Miksi 'se'? Siksi, että se on nyt juuri se koko tämän teoksen kulminaatiopiste, se tunnettu. Jos suomen kielessä olisi artikkeli, niin määrätty artikkeli kai sitten olisi 'se', vai olisiko sittenkin 'tuo'? Eräs television sääprofeetoista käytti alkuunsa aivan ärsyttävän paljon turhaa sanaa 'tuo': tuo saderintama, tuo matalapaine, tuo, tuo, tuo… Kerran laskin 23 yhdessä lähetyksessä. Mutta katso, hän on vuosien mittaan päässyt irti maneeristaan. Se on se tyttöihminen, joka puhuu varsinaissuomalaisittain. Katson niin harvoin televisiota, että nimi on unohtunut.
Voiko kiinalainen maljakko särkyä? Tämä kiinalainen maljakko antaa aihetta muuhunkin sanailuun. On nimittäin niin, että jos menet ja ostat kiinalaisen maljakon, se ei varmasti säry ollenkaan. Ne tehdään nimittäin kuparista! Saattaa tietysti olla, että on ollut saviruukkujakin, mutta nykyään ei ole. Olen ollut kiinalaisella maljakkotehtaalla ja omin silmin nähnyt tuotantoprosessin vaihe vaiheelta. Ensin eräänlaisella sorvilla muotoillaan kuparilevystä maljakko ja sitten sen pintaan juotetaan / hitsataan parin millin paksuista kuparinauhaa kantilleen aitauksiksi, joiden sisään sitten laitetaan värillistä massaa. Massa, onkohan lasia tms, tasoittuu ja saa lasimaisen kiillon pintaansa, kun sitä jonkin aikaa kuumennetaan useamman sadan asteen lämmössä. Tätä tekniikkaa nimitetään 'cloisonnet'-tekniikaksi. 'Cloisonnet' on ranskaa ja voidaan suomentaa 'pikku aitaus'. Jaha, netissä annetaan epiteetti 'dragon's egg' - 'lohikäärmeen silmä - sopii hyvin. - Niin, että onkohan pieni runoilijan vapaus tämä maljakon särkyminen?
Ruhtinas houreessaAglaja oli valmistellut ruhtinasta seurapiiritapaamiseen. Oli nimenomaisesti varoittanut maljakostakin ja tietyistä 'vaarallisista' puheenaiheista. Ruhtinas kyllä vähän jännitti outoa tilannetta, mutta arveli voivansa kiertää maljakon kaukaa ja pysyä erossa vaarallisista puheenaiheista, oli valmis jopa olemaan kokonaan suutaan avaamatta. Mutta toisin käy. Hän huomaa, ettei seurapiiri niin tavattoman kummallinen olekaan, vaan ihan tavallisen tuntuisia ihmisiä. Kyllä kai heidän kanssaan voi puhua mistä vain. Ja niin käy, että hän ajautuu pakonomaiseen puhetulvaan, eräänlaiseen houreeseen, kuten näissä Dostojevskin romaaneissa niin usein on puhe. Se, 'obmorok', tuntuu olevan varsin tavallinen, flunssaan verrattavissa oleva mielen olotila. Ei tule mieleen, että itse olisin sellaisen kokenut tai että olisin muissa havainnut. Jotenkin kai kuitenkin, koska ikään kuin helposti miellän mistä on kysymys. Houreeseen ajautumisen alkutahti on kyllä psykologisesti kovin uskottavan tuntuinen. Eräs vanha herra nimittäin kertoo kuinka hän oli tutustunut ruhtinaaseen tämän ollessa vanhojen täti-ihmisten kasvattina. Tädit olivat kovin ankarasti kohdelleen nuorta jo tuolloin sairasta ruhtinasta: vitsaa, vitsaa, vitsaa… sairaalle lapselle. Tästä ruhtinas hetkessä kiihtyy ja muistelee tuota aikaa, puhuu niin että hengästyy, 'on läkähtymäisillään'. Alunperinhän ruhtinas oli ollut Nikolai Andrejevitsh Pavlitsevin kasvatti, mutta tämän kuoltua joutunut näiden sukulaisnaisten huomaan. Ja Nikolai Andrejevitsh taas oli itse hyvyys. Itse asiassa juuri hänen hyvyydestään ruhtinas kaikkein eniten kiihtyy. Ja oikein potenssiin, kun väitetään, että Nikolai Andrejevitsh olisi muka kääntynyt katoliseen uskontoon. Katolisuus - epäkristillinen uskonto. Tätä mieltä on ruhtinas. Pahempaa kuin ateismi, joka edustaa nollaa. Katolisuus menee miinuksen puolelle ja siis on ateismia pahempaa. Ja ruhtinas joutuu todella pois suunniltaan. Ja juuri tämän suunnattoman kiihtymyksen vallassa sattuu se tapaus 'kiinalainen maljakko'. Ruhtinasta ollaan johdattamassa rauhoittumaan, kun kuljetaan maljakon ohi, vaikka alun perin ollaan siitä mahdollisimman kaukana. Istuutuu nojatuoliin maljakon vieressä, kiihdyksissään nousee seisomaan ja huitaisee kädellään. Maljakko lentää lattialle ja hajoaa pirstaleiksi! Ennustus käy toteen! - Siinä se meni ja saman tien menee pirstaleiksi koko se ihmissuhderakennelma, jota on koko romaanin ajan pystytetty. Tästä eteenpäin on pelkkää alamäkiluisua. Seuraavassa luvussa tosin vielä selitellään ja silotellaan, mutta mennyttä mikä mennyttä. Vaikka anteeksikin annetaan, silti se on menoa.
'Mutta Aglaja yksin näytti olevan surullinen, hänen kasvonsa hehkuivat yhä, ehkäpä suuttumuksesta.' Hiekkaan oli vierinyt hänen preppauksensa. Mutta ruhtinas toipuu välikohtauksesta ja jatkaa entiseen tapaan kiihtynyttä ja yhä sekavampaa puhettaan. Lopulta hän kaatuu kiljaisten maahan. Aglaja oli havainnut kohtauksen tulevan ja ennätti juuri ottaa hänet käsiensä varaan. Siinä nyt makaa matolla. Tähän päättyy koko illanvietto, sillä ei enää pystytty nostattamaan tunnelmaa. "Sisimmässään Lizaveta Prokofjevna päätti lopullisesti, että sulhanen on 'mahdoton', ja yön aikana hän antoi itselleen lupauksen, että 'niin kauan kuin hän on elossa, ruhtinaasta ei tule Aglajan aviopuolisoa'". Mutta Aglaja oli jo ratkaissut kaiken omassa päässään: hän odotti omaa hetkeään.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20080405 (20080405) o Ajk kotisivu o Dostojevski o WebMaster