nurkasta." Nimimerkki whamalai alias Wilhelmiina Hämäläinen (tietojenkäsittelytieteen tutkija ja luennoitsija Joensuun yliopistossa) huipentaa dostojevskikokemuksensa seuraavasti: " Kaikki alkoi vaarattoman näköisestä kirjasta nimeltä "Rikos ja rangaistus", joka sattumalta osui käteeni kirjahyllyssä. Aluksi heittäydyin kirjaan kuten mihintahansa Agatha Christieen tai Bronten sisarusten klassikoihin, mutta varsin pian tajusin, ettei kirja ollut mikätahansa dekkari tai klassikko. Se oli jotain aivan uutta ja erilaista, se vaati ja antoi aivan muuta kuin mikään ennen lukemani - ja se sai minut intohimoisesti ahnehtimaan lisää Dostojevskia ja venäläistä kirjallisuutta. Se sai minut opiskelemaan venäjän kieltä ja vaeltamaan Dostojevskin jalanjäljissä Pietariin. Sen tähden yhä kannan Dostojevskin kuvaa lompakossani." Näiden sitaattien saattelemana käyn käsiksi opukseen, jonka maailma on minulle täysin outo. Alkuperäinen tarkoitukseni oli tukeutua V(iktor) K(ustaa) Trastin käännökseen, joka näki päivänvalon joskus 1920-luvulla. Pietarissa syntynyt ja siellä koulun käynyt Trast erikoistui aikanaan venäjänkieliseen kirjallisuuteen ja urakoi melkoisen määrän suomennoksia, joita myöhemmät kääntäjät, mm. Juhani Konkka ovat hyödyntäneet enemmän tai vähemmän kriittisesti. Muutamaa käännöskukkasta ihmeteltyäni olen päättänyt katsastaa sumeimmat kohdat Penguin Classicsin julkaisemasta englanninkielisestä versiosta, jonka on ilmeisen tarkasti ja ymmärtäen kääntänyt David McDuff. Hänen versionsa, jossa myös valaistaan länsimaiselle lukijalle outoja Dostojevskin aikaisia käsitteitä, on julkaistu 2004, eli kyse on tuoreesta tavarasta. Edellisestä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että käytän todennäköisesti enemmän aikaa lukemiseen kuin muu joukkue, mutta tulen perässä, enkä luovuta. Mahdollisesti tavoitan taas etujoukon aikani pähkäiltyäni. Luotan D:n hypnoottiseen vetovoimaan. Tällä mielellä käyn käsiksi Idioottiin....
Irrationaaliset vastakohdat vastakkainKaksi miestä istuu kasvot vastakkain Pietariin kulkevassa junassa. Dostojevski on mukana matkassa katossa istuvana kärpäsenä ja tekee koko ajan tarkkoja muistiinpanoja.Leo Nikolajevits Myskin on 26 - 27 vuotias, keskikokoista pidempi, vaaleaverinen, tuuheatukkainen. Hänen poskensa ovat kuopalla, valkoinen parta on ohut terävä, silmät siniset suuret ja läpitunkevat, katseessa on jotain raskasta ja omituista, mikä paljastaa hänet kaatumatautiseksi. Miehen kasvot ovat kuitenkin miellyttävät vaikkakin laihat, kuivat, värittömät ja vilusta siniset. Hän on pukeutunut väljään paksuun hihattomaan huppukauluksella varustettuun viittaan, joka on tavallinen esim. Sveitsissä ja Pohjois-Italiassa, mutta ei ole tarkoitettu kylmille pohjoisille leveysasteille. Miehellä on mukanaan pieni silkkikankainen nyytti, jossa on ilmeisesti koko hänen omaisuutensa. - Dostojevski on saattanut sisällyttää Myskinin persoonaan jotain itsestään. Ehkä Myskin tulee jossakin vaiheessa saamaan epileptisiä kohtauksia ja synnyttää lähimmäisissä taikauskoista pelkoa ja kunnioitusta. Muistammehan, että Dostojevski oli itse epileptikko. Parfen Semejonyts Rogozin on n. 27 vuotias, vankkarakenteinen, pienenläntä. Hänellä on mustat kiharat hiukset, pienet harmaat, mutta tuliset silmät, leveä litteä nenä, ulkonevat poskipäät, ohuet huulet, jotka