|
Joskus joku on sanonut, että kun pistää asiat järjestykseen niin sitten niitä ei ole paljon. En tiedä auttaisiko se tässä: tällä hetkellä, kun luin kolmen viikon lukujaksot käytännössä lähes peräkkäin niin tuntuu aika vaikealta saada mitään lähellekään järkevää kirjoitettua. Luin kyllä aikaisemmat, välin jääneet pätkät jotenkuten viimeisten viikkojen kiireessä, mutta kun niistä ei jäänyt mitään käteen, ajattelin, että uudelleenlukeminen auttaisi. Toisin kuitenkin kävi…
Joukko pysyy koossa
Mikä saa kirjailijan kirjoittamaan yhden ryhmän kokoontumisesta näin pitkä pätkän. Toisaalta voisi ajatella, että aiheet ovat loppuneet ja pyritään saamaan sivuja kasaan ja samalla odotetaan, että jotain suurta ikään kuin ajatusten virrasta yht äkkiä syntyisi. Näin ei kuitenkaan tässä kirjassa ole. Koko ajan tunnelmaa on aistittavissa ja johonkin päin ollaan menossa, mutta tällaisen kärsimättömän on vaikea jaksaa odottaa, että mikä tuo suunta on.
Tunnelma on aika raskas ja painostava. Puheenaihe koski paljon kuollutta ihmistä, Ippolin taitaa tehdä kuolemaa (eikä suinkaan ruhtinas, jonka taudin kohtauksen jälkeisistä tapahtumista oikeastaan tämä osa romaania alkoi). Koko ajan minua kalvaa ajatus, että ruhtinas, joka on ilmeisesti hyväntahtoinen ja kiltti oikeasti, joutuu aina pilkan kohteeksi. Lizavetakin jossain kohtaa huudahti, että "Tämähän on hullujenhuone" ja joku toinen toisti sanat. Metelin ja kovan äänen saattoi jopa kuulla kirjan sivuilta. Ajoittain minulle tuli yhtä "ahdistava" olo kuin lukiessani (tai yrittäessäni lukea) Rikosta ja rangaistusta. Onkohan Dostojevski purkanut omaa pahaa oloaan ja kun itse olen tällä hetkellä keskellä marraskuun kaamosta, niin tuon tunnelman aistii paremmin joskus muulloin? Ruhtinas todella jaksaa kestää kaiken ja tästäkö kenraalitar taas meinaa hermostua. Edellisessä jaksossa kun olin mukana tähän kenraalittaren luonteeseen kiinnitin huomiota ja toistaiseksi ei niitä edellisen kerran ajatuksia tarvitse muut
taa. Hän ei edelleenkään oikein jaksaa ymmärtää, miksi ruhtinas ei puolustaudu. Ruhtinas taitaa menettää lopullisesti osan kannattajistaan…
Ippolin tuska
On aina helpompi puhua fyysisestä pahoinvoinnista ja tässä keuhkotauti vielä on ajalle tyypillistä. Tavallaan läsnäolijat hyvinkin ymmärtävät nuoren miehen tuskan,. Kuka huomaa (Ehkä Lizaveta?), että taustalla Ippolilla on varmaan myös henkisiä vaikeuksia. Mielialat vaihtelevat ja puheet ovat todella raastavia. Jos ihmisellä on hyvä olla, eivät puheenaiheet voi olla noin ivallisia ja kyynisiä. Nykysanaston mukaan Ippoli on varmasti ahdistunut ja hän tarvitsisi monenlaista apua. On hyvä, että yhdyskunnassa on ryhmä, joka jaksaa häntä kuunnella ja hän saa sympatiaa puolelleen. Jos näin ei olisi, ei tiedä mitä Ippoli olisi jo päässyt tekemään.
|