Asko Korpela
32 Kositteko minua vai ette?

• Hän pitää julkisesti rakastajatarta…
• Siili ja kosinta
• Miten teette minut onnelliseksi?
• Ja sitten vielä Ippolit
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Tätä nyt on odotettu ja näin se asia tulee esille. Tämä luku on koko kirjan tärkeimpiä käännekohtia. Tästä alkaa loppuhuipennus. Tärkeä käänne, mutta siihen tullaan ikään kuin 'housut kintuissa', täysin yllättäen. Varsinkin on yllättävä käänne itse kosiomiehelle. Joutuu ikään kuin pakkorakoon. Ei hän ollut tätä näin ajatellut. Mutta morsian järjesti sen näin. - No, mutta sattuuhan tässä yhtä ja toista muutakin, joten reunustetaan hiukan tätä kosiotilannetta muilla herkkupaloilla. Oikein päätin venäläistä tekstiä lukiessani, että tällä kertaa saavat kieliviisastelut jäädä sikseen. Lukiessa tuntuikin, ettei ole mitään merkillistä, ei edes tuntemattomia sanoja. On marginaalissa aika paljon sanoja edellisiltä lukukerroilta. Kuvittelin että heti toisen Koottujen lukukerran jälkeen laadin sanaston, johon olisi tulossa ehkä 1700 sanaa 10-osaisen teoksen marginaaleista. Mutta näkyy tekemistä riittävän ilman sitäkin. Sitten joskus, kun en muuta keksi…
 

Hän pitää julkisesti rakastajatarta…

"Todellisuudessa kaikille oli tapahtunut jotain hyvin kummallista: mitään ei tapahtunut, mutta samaan aikaan ikään kuin olisi tapahtunut hyvin paljon." Aito lainaus tämän luvun ensimmäiseltä sivulta. Siinä sitä nyt taas tekijä tanssittaa lukijaa. Ikään kuin olisi ukko pulassa eikä tietäisi miten jatkaa kertomusta. Siihen vaivaan on aina keino tarjolla: kerrataan tähänastisia tapahtumia. Niin tässä tehdäänkin. Otetaan esille 'ritariparka'-juttu. Se tuli aikanaan niin hämyisästi - tarkoituksella tietenkin - käsiteltyä, ettei tullut selväksi, mistä oikein oli kysymys. Erityisesti tämä oli vaivannut äiti Elizaveta Prokofjevnaa. kysymys on tietenkin ruhtinaasta. Onko hän lintu vai kala? tämä kysymys on koko ajan vaivannut eniten kaikista juuri Elizaveta Prokofjevnaa. Toiselta puolen: 'poikahan on mitä kunnollisin', mutta toisaalta taas: ihan jo toimeentulo… ei niin mitään takeita toimeentulosta. Ei vähäisintäkään virka-arvoa, ei paikkaa seurapiireissä, ei tunne maailmaa ollenkaan, ei tiedä mitään. Missään suhteessa ruhtinas ei ole sellainen kuin pitäisi. Jaa, mutta onpa kuitenkin yksi kielijuttu, ei kuitenkaan tavanomainen viisastelu, vaan hauska erikoisuus: kun suomessa sanotaan: 'kärpäsestä härkänen' niin venäjässä vastaavasti 'kärpäsestä norsu'. Kai se sitten niin on, että isompi maa, niin isommat vertauksetkin. Tässä nyt lueteltiin painavia seikkoja ruhtinasta vastaan. Painavin on kuitenkin se, että hän 'pitää julkisesti rakastajatarta'. Tämä on Lizaveta Prokofjevnan näkemys.
 

Siili ja kosinta

Sitten tässä kuvaillaan kaikenlaisia pikku päättömyyksiä, joihin Aglaja syyllistyy pyörittäessään ruhtinasta pikkusormensa ympäri. Shakkia pelataan ja korttia. Shakissa Aglaja on ruhtinaaseen verrattuna mestari, mutta korttipelissä käykin yllättäen aivan toisin. Ei edes vilppi auta. Ruhtinas pelaa mestarillisesti kuin - professori. Heh, heh, aika hauska vertaus. Aglaja sen sijaan häviää jatkuvasti ja lopulta joutuu raivon valtaan, lähtee ja paiskaa mennessään oven kiinni. Ei muka ikinä enää astu huoneeseen, jossa ruhtinas on. Mutta sitten taas varttitunnissa lauhtuu, varsinkin kun tarjoutuu tehtäväksi uusi kepponen. Koljalta Aglaja ostaa siilin ja lähettää sen ruhtinaalle - 'mitä syvimmän kunnioituksen merkiksi'. Taas saa Lizaveta Prokofjevna ihmeteltävää. Mitä kummaa tämä siili oikein tarkoittaa? Oliko se jokin sovittu merkki?