vetäytyivät tavan takaa jonkinmoiseen julkeaan, pilkalliseen, jopa ilkeään hymyyn, sekä korkea otsa, joka kaunistaa kasvojen alaosan epäjalot muodot. Kasvot ovat kalmankalpeat ja saavat miehen näyttämään nääntyneeltä, mutta antavat samalla niille jäytävän intohimon leiman. Mies on pukeutunut lämpöisiin vaatteisiin ja avaraan mustalla kankaalla päällystettyyn karitsannahkaiseen puoliturkkiin. - Rogozin vaikuttaa tyypilliseltä kyyniseltä pietarilaiselta, josta ei oikein tiedä, onko kyseessä lintu vai kala. Vaikka mitään ei ole vielä tapahtunut, ounastelen tässä vaiheessa samankaltaista vastakkainasettelua, jonka Matteus on kuvannut Uuden testamentin luvussa 4. Siinähän Jeesus kohtaa Kiusaajan erämaassa ja onnistuu lopuksi hätistämään tämän tiehensä. Vilkaisu kirjan loppuun kuitenkin paljastaa, että Dostojevskin opuksessa kiusaajaksi käsittämäni henkilö takertuu uhriinsa katkeraan loppuun saakka ja tuskin lupaa missään vaiheessa tälle taivasten valtakuntaa - mahdollisesti mammonaa hyvinkin. Syynä tähän tragediaan on tietenkin nainen! Uhri paljastuu kaiken kukkuraksi lampaaksi, joka ei yritäkään puolustautua tai ryhtyä edes uhattuna vastahyökkäykseen. Kiusaaja puolestaan on itse joutunut kokemaan elämässään kaikenlaista - tulemme tämän tietämään tarinan edetessä - ja on myös eräänlainen törkimyksen ja reppanan välimuoto, joten jättäkäämme hyvästit raamatulliselle tulkinnalle näiden kahden henkilön välisestä suhteesta. Kysymys on jostain muusta. Varmalta näyttää, että kahden hyvin erilaisen sielun tiet ovat yhtymässä halusivat he sitä tai ei. Junakeskustelun aloittaa vahingoniloisenoloinen Rogozin ja kysyy, että
onko matkatoverilla vilu, mihin toinen vastaa vilpittömästi,
että kyllä on, ja ryhtyy sitten kertomaan elämäntarinaansa
kiusaajansa tunkeilevaisten kysymysten, ivallisten kommenttien ja pilkallisen
naurun säestämänä niistä kuitenkaan mitenkään
häiriintymättä. Paljastuu, että häntä on
hoidettu kaksi vuotta Sveitsissä ilman että parantumista olisi
tapahtunut. Hänen lääkärinsä ja hyväntekijänsä
kuoli, ja hänen oli palattava takaisin kotimaahansa, vaikkei tarkasta
osoitteesta ollut varmuutta, sillä hänen kaukainen sukulaisensa,
kenraali Jepantzinin puoliso, ruhtinaallista sukua Myskin, ei ole vastannut
hänen kirjeeseensä.
Kaikkitietävyys heitetään kehiinKeskusteluun sekaantuu hanakasti nelikymppinen vankkarakenteinen punanenäinen, näppylänaamainen matkustaja, joka osoittautuu kaikkitietäväksi pikkuvirkamieheksi ja jolla on huonosti istuva puku säädylleen kuuluvaan tyyliin. Dostojevski puuttuu kertojana tässä vaiheessa peliin ja antaa ymmärtää, mihin kastiin hänen virkamiehensä kuuluu. Hän mainitsee tavanneensa oppineita, kirjailijoita, runoilijoita ja valtiollisia toimihenkilöitä, joiden huomattavin ansio on se, että he ovat tietävinään merkittävistä henkilöistä kaiken.Keskustelun kuluessa matkalaisten henkilöllisyydet paljastuvat. Erityistä ihmetystä ja epäluuloa herättää Myskinin ilmoitus ruhtinaallisesta syntyperästään, sillä hänen vaatimaton ulkoasunsa ja ilmeinen varattomuutensa ei mitenkään ilmennä ruhtinaallisuutta, minkä hän auliisti itsekin myöntää. Kaikkitietävä virkamies, etunimetön Lebedev, ei ole kuullut tällaisesta henkilöstä, vaikka suku on hänelle tuttu. Hänen kunnioituksensa ruhtinaaksi paljastunutta henkilöä kohtaan ei juurikaan lisäänny. Lebedevin ääni muuttuu kuitenkin kellossa ja hän alkaa suorastaan madella ruhtinaan kiusaajan edessä, kun hän tajuaa, että Rogozin on juuri se hänen entuudestaan tietämä, mutta ei henkilökohtaisesti tuntema Rogozin, joka on äskettäin perinyt miljoonaomaisuuden. Lebedev kutistuu kaikkitietäjästä säälittäväksi surkimukseksi ja alkaa kirjaimellisesti ryömiä Rogozinin jalkojen juuressa. Mutta mikään ei ole tässä tarinassa sitä, miltä
näyttää, ja kafkamainen pikkuvirkamies muuttuu takaisin
kaikkitietäjäksi ja kuvaa sopivalla ironialla höystäen
Rogozinin lähipiiriä, sillä hän on virkansa puolesta
joutunut sen kanssa tekemisiin. Keskipisteessä kukoistaa eräänlainen
kuningatarmehiläinen, kaupungin kaunein nainen, Nastasja Filippovna
Baraskova, joka seurustelee viisikymppisen upporikkaan Afanasi Ivanovitz
Totskin kanssa, jolla on vuorostaan liike- ym suhteita kenraali Jepantzinin,
ruhtinaan kaukaisen sukulaisen aviopuolison kanssa. Myös muuan Aleksaska
Lihatsev on kiinnostunut Nastasja Filippovnasta, mutta ei taida onnistua
varakkaamman kilpailijansa rinnalla, koska istuu parhaillaan velkavankeudessa
elettyään yli varojensa.
Rakastunut RogozinYllättyneen Rogozinin on pakko myöntää Lebedevin tiedot oikeiksi ja samalla hän paljastaa myös kuuluvansa kaupungin kauneimman naisen ihailijoihin. Hän kertoo tragikoomisen tarinan yrityksestään tehdä vaikutus Nastasja Filippovnaan. Nähtyään eräänä päivänä kaunottaren astuvan vaunuihinsa Nevskillä, Rogozin oli salamannopeasti rakastunut naiseen. Päästäkseen Nastasja Filippovnan suosioon, hän päätti järjettömän tunnekuohun vallassa lahjoittaa tälle kalliit korvarenkaat ja maksoi ne isältään kähveltämillä rahoilla. Siitähän ei tietenkään mitään hyvää seurannut. Nastasja Filippovna tuskin noteerasi ujoa, vaatimatonta ja epävarmaa Rogozinia, jonka puhemiehenä korvarenkaiden luovutustilaisuudessa toimi keikarimainen Zaljozev. Puhemies arvioi jälkeenpäin ivallisena, ettei Rogozinilla tule olemaan mitään mahdollisuuksia päästä kaunottaren suosioon.Kun Rogozinin väkivaltaiseksi tiedetty isä, Semejon Parfenyts sai kuulla tapauksesta, hän sulki poikansa kotiarestiin, antoi tälle kunnon selkäsaunan ja painui saman tien Nastasja Filippovnan luo ja polvillaan kerjäten sai tämän luovuttamaan korvakorut itselleen. Tässä vaiheessa kaunotar viimeistään tajusi, kuka oli hänen uusi epätoivoinen ihailijansa. Välttääkseen isänsä pitemmälle menevät rankaisutoimenpiteet masentunut Rogozin oli paennut tätinsä suojaan Pihkovaan, juopotteli ja poti siellä aikansa ja palasi nyt - vaaran mentyä ohi - takaisin Pietariin itsevarmuutta ja ilmeisesti kostonhimoa uhkuen. Junamatka päättyy viimein. Rogozin on sitä ennen ilmoittanut mielistyneensä ruhtinaaseen ja kutsuu hänet illaksi luokseen luvaten auttaa häntä taloudellisesti ja pukea hänet asianmukaisesti. Rogozin varmistaa kuitenkin etukäteen, että ruhtinas on vaaraton "pyhä hullu" (????????), jota Jumala rakastaa ja joka ei tule kilpailemaan naisista hänen kanssaan. Asemalla on Rogozinia vastassa sateisessa ja kosteassa säässä
- tyypillinen Pietarin säätila muuten - meluisa joukkio, joka
ovat jostain saanut tietää hänen saapumisestaan. Lebedev
seuraa Rogozinia kuin koira, mutta Myskin lähtee etsimään
kenraali Jepantzinin taloa, jossa asuu hänen sukulaisensa ruhtinatar
omaa sukua Myskin.