Ei nyt sentään mitään freudilaisia tulkintoja, kun on vielä ainakin kolmekymmentä vuotta siihen kun ne ilmestyvät maailmaan. Kyllä nyt kuitenkin Lizaveta Prokofjevna onnistuu näistä kaikista ristiriidoista ja päättömyyksistä kehittämään itselleen hysteerisen kohtauksen. Mutta siilistä otetaan vielä hyvä kohtaus irti. Ollaan taas yhdessä ja Aglaja tulee paikalle: Saitteko minun siilini? Sain, vastaa ruhtinas häkeltyen ja punastuen. Selittäkää viivyttelemättä mitä te siitä ajattelette. Siinä sitä ollaan! Ei ole Freud kaukana, ei ainakaan Lizaveta Prokofjevnan mielessä. Tämähän ylittää jo kaikki rajat! Niin tuota… siilin… minä oletan että… sanalla sanoen…

Hyvä on, jätetään siili sikseen. Sallikaa minun viimeinkin saada tietää teiltä itseltänne henkilökohtaisesti: kositteko te minua vai ette? Siinä se on! Tosi pommi kesken kaiken. Sanokaa totuus, minua ahdistellaan kummallisilla kuulusteluilla. Joutuu Aglaja vielä toistamaan kysymyksen.: pyydättekö kättäni vai ette? Pyydän, ruhtinas vastaa ahdistunein mielin. Vaikka on selvästi rakastunut Aglajaan, ruhtinas kumminkin pitää avioliittoa mahdottomana oman sairautensa takia. On sen useampaankin kertaan todennut, vai onko niin että kerran vain ja minä olen useampaan kertaan lukenut. Sen sijaan, että kosittu olisi vastannut juu tai ei, hänen äitinsä rientää 'vastaamaan'. Minä kieltäydyn, minä kieltäydyn! Lupaan itselleni, että piättäydyn saivarteluista, mutta pakko on vilkaista alkuteoksen sanavalintaa. - Kyllä, juuri näin sanoi käsiään huitoen.
 

Miten teette minut onnelliseksi?

Aglaja Ivanovna ehättää vihdoin hänkin sanoihin. Kai hänelläkin on jotain merkitystä tässä asiassa. Ottaakin aika tiukan ja pragmaattisen kannan, jota tässä jo edellä pohjustettiinkin. Miten te oikeastaan luulette tekevänne minut onnelliseksi? En todellakaan tiedä, on ruhtinaan vilpitön vastaus. Mutta yhden asian ruhtinas tietää varmasti: minä rakastan teitä, Aglaja Ivanovna, rakastan hyvin paljon. … pyydän, älkää laskeko leikkiä. Aglaja ei myönnäkään laskevansa leikkiä. Päinvastoin tivaa tosissaan ruhtinaalta kuinka suuri on hänen omaisuutensa. Tätä sentään jopa Lizaveta Prokofjevna pitää sopimattomana. Mutta Aglaja jatkaa: Onko teillä aikomus ottaa jokin virka? Olen aikonut suorittaa kotiopettajan tutkinnon. Aiotteko tulla kamarijunkkariksi? Tämä nyt sentään menee liian pitkälle. Sisaret eivät enää pysty pidättämään nauruaan ja niin käy Aglajallekin. Siis sittenkin pitää pilkkanaan. Ruhtinaskin tajuaa surullisena. Kenraali on aivan hämmentynyt: kummallista, kummallista…

Seuraa naurua ja kyyneliä, supatusta ja ties mitä mielen liikutusta. Loppupäätelmäksi tulee: tyttö rakastaa. Aglaja pyytää ruhtinaalta anteeksi käytöstään. Ruhtinas tästä ilahtuu iki hyviksi ja koko ilta on pelastettu. Minä puolestani haron silmilläni tekstiä parin sivun mitalta etsien sitä selvää ratkaisevaa sanaa: ei, juu tai vaarin housut. En huomaa. Ihan kuin viimeisin olisi se oikea. Sopuun kuitenkin tämä kosintailta päättyy. Mutta jatkosta kerrotaan, että jo seuraavana päivänä joudutaan samaan vanhaan kiusoittelun kierteeseen.

Ja sitten vielä Ippolit

Luvun lopussa marssitetaan taas Ippolit esiin. Hän käy ruhtinaan kanssa varsin syvällistä keskustelua ensin ruhtinaan asioista, joista Ippolit tuntuu tietävän jopa enemmän kun tämä itse. Ruhtinas ei kuitenkaan halua jatkaa tästä aiheesta, vaan kääntää puheen Ippolitin tunnustuksiin. Ne ovat tehneet ruhtinaaseen syvän vaikutuksen. Ippolit itse taitaa sen sijaan tuntea olonsa jotenkin vaivautuneeksi muistelmiensa suhteen. 'Menkää meidän ohitsemme ja antakaa anteeksi meille meidän onnemme!' ruhtinas sanoi hiljaisella äänellä. Mitä tämä merkitsee? Ihan kuin olisi kirjailija keksinyt tai jostakin kuullut todella kauniin lauseen, mutta ei tiedä mihin sen käyttäisi. Laittaa syötiksi luvun loppuun. Eikö tuo vetäisi lukijoita seuraavaan kertaan?
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!