Kenraali ja hänen perheensä56-vuotiaalla kenraali Jepantzilla on vahvat mustat hampaat ja vankka ruumiinrakenne. Hän polveutuu sotamiehestä eikä ollut sanottavasti ammentanut sivistystä. Mainitaan silti älykkääksi, viisaaksi ja ovelaksi, mitkä ominaisuudet ovat varmaankin avittaneet elämän tärkeissä valintatilanteissa. Omistaa suuren asuintalon, josta 5/6 on annettu vuokralle, lisäksi toisen ison talon Sadovajalla, maatilan ja tehtaan Pietarin kihlakunnassa sekä osuuksia vakavaraisissa yhtiöissä. Hänellä on merkittäviä tuttavuussuhteita. Tietää paikkansa ja toimii mieluummin kulisseissa toisten aatteita ja aloitteita toteuttaen. Hänellä on nähtävästi ollut onnea myös korttipelissä ja hänen sekalaiseen seuraansa kuuluu "pomomiehiä". Aloittaa päivänsä huolestuneen oloisena virassa ollessaan, mutta lopettaa sen iloisena illalla korttipöydässä. Hänellä on kukoistava perhe, kolme kaunista täysikasvuista naimatonta sivistynyttä ja älykästä tytärtä, Alexandra, Adelaida ja Aglaja, joka on nuorin. Kunnioittaa ja pelkää vaimoaan niin, että jopa rakastaakin tätä silloin tällöin. Kenraalitar on ylpeä itsestään ja siitä, että kuuluu vanhaan Myskinien sukuun. Tällä seikalla on luultavasti ollut ratkaiseva merkitys aviomiehen urakehitykselle.Ruhtinas hivuttautuu taloonMyskinin saapuu kenraalin taloon ennen puoltapäivää ja toimii kuten kokenut, vaikkakin hieman nukkavierun ja epämääräisen näköinen kauppamatkustaja - tai nykyisin sanottaisi: pölynimurikauppias. Selittelee kärsivällisesti asiaansa oven avanneelle epäluuloiselle livreepukuiselle lakeijalle kunnes saa tämän kiinnostuksen heräämään tuotteeseensa, joka on Myskin itse. Portin avaa taikasana ruhtinas. Pääsee peremmälle, mutta joutuu vuorostaan kenraalin erityisen kabinettipalvelijan puhutteluun ja saa aloittaa litaniansa alusta, mutta hivuttautuu samalla määrätietoisesti lähemmäksi kenraalin työhuonetta suostumatta istumaan vastaanottohuoneessa, vaikka erityinen kabinettihenkilö yrittää hätistää häntä pois asiakkaille tarkoitettuun pieneen huoneeseen.Tilanne muistuttaa toisen asteen kuulustelua, jossa epäilty saa yhä uudelleen vakuuttaa aitouttaan. Kabinettihenkilön konseptit menevät sekaisin, kun käy ilmi, ettei ruhtinaalla oikeastaan ole mitään asiaa, on tullut vain muuten esittäytymään, koska sattuu olemaan kenraalittaren sukulainen, sitä paitsi hän ei ole tullut pyytämään mitään. Kabinettihenkilö päättää delegoida ruhtinaan kohtalosta päättämisen kenraalin sihteerille, jota jäävät odottamaan. Ruhtinas tuntee olonsa yhä kotoisammaksi ja kertoo kokemuksistaan ulkomailla. Hän muistaa tapauksen Lyonissa, missä joutui todistamaan giljotiinilla suoritettua teloitusta. Ruhtinas on erityisen kiinnostunut siitä, mitä kuolemaantuomitun päässä liikkuu juuri ennen kuin se irtoaa ruumiista. Hän ei kuitenkaan hyväksy kuolemantuomiota sinänsä, sillä Raamatussakin kehotetaan olemaan tappamatta. Huoneeseen astuu yht'äkkiä vaalea hyvännäköinen keskimittainen 28-vuotias mies, Gavrila Ardalionyts, kenraalin sihteeri, jolle vieras esitellään. Tämän lyhyen tuokion aikana ruhtinas arvioi tulijan olemusta ja toteaa itsekseen, että miehen iloisen ja vilpittömän ulkokuoren taakse kätkeytyy hänen todellinen, vakava minänsä. - Ettei vain olisi rakastunut.... Sihteeri komennetaan kenraalin vastaanottohuoneeseen ja pyytää hetken kuluttua ruhtinaan sisään.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Sarmanto Auvo 20070923 (20070923) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster